Asiaa digitalisaatiosta

Yhteiskunta elää digitalisaation aikaa. Digitaalinen tietotekniikka on lisääntynyt 1980- luvulta lähtien, kun ensimmäiset kotitietokoneet otettiin käyttöön. Nykyisin melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy älylaite. Sitä mukaa kun kotitalouksissa siirrytään älyaikaan niin myös kouluissa ja työkentällä tietotekniikan rooli on merkittävä. Paperikansiot ovat vaihtuneet tiedostoihin ja exceleihin, joita voidaan myös sähköisesti jakaa työtovereiden kesken. Teknologian kehitys on antanut enemmän mahdollisuuksia myös kulttuurituotannon alalla. Tuottajan työvälineet ovat siirtyneet sähköisiin ympäristöihin. Budjettien laadinta voidaan syöttää laskentakaavioihin, jotka tekevät laskemisen puolestasi. Rahaliikenne, lippukaupat ja viestintä tapahtuu kaikki sähköisesti. Tämänkaltaisen toimintaympäristön koen helpottavan ja nopeuttavan tuottajan työtä mutta digitalisaation kehityksellä voi olla myös uhkakuvia. 

Kaunokirjoitus on saanut väistyä äidinkielen tunneilta tablettien ja tietotekniikan kehittyessä. Mennäänkö kehityksessä kohta siihen pisteeseen, ettei kukaan osaa enää kirjoittaa. Asiakaspalvelutyössä kuulee koko ajan kysyttävän, että käyhän teillä edelleen käteinen. Ihmettelin tätä aluksi mutta nykyään en enää. Palveluiden maksuliikenne on digitalisoitunut niin hurjaa vauhtia, että kohta myös käteisellä rahalla ei tehdä enää mitään. Mutta häviääkö käteisen mukana myös face to face- palvelukonseptit ja kaikki muuttuu itsepalveluksi. Voi hyvinkin olla, että tulevaisuudessa kaikki hoidetaan omalta kotisohvalta käsin.

Mitä sitten tapahtuu yhdessä kokemisen konsepteille? Kulttuurituottajilla on mielestäni yhteiskunnallinen vastuu siitä, millaista kulttuurillista sisältöä tapahtumiin tuotetaan. Voi olla, että tulevaisuudessa sieltä omalta kotisohvalta ei tarvitse lähteä konserttiin, kun sen saa tilattua omaan olohuoneeseen 10D -videokuvana. Se, miten digitalisaatio on tänä päivänä kehittynyt, ei tämänkaltainen toiseen ulottuvuuteen astuminen ole varmasti kaukana. Uskon ja toivon, että ihmiset vielä tulevaisuudessakin sosialisoituvat entistä enemmän hyvien tapahtumakonseptien äärellä.

Riikka Nissinen

LÄHTEET:

https://www.humak.fi/blogit/mapista-pilveen-kulttuurituotanto-digiajassa/

Toisin ajatellen

Opintojemme aikana olemme saneet tutustua erilaisiin kulttuuripalvelujen kehittämisen työkaluihin kävijätutkimuksista palvelupolkujen mallintamiseen ja aivoriihistä ideointipajoihin ja muihin yhteisöllisiin ideointimenetelmiin. Kehitystyön tavoitteena on lähtökohtaisesti tuottaa hyviä ideoita: syventää asiakasymmärrystä, luoda uusia palvelukonsepteja, pyrkiä luomaan entistä parempaa. Uusien ideoiden tuottaminen käskettynä, annetun työskentelyajan puitteissa voi joskus tuntua ahdistavalta, haastavalta, puuduttavaltakin. Olen ollut tilanteissa, joissa pelkkä post-it-lappujen näkeminenkin on tehokkaasti padonnut orastavatkin hyvät ideat. Taas niin tätä.

Palvelukonseptin kirkastamiseen voi päätyä myös nurinkurisen ajattelun keinoin. Koin virkistävänä Kansallisgallerian ja Aalto-yliopiston taiteen laitoksen yhteistyössä Kulttuuria kaikille -palvelun ja Suomen museoliiton kanssa toteuttamassa TOISIN KATSOTTU -seminaarissa pidetyn Huonon palvelun työpajan, jossa saimme tehtäväksemme rakentaa mahdollisen mutkaisia palvelupolkuja kuvitteelliseen kurjaan kaupunkiin.

Aluksi kirjasimme lappusille ärsyttäviä asioita: huonoja palvelukokemuksia, turhauttavia asiakaskokemuksia, tai mitä tahansa muuta, mistä kuka tahansa voi helposti pahoittaa mielensä. Valittamisen aiheiden keksiminen ei ollut vaikeaa. Sen jälkeen saimme toimeksiannoksi tuottaa kuvitteellisen kurjaan kaupungin kansalaisille huonosti saavutettava palvelu. Valituslapuista oli hyvä lähteä liikkeelle. Kaikesta ärsyyntymisestä inspiroituneena ryhmämme päätyi nopeasti suunnittelemaan kaupunkilaisille suunnatun virkistyspalvelun: vehreän keitaan kaupungin keskustaan.

Seuraavassa vaiheessa pohdimme puistomme hankalaa saavutettavuutta, profiloimme sen käyttäjiä ja pieleen mennyttä markkinointia. Puistoomme johti vain yksi portti, joka avautui automaattiin maksettavalla, kunnantalolta etukäteen lunastettavalla poletilla. Virkistysalueen ulkopuolella ei ollut opasteita ja aitojen sisäpuolelta löytyi vain kieltokylttejä siitä, mitä siellä ei saa tehdä. Pysäköintialuetta tai julkisen liikenteen pysäkkejä ei lähistöllä ollut lainkaan. Alueen kartta sijaitsi puiston perällä mahdollisimman kaukana portista. Puistostamme ei löytynyt vessoja, penkkejä, roskiksia tai tarjoilua. Kulkuväylillä oli portaita ja kynnyksiä. Kurjan kaupunkimme kotisivuilla palvelua esiteltiin harhaanjohtavasti onnellisten, kauniissa puistossa ulkoilevien, vapaa-aikaansa piknikillä viettävien ihmisten kuvin. Lisätietoa vaihtelevista aukioloajoista oli saatavissa vain puhelinnumerosta, johon vastasi automaatti. Yhteydenottolomake ei toiminut lainkaan.

Prosessidraaman ja palvelumuotoilun keinoin onnistuimme hyvinkin tuottamaan mahdollisimman huonoa palvelua. Musta huumori ja omat kokemukset epäonnistuneen palvelun tuottajana tai tyytymättömänä asiakkaana auttoivat tässä prosessissa, vaikka ajattelumoodin kääntäminen paskan palvelun tuottajaksi osoittautuikin ensin yllättävän haastavaksi.  Ei ole helppoa äkkiseltään opetella pois paremman palvelun ajattelumallista ja ajatella toisin. Pikkuhiljaa huonojen ideoiden tuottaminen tuntuikin vapauttavalta, vallattomalta ja inspiroivalta.

Miksi kirjotan tästä nyt?  Työpajatyöskentely ja ideointi tuntui vaihteesta virkistävältä ja hauskalta, eikä millään muotoa turhalta, vaikka lopputuote olikin täysin toteuttamiskelvoton. Mielikuvaharjoituksena työpajassa kehitetty hulvattoman huono palvelu ei kuitenkaan perustunut pelkästään tuulesta temmattuihin epäkohtiin – ärsytyksen aiheissa on usein totta toinen puoli. Joskus ainakin yhdeksi suunnittelutyön lähtökohdaksi kannattaa kartoittaa pahin mahdollinen uhkakuva, ja luoda sen perusteella lista raivattavista esteistä ja eliminoitavista epäkohdista. Täydellisen epäonnistunut palvelupolku osoittaa selkeästi oppimisen paikat ja korjaamisen kohteet, jotka muutoin olisivat saattaneet jäädä huomiotta. Nurinkurinen ajattelu on virkistävää aivojumppaa, rikkoo rutiineja ja haastaa muuttamaan tekemisen tapoja ja käsityksiä. Se aktivoi ajattelua pois totutusta, verkottaa aivoja uusiin ajattelumalleihin ja harjoittaa uusia ongelmanratkaisumalleja. Työskentelyn alkuun ehdottaisin aktiviteetiksi vaikkapa takaperinkävelyä. Kannustan kokeilemaan!

Tiinaliisa Granholm

TAIDE- JA KULTTUURIVIESTINNÄN SISÄLLÖT – innovaationa Kansallisteatterin viestinnän sisältöstrategia

”Koska maailma muuttuu koko ajan teknisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja demografisesti, myös yritysten ja julkisten organisaatioiden on kehitettävä toimintaansa. Ilman jatkuvaa kehittymistä organisaatiot eivät pysy hengissä tai niiden toiminta jää polkemaan paikalleen. (Pirilä & Konkka, 2011)

Tähän sitaattiin tiivistyy mielestäni opinnäytetyöni ydin: koska teatteritaiteen tarkoitus on toimia peilinä yhteiskunnalle, on Kansallisteatterin oltava hereillä suomalaisesta elämänmenosta. Voidakseen aidosti puhutella yleisöään, ollakseen merkityksellinen dialogin osapuoli ja houkutellakseen ihmisiä teatteriin yhä uudelleen ja uudelleen on Kansallisteatterin sisältöjen, sekä taiteellisten että viestinnällisten, oltava uskottavia nykyajan monimuotoisille ja vaativille yleisöille. 

Taide- ja kulttuuriviestinnän sisällöt – Kansallisteatterin viestinnän sisältöstrategia -kehittämistyön tavoitteena on innovoida teatterin viestintätiimille sisältöstrategia työkaluksi nyky-yhteiskunnan aiheuttaman sisältötulvan hallintaan. Tällä hetkellä tunnollinen ja sitoutunut tiimi on oikea viestintäsisältötehdas, joka on vastannut laajentuvaan ohjelmistoon ja viestintäkanavien jatkuvaan lisääntymiseen joustamalla ja venymällä. Uuden sisältöstrategian avulla on tarkoitus kehittää työtä entistä tavoitteellisempaan, suunnitelmallisempaan ja mielekkäämpään suuntaan muiden muassa toteuttamalla ”Tee vähemmän, mutta vaikuttavampaa” -periaatetta (Keronen & Tanni, 2017). 

Minä ja innovaatiokyvykkyys

Luova, idearikas, rohkea ja innostava ovat adjektiiveja, joita liitetään innovatiivisiin yksilöihin. Se että työyhteisöstä löytyy innovaatiokyvykkäitä henkilöitä ei ole itsestään selvää. Vaikka kaikki työyhteisön jäsenet johtajasta alkaen olisivat samaa mieltä innovaatioiden tarpeellisuudesta, nykyistä työkulttuuria vaivaava yleinen vitsaus, kiire tai kiireen tunne on omiaan tappamaan todellisen innovaatiokyvykkyyden. Arkisen kiireen keskellä on luontaista valita tavanomainen, tuttu ja helppo vaihtoehto luovan ja riskialttiin uuden vaihtoehdon sijaan. Innovaatiokyvykkyys vaatii aikaa. Tämän tosiasian oivaltaminen ja tietoisesti ajan ottaminen kehitystyötä varten esimerkiksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintojen muodossa, osoittaa innovaatiokyvykkyyttä paitsi itseltäni myös työnantajaltani, joka kannustaa tarttumaan kehittämistyöhön ja antaa aikaa sen toteuttamiseen.

Innovaatiokyky muodostuu luovuudesta ja toimeenpanokyvystä. Koska työskentelen kansallisessa taidelaitoksessa, minun on helppo olla luova: tapaan inspiroivia ihmisiä ja törmään ajatuksia herättäviin taiteellisiin sisältöihin joka päivä! Omassa työssäni viestinnän tuottajana keksin itse ja kollegani heittelevät mainioita ideoita ilmaan jatkuvasti. Mielestäni olen riittävän rohkea ehdottamaan hullujakin ideoita, riittävän ammattitaitoinen tunnistaakseni toteutuskelpoiset aihiot ja riittävän ahkera toteuttaakseni uusia kokeiluja, vaikka vanhaa kaavaa seuraamalla pääsisin vähemmällä työllä. Kaikkein tärkeimpinä ominaisuuksinani pidän ratkaisukeskeisyyttäni, kykyäni innostua ja innostaa, sillä niiden avulla saan sekä itselleni että kollegoilleni polttoainetta innovaatiotyötä ja sen kohtaamia haasteita varten.

Itsensä johtamisesta, itseohjautuvuudesta ja itsenäisyydestä kaikin puolin on hyvää vauhtia tulossa paitsi innovaattorin myös jokaisen työntekijän tärkein ominaisuus. Luottamus omaan ammattitaitoon, kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kantaa kokonaisvaltaista vastuuta omasta työpanoksesta ovat minulle luontaisia tapoja toimia. Olen onnekas, sillä minulla on myös esimieheni luottamus ja saan tehdä töitä tiimissä, jossa itsenäiselle työskentelylle annetaan tilaa. Itsenäinen työote ei kuitenkaan tarkoita yksin tekemistä, vaan kyky hedelmälliseen yhteistyöhön on todella merkittävää. Yhdessä synnytetyt innovaatiot ovat aina tarkempia ja valmiimpia kuin yksin pakerretut kokeilut – ja työnteko hauskempaa! Kollektiivinen luovuus, älykkyys, rohkeus ja analyyttisyys ovat yhä tärkeämpiä voimavaroja monimutkaistuvassa työelämässä ja maailmassa.

Kansallisteatterin viestintätiimin innovaatiokulttuuri

Kansallisteatteri on etenkin taiteellisilta lähtökohdiltaan uutta luova, innovatiivinen työpaikka. Näyttämöillä suorastaan kihistään innosta silloin, kun päästään kokeilemaan jotain uutta taiteellista tai teknistä ratkaisua: Kansallisteatteri ei pelkää ottaa taiteellisia riskejä, vaan pitää perustehtävänään kehittää suomalaista teatteritaidetta.

Suomessa teatterintekemisellä on pitkät perinteet ja taidelaitosten rakenteet ovat tyypillisesti hierarkkisia ja hitaita muuttumaan. Ehkäpä taiteellinen vapaus on tarvinnut tukiverkokseen vakaat rakenteet, jotka nykypäivänä tuntuvat jämähtäneiltä? Osittain näin on edelleen myös Kansallisteatterissa, vaikka Mika Myllyahon pääjohtajakaudella onkin jo siirrytty huomattavasti ketterämpään, avoimempaan ja modernimpaan työnteon kulttuuriin. Organisaatiokulttuuri muuttuu kuitenkin hitaasti yhteisössä, jossa työntekijöillä on tyypillisesti pitkät urat ja perinteitä kunnioitetaan syvästi. Innovaatiokulttuuri on kuitenkin jo vahvasti leviämässä taiteellisesta työstä myös muihin toimintoihin. Muutoksen tuuli on virinnyt ja puhaltaa koko organisaatiota lempeästi mutta määrätietoisesti uuteen suuntaan.

Ulla Vehkaperän mielestä menestyvä tiimi koostuu osaavista, motivoituneista ja sitoutuneista työntekijöistä, jotka ovat hyvin verkostoituneita ja joiden välillä vuorovaikutus toimii mutkattomasti (Vehkaperä 2013). Mielestäni Kansallisteatterin viestintätiimi täyttää nämä kriteerit mainiosti. Kymmenhenkinen tiimi on myös sopivan heterogeeninen, sillä mukana on eri-ikäisiä miehiä ja naisia, on helsinkiläisiä ja ulkopaikkakuntalaisia ja koulutus- ja kokemustaustat ovat erilaisia. Edellytykset innovatiiviselle ja tehokkaalle tiimille on olemassa, mutta taide- ja kulttuuriviestinnän toimintaympäristön voimakas muutos vaatisi yhteisten tavoitteiden kirkastamista, vapaamatkustamisen kitkemistä ja toimenkuvien hienosäätöä. Näihinkin kehitettäviin seikkoihin päästään käsiksi, kun työstämme yhdessä sisältöstrategiaan liittyvää toimitusprosessia. 

Opinnäytetyöni innovatiivisuus

Taide- ja kulttuuriviestinnän sisällöt – Kansallisteatterin viestinnän sisältöstrategia -kehittämistyöni lähestymistapana on innovaatiotutkimus, jonka toteuttamisessa käytän menetelminä työpajatyöskentelyä, yhteisöllistä ideointia, havainnointia ja blueprinting’a. Tuloksena tulee olemaan uusi työkalu, viestinnän sisältöstrategia. Jotta sisältöstrategiasta tulee aidosti innovatiivinen, eikä vain olemassa olevan toimintatavan dokumentointiprosessi, tiimin esimiesten tulee sitoutua prosessiin, työpajojen keskusteluilmapiirin tulee olla luottamuksellinen, avoin ja sopivan hullutteleva sekä toisaalta johdonmukaisesti johdettu ja toisaalta vapaasti rönsyilevä prosessi.

En usko, että ideointi tulee olemaan vaikeaa tai etteikö kehittämisprojektia saataisi suunnitellusti päätökseen. Ennustan, että innovaation kriittinen vaihe tulee olemaan uuden työkalun käyttöönotto jokaisen tai ainakin joka toisen tiimiläisen arkityössä. Jotta sisältöstrategiasta tulee uusi innovatiivinen työkalu, jota myös muut taide- ja kulttuurilaitokset Kansallisteatterin lisäksi voivat hyödyntää omassa viestinnässään, minun on panostettava erityisesti kokeiluvaiheeseen ja sen jälkeen tapahtuvaan arviointiin ja työkalun edelleen kehittämiseen.

Kirsi Helstelä

LÄHTEET

Keronen, Kati & Tanni, Katri 2017. Sisältöstrategia. Asiakaslähtöisyydestä tulosta. Helsinki. Alma Talent 2017

Vehkaperä, Ulla & Pirilä, Kaarina & Roivas, Marianne 2013. Innosta ja innovoi. Käsikirja innovaatioprojekteihin. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Oiva-oppimateriaalit.

Kulttuuriin tulisi panostaa aina

Sixten Korkman kehotti kolumnissaan (HS 19.2.) päättäjiä panostamaan kulttuuriin. Kuten Korkman toteaa, on kulttuurilla muutakin kuin välineellinen arvo. Sivistynyt yhteiskunta panostaa kulttuuriin niin talouden hyvinä kuin huonoina aikoina. Kulttuuriin sijoitetun rahan arvoa ei ole yksinkertaista mitata, mutta on selvää, että taiteen tekeminen ja monipuolinen kulttuuritarjonta edellyttävät vahvaa julkista tukea. 

Viime keväänä käydyissä eduskuntavaaleissa kulttuuri jälleen loisti poissaolollaan. Eduskuntavaaleihin liitetään usein monia etuliitteitä - on sotevaalit, maahanmuuttovaalit - mutta kulttuurivaaleista ei ole puhuttu juuri laisinkaan. Varsinaisessa hallitusohjelmassa tosin näkyi kulttuurialan näkökulmasta hyviä asioita. 

Tässä muutama mielenkiintoinen poiminta hallitusohjelmasta:
- lisää rahoitusta muun muassa seuraaviin: taiteilijaeläkkeet, elokuva-alan tuotantotuki, kulttuurin ja taiteen määrärahat, taiteilija-apurahat ja lastenkulttuuri. Toinen merkittävät maininta on valtion turvaama rahoitus, jos Veikkauksen asema tai tuotto heikkenee. Luvataan myös esittävien taiteiden valtionosuusuudistus. Luovien alojen ja kulttuurialan tukemiseksi perustetaan Creative Business Finland. Vahvistetaan kulttuurimatkailua. Perustetaan luovia aloja ja kulttuuritoimintaa tukeva rahasto. 

Itse tarkkailen hallitusohjelmaa erityisesti Helsingin näkökulmasta. Pääosa taiteen ja kulttuurin tuettavista sekä luovan alan ammattilaisista on pääkaupunkiseudulla. Helsingin näkökulmasta on tärkeää, että suurten kasvukeskusten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottajien mahdollisuudet vastata kasvavaan palvelutarpeeseen turvataan lainmuutoksessa. On varmistettava, että ratkaisuissa katsotaan väestö- ja työpaikkapohjaa sekä laatua ja kansainvälisyyttä.

Hallitusohjelmassa Kansallisteatterin ja Kansallismuseon peruskorjaus etenevät. Arkkitehtuuri- ja designmuseon edellytykset selvitetään.

On syytä muistaa, että panostukset kulttuuriin kantavat hedelmää niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Keskustakirjasto Oodin suuri suosio niin Suomessa kuin maailmalla on hyvä osoitus siitä, miksi kulttuuriin sijoittaminen kannattaa.

Hallitusohjelmatavoitteet ovat vasta tavoitteita ja varsinaisesti nyt mitataan sitä, ollaanko valmiita panostamaan kulttuuriin taloudellisesti epävarmoina aikoina. Valtion tai kaupungin budjetista kulttuurisektori muodostaa varsin marginaalisen osan, mutta mahdolliset leikkaukset ovat tuntuvia. Monesti ajatellaan, että kulttuuriin panostetaan hyvinä aikoina, ja josta voidaan tinkiä huonoina aikoina. Kulttuurilla on mittaamaton arvo, ja sen takia siihen tulisi panostaa, aina.   

Nasima Razmyar

Helsingin kaupunginorkesteri kutsuu kummilapsikseen kokonaisen ikäluokan

Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsitoiminta on tehnyt lyhyessä ajassa suuren vaikutuksen. Kaupunginorkesteri kutsui jo toistamiseen kummilapsikseen kokonaisen ikäluokan: kaikki vuonna 2012 syntyneet helsinkiläislapset. Kummilapsitoimintaan ilmoittautui 3400 perhettä, joka on yli puolet koko ikäluokasta. Ilmoittautuneiden määrä yllätti erittäin positiivisesti. Ensimmäistä kertaa projekti järjestettiin vuonna 2000 syntyneille helsinkiläislapsille. Kummilapsitoiminnan aikana perheille on tarjottu maksuton konsertti kahdesti vuodessa. Kummilapsikonsertit suunnitellaan kuhunkin ikäkauteen sopiviksi. Koko seitsemän vuotta kestävä kummilapsiprojekti huipentui kevätkonserttiin vuonna 2019. Ja orkesterin hyväksi todettu suunnitelma jatkuu myös ensi vuonna, kun orkesteri kutsuu vuonna 2020 syntyvät helsinkiläislapset kummilapsikseen neuvoloiden kautta.

Kummilapsitoiminnan tavoitteena on herättää rakkaus musiikkiin, tarjota perheille yhteinen kokemus, tukea lapsen musiikillista ja motorista kehitysvaihetta, madaltaa perheiden kynnystä ylipäänsä tulla Musiikkitaloon. Moni saattaa pitää Musiikkitaloa itselleen vieraana ja suljettuna paikkana.

Mikä tekee toiminnasta niin ainutlaatuisen? Kyseessä on kaikille syntyville kuntalaisille yhteinen palvelu, jossa tavoitteena on saada mahdollisimman moni lapsi tasaveroisesti kulttuurin piiriin. Taustalla tehdään paljon työtä sen turvaamiseksi, että viesti ja markkinointi tavoittaa myös ne perheet, joille kulttuuri ei ole itsestäänselvyys. Osa vaikkapa urheilua harrastavista, tavalla tai toisella uskonnollisista, sosiaalisesti syrjäytyneistä tai maahanmuuttajaperheistä ei helposti löydä luontaista kiinnittymiskohtaa suomalaiseen kulttuuritarjontaan.

Useissa tutkimuksissa korostetaan kuinka taide- ja kulttuuritoiminnan lisää sosiaalista pääomaa. Tutkimuksissa on todettu myös taiteen ja taiteellisen toiminnan merkitys syrjäytymisen tai syrjään jäämisen ehkäisemisessä. Yhteisöllisen ja osallistavan taidetoiminnan merkitys on nähty suurena. Näiden syiden valossa on hienoa nähdä, miten Helsingin kaupungin orkesteri on oma-aloitteisesti halunnut vaikuttaa juuri pienten lasten kiintymiseen musiikkiin.

Taide ja kulttuuri tulisikin olla pysyvä osa lasten ja nuorten elämää. Meillä on Suomessa hienoja instituutioita: lastenkulttuurikeskukset, taiteen perusopetuksen järjestäjät, museot, teatterit, kirjastot sekä monet muut taide- ja kulttuuritoimijat. Miten hienoa olisi laajentaa kummilapsitoiminta esimerkiksi eri kulttuurin alojen vuorollaan toteutettavaksi. Mitä upeita asioita esimerkiksi Helsingin kaupunginteatteri voisi saada aikaiseksi?

Lastenkulttuurin edistämiseksi tarvitaan paitsi resursseja niin myös yhteistä tahtotilaa. Vanhempien ja kodin rooli on merkittävä.  Lisäksi koulut voivat vaikuttaa siinä, miten innostuneesti kulttuuripalveluihin mennään koulupäivän aikana. Myös varhaiskasvatuksella on suuri merkitys. Sitten toisaalta taidelaitokset voivat näyttää esimerkkiä ja toimia oma-aloitteisesti. Uskon, että Helsingin kaupunginorkesterin lapsikummitoimintaa tullaan vielä arvostamaan eri kulttuurilaitoksissa.

Nasima Razmyar

Concerto Grosso - osallistava orkesteri

Käytän tätä blogia työkaluna omien tekemisteni ruotimiseen, joten tässä seuraava. Collegium ry:n, nykyisen työkollektiivini osallistavaa orkesteritoimintaa, jota manifestoi aiemmassa työpaikassa nykyisten kollegojeni kanssa järjestämäni yhteispohjoismainen megaproggis Concerto Grosso - Viking Barokk.

Kuva: Aki Rask

Concerto Grosso – Viking Barokk oli neljän pohjoismaisen barokkiorkesterin ja yhdeksän musiikkiopiston yhteinen orkesteriprojekti teemalla ”viikingit kohtaavat barokin”. Projektiin kuului tapahtumapäivät neljässä Pohjoismaassa, Norjassa ja Suomessa marraskuussa 2018, Ruotsissa tammikuussa 2019 ja Islannissa helmikuussa 2019. Tapahtuman koko ja muoto vaihteli paikallisten voimavarojen mukaan jonkin verran, mutta joka paikassa nähtiin ja kuultiin konsertti, joka sisälsi jokaisen maan omaa kansanmusiikkia kunkin ”maajoukkueen” soittamana sekä kaikkien osallistujien yhdessä soittamat tutti-osuudet, jotka kuvasivat viitteellisesti maita, kansallisuuksia ja viikinkiretkiä. Viikinkiretki-teemaa kuvitti Jouni Bäckströmin esittämä Viggo-viikinkihahmo, joka sitoi musiikkinumeroita tarinaksi ja houkutteli yleisöä mukaan laulamaan. Suomessa ja Ruotsissa oli lisäksi lastenkonsertit lyhyemmällä ohjelmalla sekä konserttien välissä aulatapahtumia, joissa nähtiin ja kuultiin pop up -konsertteja ja tanssia. Suomen konsertissa oli lisäksi mukana rytmisen voimistelun ja joukkuevoimistelun joukkueita, Ruotsissa tanssikoulun ryhmiä ja Islannissa paikallinen koomikko.

Grosso-konsepti on kehittynyt ja kehitelty hyvin pitkälti ja tiiviisti suomalaiseen musiikkiopistosysteemiin sopivaksi, ja toimintatapoihin tehtiinkin pientä kustomointia, kun toimintaympäristöt olivat erilaiset. Pohjoismaisia kumppaneita myös huolestutti etukäteen, miten monta sataa lasta saadaan mahtumaan konserttitalojen lavalle, mutta lopulta kaikki – Norjan konsertin loppusuoralla tapahtunutta palohälytystä ja ulosmarssia myöten – meni varsin sujuvasti.

Viking Barokk oli grossohistorian viides Concerto Grosso, ja ensimmäinen kansainvälinen grosso-projekti. Concerto Grossojen, ja muunkin Collegium-toiminnan ydinajatuksena on alusta saakka ollut barokkimusiikin ilosanoman vieminen mahdollisimman laajalle, instrumenttiin ja taitotasoon katsomatta. Grosso-orkestereissa on ollut mukana instrumentteja, jotka eivät ole lähelläkään perinteistä barokkiorkesterikokoonpanoa. Tälläkin kertaa mukana oli kanteleita, sähköbassoja, saksofoneja sekä laaja kirjo erilaisia lyömäsoittimia. 

Barokin ajan musiikki on lyhyine kappaleineen, selkeine rakenteineen ja mukaantempaavine svengeineen helposti lähestyttävää, ja musiikkiopistoissa soitetaankin paljon barokkimusiikia. Barokkimusiikin soittaminen alan eksperttien kanssa on antoisaa sekä niille, jotka ovat törmänneet teoksiin musiikkiopinnoissaan että niille, joille Grossoon osallistuminen on ensimmäinen kosketus barokin musiikkiin.

Helsingin konsertissa esiintyi 306 soittajaa ja 80 voimistelijaa. Kuva: Aki Rask

Concerto Grosso – Viking Barokk -tapahtuman tuotantotyöt alkoivat syksyllä 2016 apurahahakemusten kirjoittamisella. Alkuvuodesta 2017 kävin kaikissa osallistujamaissa esittelemässä projektia paikallisille barokkiorkestereille, musiikkiopistoille ja konserttitaloille. Ensimmäinen osallistujien yhteistapaaminen oli syyskuussa 2017, kun kaikkien orkesterien edustajat tapasivat Helsingissä ja konserttien ohjelma päätettiin. Musiikkiopistojen edustajat tapasivat Helsingissä helmikuussa 2018, jonka jälkeen harjoitukset musiikkiopistoissa alkoivat. Suomesta mukana oli neljä musiikkiopistoa pääkaupunkiseudulta, ja kunkin musiikkiopiston omien harjoitusten lisäksi syys-lokakuussa oli kolmet Suomen orkesterin yhteisharjoitukset. Collegiumin ohjaajat kävivät joka maassa pitämässä yhdet viikonlopun mittaiset harjoitukset. Koko kansainvälinen orkesteri harjoitteli yhdessä vasta konserttia edeltävänä päivänä.

Orkesterissa oli kaiken ikäisiä soittajia viisivuotiaista vasta-alkajista aikuisiin harrastajiin ja ammattimuusikoihin. Collegiumin ihmiset tekivät barokki- ja kansanmusiikkikappaleista sovituksia, joissa kullekin oli tasoaan vastaavaa soitettavaa. Useita instrumentteja lisättiin mukaan alun perin barokkiorkesterille tehtyihin teoksiin. Enimmillään yhdessä kappaleessa oli yli 30 erilaista yhtä aikaa soitettavaa stemmaa. Upeinta Collegiumin projekteissa onkin tarjota (ja saada myös itse) kokemus monisatapäisessä orkesterissa yhdessä soittamisesta.

kuva: Aki Rask

Suomen vanhan musiikin liitto (svamuli ry) valitsi Concerto Grosso – Viking Barokk -proektin vuoden 2018 vanhan musiikin teoksi. Tunnustus oli Collegiumille näyttävä tapa juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan ja aloittaa uusi, itsenäinen toiminta. Aiemmin FiBO Collegiumina Suomalaisen Barokkiorkesterin (FiBO) yhteydessä toiminut yleisötyö- ja koulutustyöryhmä perusti maaliskuussa 2019 oman yhdistyksen ja jatkaa osittain FiBO Collegiumin lanseeraamia toimintamuotoja sekä tuo uutta toimintaa vanhan musiikin koulutuskentälle. Musiikkiopistoprojektit muutaman vuoden välein järjestettävine Grossoineen jatkuvat Collegium-toimintana, samoin Seniorien barokkipaja ja barokkimusiikin täydennyskoulutuskurssit musiikkiopistojen opettajille sekä lapsille, nuorille ja erilaisten hoiva- ja hoitolaitosten asiakkaille suunnatut konsertit. Uutena avauksena on tulossa Barokkiakatemia, jota järjestetään yhdessä Sibelius-Akatemian, Taideyliopiston avoimen yliopiston sekä musiikkikoulutusta tarjoavien ammattikorkeakoulujen kanssa. Barokkiakatemian toiminta alkoi tänä syksynä ja siitä lisää seuraavassa tekstissäni.

Kaisamaija

Tampere kulttuuripääkaupungiksi?

Tampereella esimerkillistä yhteistyötä kulttuurin saralla

Tampereen ja Pirkanmaan haaveena on olla Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Tampere on 2010- luvun jälkipuoliskolla nostanut kulttuurista profiiliaan ja tällä hetkellä Tampereesta voi hyvällä syyllä puhua kulttuuriyhteistyön edelläkävijänä Suomessa. Tampere on asettanut tavoitteekseen olla Pohjoismaiden vetovoimaisin elämyskaupunki vuoteen 2030 mennessä ja nyt tuntuu siltä, että haave voi jopa toteutua.

Alkukeväästä 2019 syntyi Tampereen konservatorion aloitteesta pormestari Lauri Lylyn nimeämä työryhmä, jonka tehtävänä oli kartoittaa esittävien taiteiden opetuksen nykytila ja tulevaisuuden opintopolut Tampereella. Selvitys liittyy tiiviisti myös Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihankkeeseen, jolla aktivoidaan koko Pirkanmaan alueen väkeä ideoimaan oman näköistään kulttuurivisiota, joka toisi tavoitellun tittelin vuodelle 2026. Suomesta Helsinki (2000) ja Turku (2011) ovat titteliä jo osaltaan kantaneet. Työryhmän raportti julkaistiin 7.8.2019. 

Tampereen lähtökohtatilanne on se, että kaupungissa on laaja musiikin, tanssin, sirkuksen ja teatterin opintotarjonta kattaen koko opintopolun vauvasta tohtoritutkintoon saakka. Työryhmä kartoitti opintopolkujen ongelmapisteitä, selkeytti olemassa olevaa kokonaiskuvaa niin toimijoiden kuin asiakkaiden näkökulmasta, visioi tulevaisuutta ja teki toimenpide-ehdotuksia. Raportissa on paljon ansiokkaita kaavioita ja yhteenvetoja, ei vähäisimpänä alla olevat kaaviot, jotka kuvaavat kulttuurielämään ja koulutukseen vaikuttavia rakenteellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Kaavio ei koske vain Tamperetta, vaan muutokset ovat pitkälti valtakunnallisia, yhteiskunnallisista muutoksista osa myös globaaleja.

Muutokset kirjaamalla ja niistä laajasti kulttuurikentässä keskustelemalla Tampere on selvästi onnistunut luomaan kaupunkiinsa hedelmällisen maaperän yhteisölliselle ajattelulle, jossa huomioidaan koko kulttuurin alaa: esittäviä taiteita, oppilaitoksia ja ympäröivää yhteiskuntaa. Yhteisöllisyys näkyi jokaisessa puheenvuoron käyttäjässä Visio 2030 seminaarissa Pyynikkisalissa 12.10.2019. Tampereen ammattikorkeakoulun, konservatorion, Pirkanmaan musiikkiopiston rehtoreiden ja työryhmän puheenjohtajan, ex apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäen olemuksista huokui innostus ja yhdessä tekemisen positiivinen pöhinä. Ylpeinä ja tulevaisuuteen katseensa suuntaavina he esittelivät yhteisiä ajatuksia, suunnitelmia ja visioita.

Selkeästi eniten innostusta työryhmän kesken oli herättänyt ajatus yhteisestä taidekampuksesta, joka olikin työryhmän toimenpide-ehdotuksista merkittävin. Taidekampuksen avulla Tampere profiloituisi tulevaisuudessa tunnetuksi ja merkittäväksi esittävien taiteiden ja taiteen koulutuksen kaupungiksi. Vahva osaaminen, rakenteelliset ja sisällölliset yhteistyön muodot muodostaisivat kansainvälisesti vertaillen ainutlaatuisen kokonaisuuden. Ainutlaatuisuus muodostuu Suomen vahvasta taiteen perusopetuksen kentästä, jonka juuret kasvavat yhdessä odottavien äitien vatsojen kanssa. Suomalaisten taiteen perusopetuksen pedagogien vahva osaaminen ja tasokas koulutus sekä itse koulutusjärjestelmän laadukkaaseen pedagogiaan satsaaminen koulutuksen alkujuurilta lähtien, rakentavat Tampereen kokonaisuudesta ainutlaatuisen. Eurooppalaisittain on normaalia, että satsaus alkaa vasta lasten ja nuorten ollessa yli 10-vuotiaita, joissain maissa vasta korkeakouluasteella.

Työryhmän jäsenet esittelivät innoissaan, kuinka taidekampus mahdollistaisi nykyistä helpommin aiempaa laajempaa yhteistyötä. Maakunnallinen koulutusyhteistyö helpottuisi, hankkeet, projektit, produktiot niin toisen asteen opiskelijoiden (konservatorio ja musiikki- ja ilmaisutaidon lukiot), ammattikorkeakouluopiskelijoiden kuin yliopiston (lähinnä kasvatustieteiden) opiskelijoiden kesken yksinkertaistuisivat, kun kaikki tapahtuisi keskitetysti taidekampuksella. Oppilaitosten rakenteelliset yhteistyön muodot edesauttaisivat myös työelämätoimijoiden liittämisen tähän laajaan yhteistyön piiriin entistä luontevammin. Pirkanmaalla on jo kirjattuna alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma, jossa on huomioitu kasvavat yhteistyön mahdollisuudet sosiaalialan ja kulttuurin kesken.

Sosiaaliala on vain yksi monista mahdollisista työelämätoimialoista, myös esimerkiksi matkailuala voisi saada lisäpotkua markkinointiinsa nostamalla aiempaa enemmän esille alueen kulttuurisen rikkauden. Kaiken kaikkiaan minulle helsinkiläisenä tuli sellainen mielikuva, että Tampereen kaupunki arvottaa jo nyt koko esittävän taiteen kentän ja sen oppilaitokset merkittäväksi tahoksi, joka tukee koko kaupungin kehitystä. Resurssien suuntaaminen kulttuuriin tuntuu olevan Tampereella nyt in. Tämän toivon mallintuvan Helsingin taide- ja kulttuurivisioon 2020-2030, jota parhaillaan Aleksi Malmbergin johdolla kotikaupungissani työstetään.

Toivon kovasti, että Tampere saa taidekampuksensa ja kulttuuripääkaupunki viittansa vuonna 2026, sillä tällä hetkellä kulttuurin dynaaminen moottori tulee Tampereelta.

Heidi Viksten

Itsensä johtamisen taidosta

Tämän päivän työelämä osaa olla hektistä, jolloin itsensä johtamisen taitoja tarvitaan yhä enemmän. Varsinkin kulttuurialan tuottajilla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa. On ensin kyettävä johtamaan itseään, jotta voi johtaa muita. Lisäksi tämän päivän työelämä kaipaa itseohjautuvia yksilöitä. Itsensä johtaminen on jatkuva prosessi, jota hienosäädetään vaihtuvien tilanteiden mukaan.

Hyvä itsensä johtaja omaa positiivisen mutta realistisen asenteen niin elämään kuin työelämäänkin. Kaikki tekeminen ei tosiaankaan ole aina mukavaa ja sinun täytyy taistella hankalienkin asioiden kanssa. Sinnikäs ja periksiantamaton asenne kuuluu hyvään itsensä johtamiseen. Hyvän ja onnistuneen suorituksen eteen täytyy vähän tehdäkin töitä. 

Hyvä esimerkki huonosta itsensä johtamisen taidosta löytyy netflix- dokumentista FYRE: The greatest party that never happened. Festivaali lanseerattiin luksusmusiikkifestivaalina, jota mainostivat lukuisat julkisuuden henkilöt sosiaalisessa mediassa. Festivaalin avajaisviikonloppuna järjestäjillä oli vaikeuksia mm. ruuan, majoituksen ja esiintyjien suhteen ja avajaisten tapahtuma aikaa siirrettiin viime hetkellä osan kävijöistä ollessa jo saarella. Lopulta katastrofiksi muodostuneet avajaiset jouduttiin perumaan. Järjestäjä sai kuusi vuotta vankeutta epäonnisen tuotannonsa ansiosta. Dokumentin katsoneena, voin sanoa, että jo lähtökohtaisesti tämänkaltaista tapahtumaa kun aletaan järjestämään vain kolme kuukautta ennen tapahtumaa, on katastrofin ainekset kasassa. 

Koen välillä itsekin haasteita varsinkin ajanhallinnan suhteen, mutta kun asiat ovat siistissä järjestyksessä niin työntekokin maittaa eri tavalla. Lisäksi hyvän itsensä johtajan täytyy myös muistaa palautua. Kiireisen työpäivän jälkeen voi etsiä erilaisia keinoja rentoutumiseen. Tee sitä mikä on itsellesi merkityksellistä ja mielekästä ja sitä mistä et ole valmis luopumaan oman hyvinvointisi takia. Itselleni toimii pieni kävelylenkki iltaisin. Se saa sykkeet ja kierrokset sopivasti alas, jolloin unikin maittaa

Muistetaan myös rentoutua aika ajoin 😊

Riikka Nissinen

LÄHTEET:

https://www.iloitse.fi/mita-itsensa-johtaminen-ja-miksi-itsensa-johtaminen-olisi-hyva-osata/
https://www.maijahaaranen.com/itsensa-johtaminen
https://www.psycon.fi/blogi/itsensa-johtamisen-taito