Maailmanpolitiikan kuohuista syntynyt museo, osa 2

Eräs työurani mielenkiintoisimpia projekteja on ollut osallistua Tampereella sijaitsevan Lenin-museon uudistamiseen. Vain muutaman sadan neliön museo on aina ollut kokoaan suurempi ja aikanaan toiminut myös kansainvälisen politiikan näyttämönä.

Blogipostaukseni toisessa osassa kerron Lenin-museon asiakaslähtöisestä ja osallistavasta museon uudistamistyöstä: Leninin henkilökulttiin ja neuvostokaanoniin perustuneesta näyttelystä luotiin uusi poliittisen historian museo, joka lähestyy aihettaan ylirajaisesta näkökulmasta (transnationaalinen lähestymistapa).

Tampereen Lenin-museo oli 2000 -luvun edetessä ajautunut tilanteeseen, jossa sen toiminta itsenäisenä museona ei voinut jatkua. Lenin-museon yhdistäminen Työväenmuseo Werstaaseen (joka on vanhan museolain mukainen valtakunnallinen erikoismuseo) alkoi vaikuttaa välttämättömältä toiminnan jatkumisen turvaamiseksi.  Vuonna 2012 museoiden välillä alettiin käydä tiivistä vuoropuhelua ja pohtia työprosessien yhtenäistämistä. Suunniteltiin uuden organisaation talous, työntekijöiden työtehtävät, organisaatiorakenne, tilaratkaisut ja hallintomalli. Neuvoteltiin rahoittajien, eli opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Tampereen kaupungin kanssa, ja lopulta sopimukset allekirjoitettiin ja uusia organisaatio aloitti toimintansa v. 2014 alussa.

Moderni nykyaikainen museo toimii yhdessä yleisönsä kanssa. Lenin-museossa toteutettiin vanhan päänäyttelyn yhteyteen Millaisen Lenin-museon sinä haluat? –näyttely, jolla kartoitettiin yleisön näkemyksiä siitä, millaisia teemoja uudessa museossa tulisi käsitellä. Näyttelyssä oli esillä erilaisia vaihtoehtoja tulevan museon sisällöstä, ja kävijöille tarjottiin erilaisia tapoja äänestää ja jättää mielipiteensä. Osallistaminen onnistui hyvin, pelkästään näyttelyn ns. äänestysalttarilla annettiin yli 7200 ääntä.

Uudistustyöhön liittyen järjestettiin viisi kaupunkilaisille avointa keskustelutilaisuutta, joiden alustajiksi etsittiin henkilöitä, joilla on jokin ammatillinen suhde Lenin-museon teemoihin. Alustajiksi valikoituivat kirjailijat Alexandra Salmela ja Jukka Mallinen, muusikko Heikki Salo, diplomaatti Heikki Talvitie sekä mediatutkija Jyrki Pietilä.

Ideointityöpajoja järjestettiin kahdeksan. Niihin kutsuttiin erilaisia kohderyhmiä: Bloggareita, Tredun matkailualan opiskelijoita, vanhaa Lenin-museota lähellä olleita tahoja, Werstaan Museosakkilaisia (eli vapaaehtoistyöntekijöitä). Työpajojen vetäjinä toimivat Werstaan museolehtorit.

Kaikestä kerätystä aineistosta koostettu raportti oli pohjana museon uudistamistyölle. Se vahvisti joitakin työryhmän ennakko-oletuksia, mutta toi myös esille seikkoja, joita ”tutkijakuplassa” työskentelevät museoammattilaiset eivät olleet tulleet ajatelleeksi: Esimerkiksi matkailualan opiskelijoiden työpajassa kävi ilmi, etteivät nykyiset parikymppiset enää tienneet, mikä Neuvostoliitto on ollut. Vanhassa museossa ei oltu käsitelty lainkaan teemoja, jotka nyt raportissa kohosivat tärkeimmiksi: Pakkotyö, toisinajattelijat, KGB, arkielämä ja neuvostohuumori. 

Museon uudistamistyö tehtiin työryhmävetoisesti. Alkuun lähdettiin yhdellä moniammatillisella uudistamistyöryhmällä, ja kun yhteinen pohja työlle oli luotu, eriytettiin iso porukka näyttelytyöryhmäksi, jonka vastuulla oli näyttelyn sisältöjen, näyttelytekniikan ja visuaalisen ilmeen luominen ja yleisöpalvelutyöryhmäksi, jolle kuului esimerkiksi asiakaspalvelun palvelupolkujen luominen, opastusten suunnittelu ja tuotteistaminen, museokauppa ja markkinointi. Suunnittelutyössä vedettiin sekä suuria linjoja, että hiottiin yksityiskohtia. Yleisöpalvelutyöryhmä suunnitteli museon asiakaspalveluhenkilökunnan neuvostohenkiset työasut, pääsyliput, säilytyslokerikot, museokaupan kalusteet, kassapisteen kalustuksen ja muut keskeiset yleisöpalvelun kannalta keskeiset elementit ja tarjottavat museopedagogiset ja myytävät elämystuotteet.

Uuden Lenin-museon avajaisia vietettiin 16.6.2017 yhteensä 400 kutsuvieraan voimin. Vuoden 2016 loppuun mennessä museossa vieraili 12 000 kävijää. Kansainvälisiä museovieraita tuli 47 eri maasta, eniten Venäjältä, Saksasta ja Ranskasta. Hieman yllättäen 88% vieraista kuitenkin kotimaisia ja heistä yli kolmannes pirkanmaalaisia. Kiistellyn museon uudistaminen todella kiinnosti paikallisia!

Museo sai laajaa artikkelinäkyvyyttä useissa medioissa: Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, Aamulehdessä, Demokraatissa, Keskisuomalainen –konsernin lehdissä, Ylen kanavilla. STT:n kautta uutinen päätyi useisiin pienempiin juttuihin ja mainintoihin Suomessa. Ulkomailla näkyvyyttä toivat uutistoimistot TASS Venäjällä ja Xinhuan Kiinassa.

Museon uudistamistyö sai tunnustusta myös museoammatillisella kentällä: Lenin-Museo ylsi 2017 Suomen Museoliiton Vuoden museo –kilpailussa neljän parhaan finalistin joukkoon. Euroopan museofoorumin järjestämässä Vuoden eurooppalainen museo, European Museum of the Year Award 2017 -kilpailussa Lenin-museo oli myös finaalissa ja pokkasi kunniamaininnan.

Ennen kaikkea työryhmä ilahtui yleisön mielipiteestä: Lenin-museon v. 2016 kävijätutkimuksen mukaan 855 kyselyyn vastanneesta henkilöstä 96% piti museouudistusta onnistuneena. Lukema herätti hilpeyttä: Vastaavia prosenttilukuja löytyy paljonkin -ja oikeastaan vain- neuvostoliittolaisista tilastoista!

Kuva: Lenin-museo

Tekstini pohjautuu Tampereen Ammattikorkeakoulun Huomisen matkailukohde -erikoistumisopintojen kehittämistehtävääni Matkailukohteen oheispalvelut: Museokaupan mahdollisuudetvetovoimatekijänä -Tapauksena Lenin-museo (2017). Alkuperäisinä lähteinä on käytetty mm. Työväenmuseo Werstaan ja Lenin-museon toimintakertomuksia, kävijätutkimusta ja erilaisia tilastoja. 

Maailmanpolitiikan kuohuista syntynyt museo

Eräs työurani mielenkiintoisimpia projekteja on ollut osallistua Tampereella sijaitsevan Lenin-museon uudistamiseen. Vain muutaman sadan neliön museo on aina ollut kokoaan suurempi ja aikanaan toiminut myös kansainvälisen politiikan näyttämönä.

Blogipostaukseni ensimmäisessä osassa kurkistetaan vanhan, poliittiselle perustalle syntyneen Lenin-museon tarinaan.

Maailmanhistorian kuohut ylsivät Tampereelle saakka Venäjän bolshevikkipuolueen kokoontuessa työväentalolle salaiseen kokoukseensa. Puoluetta johti Vladimir Iljits Lenin. Pietari oli käynyt vallankumouksellisille bolshevikeille vaaralliseksi ja syrjäinen tehdastyöläisten kaupunki Tampere tarjosi turvallisen kokouspaikan. Tampereen työväenyhdistys tarjosi tilansa ilmaiseksi bolshevikkien käyttöön. Kokoukseen saapui myös tuolloin 27-vuotias georgialainen vallankumouksellinen, joka myöhemmin tunnettiin Josif Stalinina. Lenin ja Stalin tapasivat tuolloin ensimmäistä kertaa, juuri samassa salissa, jossa Lenin-museo tällä hetkellä sijaitsee.

Vielä 1930 –luvulla museotilassa toimi Tampereen työväenyhdistyksen ylläpitämä suosittu biljardisali, mutta heti sodan jälkeen tilanne muuttui. Valvontakomissio saapui Helsinkiin syyskuussa 1944 ja lähes heti sen jälkeen perustettiin Suomi - Neuvostoliitto - Seura vaalimaan maiden välistä ystävyyttä. Jo saman vuoden marraskuussa Tampereelle perustettiin seuran alaosasto ja pian, ilmeisesti valvontakomission neuvostoliittolaisten voimahahmojen Pavel Orlovin ja Sergei Istominin vaikutuksesta, seuran jäsenten toimesta tehtiin ehdotus Lenin-museon perustamisesta. Museolle löytyi nopeasti rahoitus opetusministeriöstä ja Tampereen kaupungilta ja museon avajaisia vietettiin 20.1.1946.

Museo oli ensimmäinen Neuvostoliiton ulkopuolelle perustettu Lenin-museo. Ensimmäisenä vuonna museossa kävi 10.500 vierailijaa. Museon toteutuksesta vastasi Moskovan Lenin-keskusmuseo. Käynti Lenin-museossa kuului kaikkien neuvostoturistien viralliseen ohjelmaan ja vuoden 1986 loppuun mennessä museossa olikin käynyt jo yli 235.000 neuvostokansalaista.

Neuvostoliiton mahdin vuosina Lenin-museosta muodostui jonkinlainen idänsuhteiden näyttämö: Bolshevikit olivat ensimmäisenä ulkovaltana tunnustaneet Suomen itsenäisyyden ja henkilöpalvonnan myötä Lenin oli Neuvostoliitossa kohonnut lähes jumalan asemaan eikä hänen tekemiään ratkaisuja voitu kyseenalaistaa, näin ollen presidentti Kekkosen kaudella kaikki neuvostoliittolaiset arvovieraat tuotiin Lenin-museoon katselemaan Leninin allekirjoittamaa Suomen itsenäisyyden tunnustamisasiakirjaa; ” Suomen ystävän Leninin antamaa lahjaa”. Kekkonen pyrki tällä vahvistamaan Suomen itsenäisyyttä ja lisäämään poliittista liikkumatilaa.

Lenin-museossa ovat vierailleet paitsi lukuisat Suomen politiikan kärkinimet presidenteistä alkaen, myös neuvostojohtajat. Juri Gagarin kävi museossa vain pari kuukautta kuuluisan lentonsa jälkeen, samoin kuin maailman ensimmäinen naispuolinen avaruuslentäjä Valentina Tereshkova.

Kuriositeettina mainittakoon, että museossa on aikanaan kuvattu myös Paavo Väyrysen vaalivideo, aikana jolloin Väyrynen halusi profiloitua ensisijaisesti idänkaupan erityisasiantuntijaksi.

Neuvostoliiton romahdettua romahtivat myös museon kävijämäärät. Museo nautti kuitenkin kulttimainetta ja museonjohtaja Aimo Minkkinen esiintyi useissa eri medioissa ympäri maailmaa. Useammaltakin taholta museota vaadittiin suljettavaksi ja se rimpuili taloudellisten vaikeuksien kanssa. Sisarmuseot muissa maissa ja myös Venäjällä lakkautettiin ja museo alkoi kutsua itseään maailman ainoaksi Lenin-museoksi. Museon 1980–luvulla rakennettu, ja Moskovan nykyisin jo suljetusta Lenin Keskusmuseon kanssa yhteistyössä tehty näyttely oli paitsi historiantulkinnaltaan vanhentunut myös fyysisesti kulunut. Lisäksi museon kolmesta vakituisesta työntekijästä 2 oli eläköitymässä, ja Suomi-Venäjä-Seura halusi irtaantua museotoiminnasta. Säilyäkseen Lenin-museon oli käännettävä katse tulevaisuuteen.

(kuva: Lenin-museo)

Teksti pohjautuu Tampereen Ammattikorkeakoulun Huomisen matkailukohde -erikoistumisopintojen kehittämistehtävääni Matkailukohteen oheispalvelut: Museokaupan mahdollisuudet vetovoimatekijänä -Tapauksena Lenin-museo (2017). Alkuperäisenä lähdeaineistona ovat toimineet museon toimintakertomukset sekä Lenin museo -The Lenin Museum -opaskirjan  (Heinimaa- Heinonen-Kallio) käsikirjoitus.