25.4.2019

SOMEKATSAUS 2018: Missä ja miksi suomalaiset kuluttavat aikaansa?

Harto Pönkä raportoi ahkerasti ja ansiokkaasti suomalaisesta somekulttuurista Lehmätkin lentäis -blogissaan, jota jokaisen sosiaalisessa mediassa toimivan asiantuntijan ja organisaation kannattaa seurata. 17.4.2019 Pönkä julkaisi Sosiaalisen median katsauksensa vuoteen 2018. Pönkän säännöllisesti koostamat katsaukset perustuvat vakuuttaviin lähteisiin kuten Tilastokeskuksen viimeisimpiin raportteihin ja suurten mediatalojen (mm. Yle) teettämiin tutkimuksiin.

Pohdin tässä bloggauksessa kolmea eri Pönkän nostamaa trendiä kulttuuritoimijoiden näkökulmasta: miksi ja missä palveluissa meidänkin olisi syytä olla mukana tämän somekatsauksen tarjoaman datan valossa?

PIKAVIESTIPALVELUT – ASIAKASPALVELUA WHATSUPPISSA

Suomalaiset ovat somessa ystävien ja tuttavien vuoksi. Tämä selittää osin Whatsuppin häkellyttävän ylivoiman Suomessa: jopa 64 % meistä käyttää kyseistä pikaviestipalvelua, kun Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sen käyttö on vain 6–16 %. Pohjoismaissa jyrää puolestaan Facebook Messenger.

Whatsupp Business mahdollistaa vihdoinkin myös yritystilien luomisen suosittuun palveluun. Miksi siis kulttuuritoimijoidenkin kannattaisi liittyä Whatsuppaajien yhä kasvavaan joukkoon? Tiedonhankinta – ja tietysti ostaminen – on helpointa tuttua palvelua avuksi käyttäen ja koska meidän kulttuuritoimijoiden tavoitteena on madaltaa taidelaitosten kynnystä, olisi meidän hyvä olla tavoitettavissa siellä missä suuri osa suomalaisistakin ikään katsomatta on. Nykykuluttaja näpyttelee kysymyksensä mieluummin ja herkemmin Whatsuppiin tai chattiin kuin etsii netistä ensin yhteystiedot ja tarttuu sitten puhelimeen. Uudet tavat viestiä asiakkaiden kanssa vaativat kuitenkin ennakkosuunnittelua: esimerkiksi kuka vastaa viesteihin ja milloin sekä miten palvelupolku etenee ostoon saakka ovat kysymyksiä, joihin kannattaa vastata ennen uuden tilin käyttöönottoa. Uskon, että asiakaspalvelu tulee levittäytymään nopeasti myös pikaviestipalveluihin ja että myös taideorganisaatioiden kannattaa panostaa niiden käyttöönottoon.

KULTTUURIA YOUTUBEEN – SIELLÄ NE UUDET YLEISÖT OVAT

Suuri osa nuorista (15–35-vuotiaat) suhtautuu erittäin positiivisesti tai jokseenkin positiivisesti eri brändien ja tubettajien kaupallisiin yhteistöihin. Mainonta on kiinnostavampaa, houkuttelevampaa ja tehokkaampaa yhteistyöprojekteina kuin perinteisempinä mainoksina ennen tai kesken videon: ne koetaan enemmänkin neutraaleina tai negatiivisina.

Kulttuuritoimijoille nuoret on erittäin kiinnostava kohderyhmä ja kulttuurisisällöt soveltuvat mainiosti kaupallisiin yhteistöihin. Miksei Youtubessa nähdä runsaasti kaupallisia kulttuuriyhteistyökamppanjoita? Kansalliset kulttuurilaitokset, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Kansallisooppera ja -baletti, Kansallisgalleria ja Suomen Kansallismuseo, toteuttivat Suomi 100 -hengessä kampanjan vuonna 2017. Yhteisessä kampanjassa hyödynnettiin myös tubettajayhteistyötä Töttöröö-yrityksen kautta. Kampanja oli menestys, mutta kallis ja suuritöinen, jonka vuoksi projektiin palkattiin myös tuottaja. Säännöllinen vaikuttajamarkkinointi Youtubessa vaatisi kulttuuritoimijoilta rohkeaa budjetin uudelleen kohdentamista ja painopisteiden arvioimista. Voitaisiinko osa perinteisimpiin markkinointikanaviin, kuten lehti- ja ulkomainontaan, valjastetuista euroista siirtää vaikuttajamarkkinointiin Youtubessa? Mielestäni kyllä, jos aidosti halutaan tavoittaa uusia yleisöjä.


Mansikkka Kansallisteatterissa

NUORET PAKENEVAT FACEBOOKISTA – MUTTA TAVOITTAA SUUREN YLEISÖN

Maksukykyiset keski-ikäiset ovat edelleen vahvasti Facebookissa, vaikka käyttäjien määrässä onkin tapahtunut lievää laskua parin viime vuoden aikana, yli 45-vuotiaiden määrä on jopa nousussa.

Uusien yleisöjen tavoittamisen rinnalla on tärkeää pitää huolta tämän hetken aktiivisimmasta kulttuurin kuluttajasta eli keski-ikäisestä naisesta ja hänet löytää yhä Facebookista. Nykyisen yleisön sitouttaminen ja yhä uudelleen taiteen pariin houkuttelu ovat huomattavasti helpompia, kustannustehokkaammin toteutettavia ja yhtä tärkeitä tavoitteita kuin uusien kulttuuriuskovaisten käännyttäminen. Sen vuoksi kulttuuritoimijoiden on kannattavaa kehittää myös Facebook-viestintäänsä eteenpäin. ”Nautin sisällöistä, jotka haastavat minut ajattelemaan.” ja ”Seuraan aktiivisesti uutisia ja muita ajankohtaisia asioita sosiaalisesta mediasta.” ovat väittämät, joiden kanssa suurin osa Ylen konseptitutkimukseen vastanneista osa oli samaa mieltä. Jaettavan sisällön laatu ja ajankohtaisuus ovat hyviä johtotähtiä taideorganisaatioiden someviestinnälle.

Kirsi Helstelä
Viestinnän tuottaja

24.4.2019

Taloudellisesti itsenäinen pieni kulttuuritoimija on kummajainen - mutta kuinka pitkään?


Näyttämötaide ei usein ole rahasampo. Kulurakenne taiteellisen produktion esityskauteen saattamiseen ja sen läpi viemiseen muodostuu usein sellaiseksi, että euroja on hankala saada takaisin pelkällä lipunmyynnillä. Yhteiskunta kuitenkin tunnistaa taiteen itseisarvon, joten sitä tuetaan erilaisilla tuilla ja säätiöiden rahoituksilla. Usein rahoitusta haetaan erilaisilla apurahahakemusmenetelmillä ja karkeasti selitettynä rahaa on saatavissa, kunhan sen käyttötarkoitus sopii kulloisenkin rahoituksen antajan asettamiin strategisiin päämääriin ja muihin parametreihin.

On kuitenkin olemassa toimijoita, jotka joko tarkoituksella tai tilanteen pakosta ovat tämän rahoitusjärjestelmän ulkopuolella. Tällöin taiteen luomiseen vaadittavat resurssit luodaan itse, esimerkiksi erilaisilla liiketoimintamalleilla. Vuonna 2007 perustettu helsinkiläinen Teatteri Toivo on esimerkki tällaisesta toimijasta. Viralliselta nimeltään Teatteriyhdistys Toivo ry, on yhdistys, joka on perustettu tuomaan uutta ja riippumatonta teatteritaidetta pääkaupunkiseudulle. Teatteria voi luonnehtia ammattijohtoiseksi teatteriseurueeksi.

Alun perin Helsingin Kalliossa Fleminginkadulla majaansa pitänyt teatteri Toivo rakensi vuonna 2013 entistä isomman teatteritilansa Helsingin Telakkarantaan. Muutama vuosi tästä teatteri siirtyi Hermannin kaupunginosaan, jossa se yhä jatkaa toimintaansa vastaavissa tiloissa. Alusta asti oli selvää, ettei pieni teatteri pysty kattamaan kasvaneita kulujaan pelkillä taiteella saatavilla lipputuloilla. Ratkaisuksi tähän muotoutui liiketoimintamalli, jossa teatterin fyysinen tila on kevyesti muunnettavissa tilavuokraukseen sopivaksi. Tilaa vuokraamalla eri tapahtumiin katetaan iso osa teatterin kuluista. Tätä täydennetään erilaisilla elämys- ja työhyvinvointipaketeilla, sekä tapahtumatuotantopalveluilla tilan sisällä. Teatterin henkilökunnan osaamista käytetään luovasti ja joustavasti vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Tilavuokraus- ja tapahtumatoiminta yhdessä teatteriseurueen muun osaamisen kanssa muodostui siis keinoksi mahdollistaa ja toteuttaa taideyhdistyksen taiteellisia päämääriä.

Taloudellinen itsenäisyys on sekä siunaus, että kirous. Vuosikymmenen ajan jatkuneiden julkisen talouden kriisien keskellä tämä itsenäisyys on luonut toimintaan riippumattomuutta sekä valtion yleisestä taloudellisesta tilanteesta, että kaupungin, säätiöiden tai muiden rahoittajien strategisista päämääristä ja ailahtelevista poliittisista tuulista. Toisaalta se myös sitoo teatterin resursseja taiteen ulkopuolisen liiketoiminnan pyörittämiseen, asettaen tilankäytöllisiä reunaehtoja sekä taiteeseen, että tilavuokraukseen. Tilaa kun ei voi valjastaa pysyvästi ainoastaan taiteen tai tilavuokraustoiminnan tarpeisiin.

Tilavuokraustoiminnan positiiivisena sivuvaikutuksena teatteri tulee kuitenkin tutuksi myös muille kuin kulttuuriharrastajille. Erilaiset hää-, konsertti-, yritys- ja kuvaustapahtumat tuovat teatterin kynnyksen yli paljon vieraita, jotka eivät ehkä tavallisesti pieneen teatteriin päätyisi. Osa heistä nähdään myöhemmin seuraamassa myös näytöksiä. Taiteesta erillinen liiketoiminta toimii siis myös markkinointikanavana itse Teatteri Toivon taiteellisille päämäärille.

Teatteri Toivon malli ei ole se kaikista yleisin kulttuuritoimijan polku, mutta näkisin potentiaalia sen yleistymiseen. Kulttuurikentällä on jo pitkään toiminut paljon menestyneitä yhdistyksiä, osuuskuntia, seurueita ja kollektiiveja, joiden toimintamalli perustuu ns. ”kiertävään elämäntyyliin”, eli näytös- ja harjoitustiloja varataan ja vuokrataan tarpeen mukaan yksittäisiin näytöksiin ja produktioihin lyhyiksi aikamääreiksi pitäen kulut matalalla. Tämä on myös Teatteri Toivon tausta, eikä uusien, taloudellisesti itsenäisten toimijoiden muotoutumiselle oikeastaan ole varsinaisia esteitä, kunhan toimiva liiketoimintamalli löytyy taustalle.

Miksi kukaan lähtisi tälle kiviselle tielle? Vaikka suomen valtion julkinen talous näyttääkin elpymisen merkkejä, uusista kriiseistä varoitellaan uutisotsikoissa tasaisin väliajoin. Yksityinen sektori taas porskuttaa vahvalla poljennolla eteenpäin, luoden potentiaalista kysyntää ja ostovoimaa monenlaisille koulutuksille, palveluille, konsultaatioille ja… mielikuvitus lienee rajana. Kulttuurin rahoitus ei tunnu olevan tällä hetkellä päättäjien prioriteettilistalla kovin korkealla, joten osalle nykyisistä ja tulevista kulttuurialan toimijoista lienee paikallaan harkita vaihtoehtoisia rahoitusmalleja. Kaikilla ei tietenkään ole vuokratilaa asiakkailleen tarjota, mutta kulttuurikentän osaaminen ja mielikuvituksekas verkostojen hyödyntäminen tarjonnevat moninaisia potentiaalisia liiketoiminnallisia ulottuvuuksia, joista ammentaa itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia oman taiteen luomiseen.

Mitä jos liiketoiminta nähtäisiin kulttuurialalla enemmän mahdollistajana, kuin pakollisena pahana?


Juuso Liukkonen

22.4.2019

MUSIIKKI KUULUU KAIKILLE, kevään 2019 kulttuuripoliittinen tilanne



MUSIIKKI KUULUU KAIKILLE

kevään 2019 kulttuuripoliittinen tilanne


Kevät 2019 on lupausten, arvioinnin ja tulevaisuuden visioinnin aikaa. Ennen eduskuntavaaleja kansanedustajaehdokkaat lupailivat valituksi tullessaan toteuttaa monia asioita, oppositioehdokkaat kritisoivat istunutta hallitusta, hallituspuolueen ehdokkaat nostivat esiin onnistumisiaan ja kaikki visioivat tulevaisuutta omasta näkökulmastaan. Keskiössä lupauksissa olivat sote ja ilmastopolitiikka. Kulttuuri- ja taide saivat olla hyvin rauhassa. 

Toimittaja Miska Rantanen kirjoitti Helsingin Sanomissa 3.4. , että voi olla parempikin, ettei kulttuuripoliittista keskustelua nosteta esiin ennen vaaleja, jotta perussuomalaisten ehdokkaat eivät pääse viljelemään mahdollisia kulttuuri- ja taidevastaisia mielipiteitään laajemmalle kuulijakunnalle.
Viikkoa myöhemmin, 10.4. ,HS  julkaisi oman podcastin, jossa Miska Rantanen jatkoi keskustelua asiasta  kirjallisuustoimittaja Arla Kanervan kanssa aiheesta. Samana päivänä YLE tarttui aiheeseen selvittelemällä puolueiden vaaliohjelmia ja kulttuuripoliittisia erityisohjelmia.

Huomattavaa on, että vain parilla puolueella kulttuuri kuuluu vaaliohjelmaan, eli kulttuuria ei pidetä erityisen merkityksellisenä kansalaisia äänestämään aktivoimisessa. ”Näyttää siltä, että kaikki puolueet eivät pidä kulttuuripolitiikkaa niin tärkeänä asiana, että linjaisivat sitä vaaliohjelmiinsa”, toteaa tutkija Olli Jakonen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksesta.

Useilla puolueilla on kuitenkin varsin kattava kulttuuripoliittinen erityisohjelma. Niitä yhdistää kuuden puolueen osalta (KOK, RKP, SDP, SIN, VAS JA VIHR) se, että tavoitteena on tulevaisuuden valtion budjeteissa ohjata 1 %  kulttuurille ja taiteelle. Vuoden 2019 budjetissa summa on 443,7 miljoona euroa, 1% tarkoittaisi 110 miljoonan euron lisäystä, eli 553,7 miljoonaa euroa. edellä mainitun tavoitteen vahvistivat myös kulttuuripoliittiseen vaalipaneeliin Oodissa 1.4. osallistuneet kansanedustajat. Mukana olleista tulevassa eduskunnassa istuvat edelleen Pia Viitanen (SDP), Outi Alanko- Kahiluoto (VIHR) sekä Sari Multala (KOK). Kolmikon esiin nostamia asioita, joita lupasivat edistää, olivat ennen kaikkea esittävän taiteen VOS
uudistuksen päätökseen saaminen seuraavalla vaalikaudella, mikä juuri edellyttää lisämiljoonia.


Vihreät ja SDP olisivat tämän lisäksi valmiita kehittämään lisää prosenttiperiaatetta rakentamisessa. Sen mukaan rakennusbudjeteista varattaisiin taidehankinnoille yksi prosentti. Outi Alanko- Kahiluoto nosti esiin myös ajatuksen, että prosenttiperiaatetta laajennettaisiin sote ajatteluun: näin hyvinvointi palveluihin kuuluisi kiinteänä osana taide- ja kulttuuri. Keskustelua käytiin kulttuurin ja taiteen rahoituksen kytköksestä Veikkauksen tuottoihin. Ongelmallista on, että Veikkauksen asemaa kansainvälistyvillä nettikasinomarkkinoilla on vaikeaa ennustaa, jolloin myös tuottojen suuruus tulevaisuudessa on iso kysymysmerkki. Tätä pyrittiin huomioimaan keskustelussa, vihreiden edustaja ainoana sanoi ääneen sen, että kulttuurin asema ei parane, jollei valtion budjetti korvaa sekä Veikkauksen tuottojen laskua että suuntaa 1 %budjetistaan kulttuurille. Tämä tarkoittaa, että tuen tarve on huomattavasti enemmän kuin edellä mainittu 110 miljoonaa euroa.

Oodin keskustelussa mukana olleet kansanedustajat olivat yhtä mieltä siitä, että eduskunnan keskustelujen kääntyessä kulttuuriin ja taiteeseen monissa eduskuntaryhmissä tulee hiljaista. Saman vahvisti myös tulevasta eduskunnasta pudonnut Raija Vahasalo 30.1. MORE2019 rahoitus- ja verkostoitumistapahtumassa Espoossa, joka oli suunnattu musiikkioppilaitosten hallinnolle. Joko kulttuuri- ja taide ei kiinnosta kansanedustajia tai se koetaan isojen asioiden rinnalla merkityksettömäksi tai sitten oma asiantuntijuus on tässä kohtaa niin heikkoa, että mieluummin ollaan hiljaa.

Idealistisesti ajateltuna tämä on haaste kulttuuri- ja taidetoimijoille, johon tulee viisaasti vastata.  Meidän tulee tehdä itsemme välttämättömäksi suomalaisille sellaisin tavoin, että niin lapset, nuoret, aikuiset, seniorit ja poliittiset päättäjät ymmärtävät ja tiedostavat, että osa heidän hyvinvointiaan on taide- ja kulttuuri. Näin kulttuuriväen ei itse tarvitse nousta barrikaadeille miljoonien puolesta, vaan sen tekevät kaikki yhdessä.

Toivotaan myös, että tulevat hallitusneuvottelut etenevät niin, että hallitus muodostuu niiden kuuden puolueen joukosta, jotka ovat jo alunperin yhtä mieltä 1 % tavoitteesta.

Heidi Viksten



Päiväkodeissa kurkataan kulttuuriin

Lyhenteet kuten KULPS, LAKU, OPS, HOPS JA POPS pyörivät kuntatyöntekijän arjessa mukana päivittäin. Lyhenteiden tarkoituksena on kuvastaa erilaisia hankkeita joita tehdään kuntalaisten hyväksi. Mitä hauskempi nimi, sitä varmempi voit olla, että kyseessä on varhaiskasvatukseen ja kulttuuriin liittyvä hanke.

Olen saanut itse olla mukana Espoon kaupungin LAKU-pilottihankkeessa, jossa olemme lähteneet rakentamaan päiväkodeille taide- ja kulttuuritarjontaa yhdessä Espoon varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden kanssa. Kaikki toiminta on lähtenyt päiväkotien arjen tarpeista, ja se jos jokin on tuonut haasteita matkan varrelle. Espoo on pinta-alaltaan iso kaupunki, mutta sen sisäinen liikenne on todella heikkoa – esimerkiksi matka Espoon keskuksesta Tapiolaan kestää bussilla noin tunnin. Tämä on liian pitkä matka esimerkiksi 1-3-vuotiaalle taaperolle.


Hankkeessa lähdettiin siitä, mitä päiväkodeissa voitaisiin tehdä paikan päällä. Mukana pilottihankkeessa olivat Tapiola Sinfoniettan lisäksi Espoon kaupunginmuseo sekä Espoon kulttuuripalvelut. Muita kaupungissa toimivia kulttuuriorganisaatioita, kuten tanssiteatteri Glims & Gloms sekä Teatteri Hevosenkenkä otettiin myös mukaan kun pilottivaihe saatiin kunnolla käyntiin.






Itse lähdimme miettimään orkesterin toimintaa kustannusten ja logistiikan kannalta. Koska  kyseessä on parhaimmillaan yli neljänkymmenen soittajan orkesteri, ei tullut  kyseeseen, että kaikki soittajat lähtisivät kiertelemään päiväkoteja yhden viikon aikana. Niinpä päätimme irrottaa jousikvartetin niin sanotusta perinteisestä lavatyöstä, ja lähettää heidät päiväkoteihin viikoksi. Idea toimi hyvin ja saimme ensimmäisellä kokeilulla aikaiseksi syksyteemaisen konsertin, jossa oli osallistavaa toimintaa lapsille lastenlauluineen, kuitenkaan perinteistä klassista musiikkia unohtamatta.





Lapset pääsivät kurkistamaan orkesterin arkeen, ja mikä parasta; orkesterilaiset saivat kosketuksen ns. ruohonjuuritason toiminnasta. Toivon mukaan juuri näistä päiväkodeista kasvaa ne tulevaisuuden konserttikuulijat orkestereiden konsertteihin niin Espoossa kuin muuallakin pääkaupunkiseudulla.

Toiminta saa jatkoa pilottijakson jälkeen ensi syksynä ja keväällä 2020. Toimintaa laajennetaan siten, että mukana tulee olemaan 24 taide- ja kulttuuritoimijaa. Sisällöt tullaan jakamaan kahdeksaan eri teemaan kaupungin sisäisesti alueittain.  Musiikin lisäksi on kuvataidetta, muotoilua, tanssia sekä teatteria. Tavoitteena on vuoden aikana saavuttaa kaikki Espoossa toimivat 175 kunnallista päiväkotia. Jatkossa toiminnan vakiinnuttua on tarkoitus tarjota palveluita myös yksityisille päiväkodeille sekä perhepäivä- ja avoimen päiväkodin toimijoille.


Huh.


Olkoon siis sekavia lyhenteitä eri hankkeilla ja pitkiltä tuntuvia palavereita yli vuoden ajan samasta aiheesta. Kaikki tämä turhautuminen, hankkeiden nimissä sekoileminen ja käynnit päiväkodeissa saavat merkityksensä, kun syntyy jokin uusi valmis toimintamalli, jota on saanut olla yhdessä kehittämässä kaupungin rakenteisiin.

Myös hankenimestä luovutaan, ja tästä lähtien päiväkodeissa tehdään Kulttuurikurkkausta.
Haluatko lueskella lisää Espoon kaupungin toiminnasta jotka on suunnattu lapsille ja nuorille? 

Täältä pesee:
KULPS! 

Miina Sivula