Asiaa digitalisaatiosta

Yhteiskunta elää digitalisaation aikaa. Digitaalinen tietotekniikka on lisääntynyt 1980- luvulta lähtien, kun ensimmäiset kotitietokoneet otettiin käyttöön. Nykyisin melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy älylaite. Sitä mukaa kun kotitalouksissa siirrytään älyaikaan niin myös kouluissa ja työkentällä tietotekniikan rooli on merkittävä. Paperikansiot ovat vaihtuneet tiedostoihin ja exceleihin, joita voidaan myös sähköisesti jakaa työtovereiden kesken. Teknologian kehitys on antanut enemmän mahdollisuuksia myös kulttuurituotannon alalla. Tuottajan työvälineet ovat siirtyneet sähköisiin ympäristöihin. Budjettien laadinta voidaan syöttää laskentakaavioihin, jotka tekevät laskemisen puolestasi. Rahaliikenne, lippukaupat ja viestintä tapahtuu kaikki sähköisesti. Tämänkaltaisen toimintaympäristön koen helpottavan ja nopeuttavan tuottajan työtä mutta digitalisaation kehityksellä voi olla myös uhkakuvia. 

Kaunokirjoitus on saanut väistyä äidinkielen tunneilta tablettien ja tietotekniikan kehittyessä. Mennäänkö kehityksessä kohta siihen pisteeseen, ettei kukaan osaa enää kirjoittaa. Asiakaspalvelutyössä kuulee koko ajan kysyttävän, että käyhän teillä edelleen käteinen. Ihmettelin tätä aluksi mutta nykyään en enää. Palveluiden maksuliikenne on digitalisoitunut niin hurjaa vauhtia, että kohta myös käteisellä rahalla ei tehdä enää mitään. Mutta häviääkö käteisen mukana myös face to face- palvelukonseptit ja kaikki muuttuu itsepalveluksi. Voi hyvinkin olla, että tulevaisuudessa kaikki hoidetaan omalta kotisohvalta käsin.

Mitä sitten tapahtuu yhdessä kokemisen konsepteille? Kulttuurituottajilla on mielestäni yhteiskunnallinen vastuu siitä, millaista kulttuurillista sisältöä tapahtumiin tuotetaan. Voi olla, että tulevaisuudessa sieltä omalta kotisohvalta ei tarvitse lähteä konserttiin, kun sen saa tilattua omaan olohuoneeseen 10D -videokuvana. Se, miten digitalisaatio on tänä päivänä kehittynyt, ei tämänkaltainen toiseen ulottuvuuteen astuminen ole varmasti kaukana. Uskon ja toivon, että ihmiset vielä tulevaisuudessakin sosialisoituvat entistä enemmän hyvien tapahtumakonseptien äärellä.

Riikka Nissinen

LÄHTEET:

https://www.humak.fi/blogit/mapista-pilveen-kulttuurituotanto-digiajassa/

Toisin ajatellen

Opintojemme aikana olemme saneet tutustua erilaisiin kulttuuripalvelujen kehittämisen työkaluihin kävijätutkimuksista palvelupolkujen mallintamiseen ja aivoriihistä ideointipajoihin ja muihin yhteisöllisiin ideointimenetelmiin. Kehitystyön tavoitteena on lähtökohtaisesti tuottaa hyviä ideoita: syventää asiakasymmärrystä, luoda uusia palvelukonsepteja, pyrkiä luomaan entistä parempaa. Uusien ideoiden tuottaminen käskettynä, annetun työskentelyajan puitteissa voi joskus tuntua ahdistavalta, haastavalta, puuduttavaltakin. Olen ollut tilanteissa, joissa pelkkä post-it-lappujen näkeminenkin on tehokkaasti padonnut orastavatkin hyvät ideat. Taas niin tätä.

Palvelukonseptin kirkastamiseen voi päätyä myös nurinkurisen ajattelun keinoin. Koin virkistävänä Kansallisgallerian ja Aalto-yliopiston taiteen laitoksen yhteistyössä Kulttuuria kaikille -palvelun ja Suomen museoliiton kanssa toteuttamassa TOISIN KATSOTTU -seminaarissa pidetyn Huonon palvelun työpajan, jossa saimme tehtäväksemme rakentaa mahdollisen mutkaisia palvelupolkuja kuvitteelliseen kurjaan kaupunkiin.

Aluksi kirjasimme lappusille ärsyttäviä asioita: huonoja palvelukokemuksia, turhauttavia asiakaskokemuksia, tai mitä tahansa muuta, mistä kuka tahansa voi helposti pahoittaa mielensä. Valittamisen aiheiden keksiminen ei ollut vaikeaa. Sen jälkeen saimme toimeksiannoksi tuottaa kuvitteellisen kurjaan kaupungin kansalaisille huonosti saavutettava palvelu. Valituslapuista oli hyvä lähteä liikkeelle. Kaikesta ärsyyntymisestä inspiroituneena ryhmämme päätyi nopeasti suunnittelemaan kaupunkilaisille suunnatun virkistyspalvelun: vehreän keitaan kaupungin keskustaan.

Seuraavassa vaiheessa pohdimme puistomme hankalaa saavutettavuutta, profiloimme sen käyttäjiä ja pieleen mennyttä markkinointia. Puistoomme johti vain yksi portti, joka avautui automaattiin maksettavalla, kunnantalolta etukäteen lunastettavalla poletilla. Virkistysalueen ulkopuolella ei ollut opasteita ja aitojen sisäpuolelta löytyi vain kieltokylttejä siitä, mitä siellä ei saa tehdä. Pysäköintialuetta tai julkisen liikenteen pysäkkejä ei lähistöllä ollut lainkaan. Alueen kartta sijaitsi puiston perällä mahdollisimman kaukana portista. Puistostamme ei löytynyt vessoja, penkkejä, roskiksia tai tarjoilua. Kulkuväylillä oli portaita ja kynnyksiä. Kurjan kaupunkimme kotisivuilla palvelua esiteltiin harhaanjohtavasti onnellisten, kauniissa puistossa ulkoilevien, vapaa-aikaansa piknikillä viettävien ihmisten kuvin. Lisätietoa vaihtelevista aukioloajoista oli saatavissa vain puhelinnumerosta, johon vastasi automaatti. Yhteydenottolomake ei toiminut lainkaan.

Prosessidraaman ja palvelumuotoilun keinoin onnistuimme hyvinkin tuottamaan mahdollisimman huonoa palvelua. Musta huumori ja omat kokemukset epäonnistuneen palvelun tuottajana tai tyytymättömänä asiakkaana auttoivat tässä prosessissa, vaikka ajattelumoodin kääntäminen paskan palvelun tuottajaksi osoittautuikin ensin yllättävän haastavaksi.  Ei ole helppoa äkkiseltään opetella pois paremman palvelun ajattelumallista ja ajatella toisin. Pikkuhiljaa huonojen ideoiden tuottaminen tuntuikin vapauttavalta, vallattomalta ja inspiroivalta.

Miksi kirjotan tästä nyt?  Työpajatyöskentely ja ideointi tuntui vaihteesta virkistävältä ja hauskalta, eikä millään muotoa turhalta, vaikka lopputuote olikin täysin toteuttamiskelvoton. Mielikuvaharjoituksena työpajassa kehitetty hulvattoman huono palvelu ei kuitenkaan perustunut pelkästään tuulesta temmattuihin epäkohtiin – ärsytyksen aiheissa on usein totta toinen puoli. Joskus ainakin yhdeksi suunnittelutyön lähtökohdaksi kannattaa kartoittaa pahin mahdollinen uhkakuva, ja luoda sen perusteella lista raivattavista esteistä ja eliminoitavista epäkohdista. Täydellisen epäonnistunut palvelupolku osoittaa selkeästi oppimisen paikat ja korjaamisen kohteet, jotka muutoin olisivat saattaneet jäädä huomiotta. Nurinkurinen ajattelu on virkistävää aivojumppaa, rikkoo rutiineja ja haastaa muuttamaan tekemisen tapoja ja käsityksiä. Se aktivoi ajattelua pois totutusta, verkottaa aivoja uusiin ajattelumalleihin ja harjoittaa uusia ongelmanratkaisumalleja. Työskentelyn alkuun ehdottaisin aktiviteetiksi vaikkapa takaperinkävelyä. Kannustan kokeilemaan!

Tiinaliisa Granholm

TAIDE- JA KULTTUURIVIESTINNÄN SISÄLLÖT – innovaationa Kansallisteatterin viestinnän sisältöstrategia

”Koska maailma muuttuu koko ajan teknisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja demografisesti, myös yritysten ja julkisten organisaatioiden on kehitettävä toimintaansa. Ilman jatkuvaa kehittymistä organisaatiot eivät pysy hengissä tai niiden toiminta jää polkemaan paikalleen. (Pirilä & Konkka, 2011)

Tähän sitaattiin tiivistyy mielestäni opinnäytetyöni ydin: koska teatteritaiteen tarkoitus on toimia peilinä yhteiskunnalle, on Kansallisteatterin oltava hereillä suomalaisesta elämänmenosta. Voidakseen aidosti puhutella yleisöään, ollakseen merkityksellinen dialogin osapuoli ja houkutellakseen ihmisiä teatteriin yhä uudelleen ja uudelleen on Kansallisteatterin sisältöjen, sekä taiteellisten että viestinnällisten, oltava uskottavia nykyajan monimuotoisille ja vaativille yleisöille. 

Taide- ja kulttuuriviestinnän sisällöt – Kansallisteatterin viestinnän sisältöstrategia -kehittämistyön tavoitteena on innovoida teatterin viestintätiimille sisältöstrategia työkaluksi nyky-yhteiskunnan aiheuttaman sisältötulvan hallintaan. Tällä hetkellä tunnollinen ja sitoutunut tiimi on oikea viestintäsisältötehdas, joka on vastannut laajentuvaan ohjelmistoon ja viestintäkanavien jatkuvaan lisääntymiseen joustamalla ja venymällä. Uuden sisältöstrategian avulla on tarkoitus kehittää työtä entistä tavoitteellisempaan, suunnitelmallisempaan ja mielekkäämpään suuntaan muiden muassa toteuttamalla ”Tee vähemmän, mutta vaikuttavampaa” -periaatetta (Keronen & Tanni, 2017). 

Minä ja innovaatiokyvykkyys

Luova, idearikas, rohkea ja innostava ovat adjektiiveja, joita liitetään innovatiivisiin yksilöihin. Se että työyhteisöstä löytyy innovaatiokyvykkäitä henkilöitä ei ole itsestään selvää. Vaikka kaikki työyhteisön jäsenet johtajasta alkaen olisivat samaa mieltä innovaatioiden tarpeellisuudesta, nykyistä työkulttuuria vaivaava yleinen vitsaus, kiire tai kiireen tunne on omiaan tappamaan todellisen innovaatiokyvykkyyden. Arkisen kiireen keskellä on luontaista valita tavanomainen, tuttu ja helppo vaihtoehto luovan ja riskialttiin uuden vaihtoehdon sijaan. Innovaatiokyvykkyys vaatii aikaa. Tämän tosiasian oivaltaminen ja tietoisesti ajan ottaminen kehitystyötä varten esimerkiksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintojen muodossa, osoittaa innovaatiokyvykkyyttä paitsi itseltäni myös työnantajaltani, joka kannustaa tarttumaan kehittämistyöhön ja antaa aikaa sen toteuttamiseen.

Innovaatiokyky muodostuu luovuudesta ja toimeenpanokyvystä. Koska työskentelen kansallisessa taidelaitoksessa, minun on helppo olla luova: tapaan inspiroivia ihmisiä ja törmään ajatuksia herättäviin taiteellisiin sisältöihin joka päivä! Omassa työssäni viestinnän tuottajana keksin itse ja kollegani heittelevät mainioita ideoita ilmaan jatkuvasti. Mielestäni olen riittävän rohkea ehdottamaan hullujakin ideoita, riittävän ammattitaitoinen tunnistaakseni toteutuskelpoiset aihiot ja riittävän ahkera toteuttaakseni uusia kokeiluja, vaikka vanhaa kaavaa seuraamalla pääsisin vähemmällä työllä. Kaikkein tärkeimpinä ominaisuuksinani pidän ratkaisukeskeisyyttäni, kykyäni innostua ja innostaa, sillä niiden avulla saan sekä itselleni että kollegoilleni polttoainetta innovaatiotyötä ja sen kohtaamia haasteita varten.

Itsensä johtamisesta, itseohjautuvuudesta ja itsenäisyydestä kaikin puolin on hyvää vauhtia tulossa paitsi innovaattorin myös jokaisen työntekijän tärkein ominaisuus. Luottamus omaan ammattitaitoon, kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kantaa kokonaisvaltaista vastuuta omasta työpanoksesta ovat minulle luontaisia tapoja toimia. Olen onnekas, sillä minulla on myös esimieheni luottamus ja saan tehdä töitä tiimissä, jossa itsenäiselle työskentelylle annetaan tilaa. Itsenäinen työote ei kuitenkaan tarkoita yksin tekemistä, vaan kyky hedelmälliseen yhteistyöhön on todella merkittävää. Yhdessä synnytetyt innovaatiot ovat aina tarkempia ja valmiimpia kuin yksin pakerretut kokeilut – ja työnteko hauskempaa! Kollektiivinen luovuus, älykkyys, rohkeus ja analyyttisyys ovat yhä tärkeämpiä voimavaroja monimutkaistuvassa työelämässä ja maailmassa.

Kansallisteatterin viestintätiimin innovaatiokulttuuri

Kansallisteatteri on etenkin taiteellisilta lähtökohdiltaan uutta luova, innovatiivinen työpaikka. Näyttämöillä suorastaan kihistään innosta silloin, kun päästään kokeilemaan jotain uutta taiteellista tai teknistä ratkaisua: Kansallisteatteri ei pelkää ottaa taiteellisia riskejä, vaan pitää perustehtävänään kehittää suomalaista teatteritaidetta.

Suomessa teatterintekemisellä on pitkät perinteet ja taidelaitosten rakenteet ovat tyypillisesti hierarkkisia ja hitaita muuttumaan. Ehkäpä taiteellinen vapaus on tarvinnut tukiverkokseen vakaat rakenteet, jotka nykypäivänä tuntuvat jämähtäneiltä? Osittain näin on edelleen myös Kansallisteatterissa, vaikka Mika Myllyahon pääjohtajakaudella onkin jo siirrytty huomattavasti ketterämpään, avoimempaan ja modernimpaan työnteon kulttuuriin. Organisaatiokulttuuri muuttuu kuitenkin hitaasti yhteisössä, jossa työntekijöillä on tyypillisesti pitkät urat ja perinteitä kunnioitetaan syvästi. Innovaatiokulttuuri on kuitenkin jo vahvasti leviämässä taiteellisesta työstä myös muihin toimintoihin. Muutoksen tuuli on virinnyt ja puhaltaa koko organisaatiota lempeästi mutta määrätietoisesti uuteen suuntaan.

Ulla Vehkaperän mielestä menestyvä tiimi koostuu osaavista, motivoituneista ja sitoutuneista työntekijöistä, jotka ovat hyvin verkostoituneita ja joiden välillä vuorovaikutus toimii mutkattomasti (Vehkaperä 2013). Mielestäni Kansallisteatterin viestintätiimi täyttää nämä kriteerit mainiosti. Kymmenhenkinen tiimi on myös sopivan heterogeeninen, sillä mukana on eri-ikäisiä miehiä ja naisia, on helsinkiläisiä ja ulkopaikkakuntalaisia ja koulutus- ja kokemustaustat ovat erilaisia. Edellytykset innovatiiviselle ja tehokkaalle tiimille on olemassa, mutta taide- ja kulttuuriviestinnän toimintaympäristön voimakas muutos vaatisi yhteisten tavoitteiden kirkastamista, vapaamatkustamisen kitkemistä ja toimenkuvien hienosäätöä. Näihinkin kehitettäviin seikkoihin päästään käsiksi, kun työstämme yhdessä sisältöstrategiaan liittyvää toimitusprosessia. 

Opinnäytetyöni innovatiivisuus

Taide- ja kulttuuriviestinnän sisällöt – Kansallisteatterin viestinnän sisältöstrategia -kehittämistyöni lähestymistapana on innovaatiotutkimus, jonka toteuttamisessa käytän menetelminä työpajatyöskentelyä, yhteisöllistä ideointia, havainnointia ja blueprinting’a. Tuloksena tulee olemaan uusi työkalu, viestinnän sisältöstrategia. Jotta sisältöstrategiasta tulee aidosti innovatiivinen, eikä vain olemassa olevan toimintatavan dokumentointiprosessi, tiimin esimiesten tulee sitoutua prosessiin, työpajojen keskusteluilmapiirin tulee olla luottamuksellinen, avoin ja sopivan hullutteleva sekä toisaalta johdonmukaisesti johdettu ja toisaalta vapaasti rönsyilevä prosessi.

En usko, että ideointi tulee olemaan vaikeaa tai etteikö kehittämisprojektia saataisi suunnitellusti päätökseen. Ennustan, että innovaation kriittinen vaihe tulee olemaan uuden työkalun käyttöönotto jokaisen tai ainakin joka toisen tiimiläisen arkityössä. Jotta sisältöstrategiasta tulee uusi innovatiivinen työkalu, jota myös muut taide- ja kulttuurilaitokset Kansallisteatterin lisäksi voivat hyödyntää omassa viestinnässään, minun on panostettava erityisesti kokeiluvaiheeseen ja sen jälkeen tapahtuvaan arviointiin ja työkalun edelleen kehittämiseen.

Kirsi Helstelä

LÄHTEET

Keronen, Kati & Tanni, Katri 2017. Sisältöstrategia. Asiakaslähtöisyydestä tulosta. Helsinki. Alma Talent 2017

Vehkaperä, Ulla & Pirilä, Kaarina & Roivas, Marianne 2013. Innosta ja innovoi. Käsikirja innovaatioprojekteihin. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Oiva-oppimateriaalit.