Taidetta terveydeksi

Taide- ja kulttuurilähtöisiä kulttuuri- ja hyvinvointipalveluja pyritään vakiinnuttamaan osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja hyvinvoinnin seurantaa. Tätä varten on perustettu työryhmä toimintakaudeksi 1.11.2016 - 31.12.2018. Tavoitteena on ollut sitoa taide- ja kulttuuritoiminta vahvasti osaksi yhteiskunnan eri sektoreiden toimintaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä jatkaa toimikauttaan toukokuun 2019 loppuun saakka ja työryhmässä on yhtenä jäsenenä lehtori Sanna Pekkinen Humakista. Jo aikaisemmassa työryhmässä on ollut Humakista Benny Majabacka.

Juha Sipilän strategisen hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena on parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Ohjelmassa painotetaan kulttuurin hyvinvointimahdollisuuksien parempaa tunnistamista ja jokaisen kansalaisen tasa-arvoista oikeutta osallistua kulttuuri- ja taidetoimintaan elämän eri vaiheissa.

https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/8b7721ba-b5a1-4ea5-bc30-cd18a7ab5f69/93365593-0bf4-42c9-b28f-69bbc347407c/ASETTAMISPAATOS_20170309131557.pdf

Taiteen ja kulttuurin terveyttä parantavista ja eheyttävistä vaikutuksista on jo paljon tutkittua ja dokumentoitua tietoa. Kansainväliset tutkimukset todentavat, että taidetoimintaan osallistuminen on yhteydessä ihmisen terveyteen. Työterveyslaitos on antanut toimenpidesuosituksen ”Taide vahvistaa työhyvinvointia” ja se on suunnattu työnantajille. Taidetoiminnan on todettu vähentävän työntekijöiden stressiä ja uupumusta lisäten elinvoimaisuutta ja energisyyttä. Jos taidetta vietäisiin työpaikoille, voitaisiin ehkäistä sairauspoissaoloja ja varhaista eläköitymistä, jotka ovat isoja kustannuseriä työnantajille ja kokonaistaloudelle.

http://www.artsequal.fi/fi/-/toimenpidesuositus-taide-tukee-tyontekijoiden-terveytta-ja-hyvinvointia

Taide- ja kulttuuritoiminnalla on nähty ainakin seuraavat neljä

välineellistä vaikutusta ihmisen hyvinvointiin:

1) Taiteelliset elämykset ja taidenautinnot sellaisenaan antavat

elämään merkitystä ja tyydyttävät inhimillisiä tarpeita. Taide

virkistää aisteja ja rikastuttaa elämysmaailmaa.

2) Taiteella ja kulttuuritoiminnalla on todettu yhteys hyvään

terveyteen, parempaan työkykyyn ja hyvän elämän kokemuksiin.

3) Kulttuuritoiminta ja taideharrastukset edistävät yhteisöllisyyttä

ja verkostoja, jotka auttavat hallitsemaan elämää paremmin.

4) Taide, arkkitehtuuri ja sisustaminen tekevät elinympäristön

viihtyisämmäksi. Kaunis ympäristö ja luonto virkistävät ja voivat edesauttaa kuntoutumisessa

(Perho, Maija 2011)

 

Luonto osaa taiteilla, joten miksipä emme mekin ihmiset?

https://docplayer.fi/6090591-Taiteesta-ja-kulttuurista-hyvinvointia-toimintaohjelma.html

Henkilöstö on työnantajan tärkein voimavara ja sitä ei digitalisaatio ja robotisaatio tule koskaan korvaamaan. Uskon, että taiteen mahdollisuudet tullaan näkemään tulevaisuudessa paljon isommassa roolissa, koska näyttöä taiteen terveysvaikutuksista on jo paljon. Joissakin maissa esimerkiksi lääkäri voi kirjoittaa kulttuurireseptin lääkemääräyksen sijaan, jos näkee taiteen mahdollisuudet potilaan tervehtymisessä keskeiseksi. Toivottavasti tulevaisuuden työpaikkakin olisi sellainen, että kahvihuoneessa voisi osallistua maalaussessioon tai vaikkapa viettää hiljaisen meditaatio- tai musiikkihetken tai tanssahdella työtehtäviensä välillä. Jos taidetoimintaan liittyy yhteisöllisyyden kokemus, on positiivinen vaikutus vieläkin merkittävämpi. Työyhteisöissä tämä varmasti lisää hyvinvointia ja yhteistä työn imua.

Olisi mielenkiintoista kuulla, onko jonkun työpaikalla toteutettu taideinterventioita?

Riitta Kujanpää

Ajanhallintaa etsimässä

 Aina ajankohtainen aihe, jota niin asiantuntijat, alaiset kuin johtajat tarvitsevat alasta riippumatta. Paljon on puhuttu informaatioähkystä ja työelämän pirstaloitumisesta. Työtä tehdään yhä enemmän projektityyppisissä toimeksiannoissa ja etätyönä. Kulttuuriala ei poikkea tästä, ja useiden projektien ja toimeksiantojen hallinta vaatii itsensä johtamisen taitoja.

Noin seitsemän vuotta sitten työskenneltyäni noin kymmenen vuotta erilaisissa tuotantotyön tehtävissä kulttuurialalla, oli työuupumus varoitellut jo pariin otteeseen tulostaan ja heräsin siihen, että asialle oli tehtävä jotain. Päätin panostaa omien työmenetelmieni ja ajanhallinnan kehittämiseen.

Keräsin kirjallisuutta ja etsin kuumeisesti työkalua tai menetelmää, joka taikatempun tavoin ratkaisisi kaikki ongelmani. Sukellus aiheen pariin vei mennessään, eikä yksinkertaista ratkaisua tietenkään löytynyt.  Sen sijaan itsetuntemukseni lisääntyi ja opin tunnistamaan omia heikkouksiani ja tarpeitani, sekä olosuhteisiin ja ympäristöön liittyviä haasteita. Kokeilun ja erehdyksien kautta löysin työkalut ja menetelmät, jotka tukevat työn tekemistä ja ajanhallintaani, ja ovat edelleen käytössä. Kaikesta huolimatta löydän itseni ajoittain David Allenin nelikentän uhri-osiosta, mutta tiedän, että tilanne ei ole toivoton vaan vaatii ruotuun palaamista: priorisoimista, pään ja ”työpöydän” siivoamista.

 

The matrix of self-management, David Allen Making It All Work (Hachette Digital 2008 )

Tämä David Allenin nelikenttä on yksi lempityökaluistani. Nelikentän avulla voi tunnistaa missä tilanteessa on tai mihin on ”luontaista” taipumusta. 

Uhri-kohdassa (Victim – responder) koen olevani hukkumaisillani. Homma ei ole hallinnassa ja yritän vain epätoivoisesti pysyä pinnalla. Niin perspektiivi, kuin kontrolli on hukassa.

Mikromanagerointi-kohdassa (micromanager – implementer) koen olevani supertehokas ja suoritan vimmatusti to-do listaa. Se voi toki olla tarpeellista ja toivottavaa, mutta sen junan kyydissä ei näe metsää puilta. Toisin sanoen perspektiivi voi olla hukassa ja juna saattaa kulkea kovaa vauhtia myös aivan väärille raiteille.  

Minussa on luontaisesti hallinnan tarvetta ja saan tyydytystä, kun koen saavani ”asioita aikaiseksi”, mutta välillä täytyy painaa jarrua, rauhoittua ja pysähtyä arvioimaan tilannetta, etten löydä itseäni uhri-kohdasta…. Eli luopua kontrollitarpeesta ja ottaa asiaan etäisyyttä. Tätä kohtaa David Allen kutsuu nimellä Crazy Maker. Silloin perspektiiviä on paljon mutta kontrollia vähän. Samaan aikaan ei voi vimmatusti suorittaa ja visioida.

Ideaalitilanteessa homma on tietenkin tasapainossa ja niin perspektiiviä, kuin hallintaa on sopivassa suhteessa, jolloin David Allenin mukaan olet tilanteen herra (Captain & Commander). Onneksi koen olleeni joskus tässäkin, jolloin työn imu, flow, on huipussaan ja ajatus kulkee kirkkaana.

Tätä työkalua voi myös käyttää prosessien ja projektien eri vaiheiden tunnistamiseen. Projektin alkuvaiheessa kun suunnitelmaa ollaan vasta luomassa, on tärkeää ottaa aikaa ja tilaa ideoinnille ja visioinnille (Crazy Maker). Kun suunnitelma on tehty ja siirrytään toteutukseen, ei tavoitteita tai suunnitelmaa voi jatkuvasti kyseenalaistaa - muuten ei ikinä pääse perille. Eli toteuttamisvaiheessa kannattaa pysytellä kontrolli-akselin oikeassa laidassa (micromanager – implementer). Projektissa voi toki tulla mutkia matkaan ja suunnitelmaa on syytä tarkistaa tai muuttaa. Silloin on syytä siirtyä perspektiivi-akselin yläpäähän (Crazy Maker).

Tämän lisäksi itselleni tärkeitä ajatuksia ovat herättänyt David Allenin GTD-metodi (getting things done), lentokorkeudet ja luonnollisen suunnittelun malli jotka kaikki löytyvät kirjasta Kerralla valmiiksi (2008). Työkalupakissani kuljetan myös Arvokelloa (mukailee Cliff Bowmanin ja David Faulknerin strategiakellon periaatteita 1977) ja Eisenhower priorisoinnin nelikenttää.

Isabel González

Painotettu taideopetus Helsingin peruskouluissa kuuluu myös pojille

Taidepainotteisten luokkien historia Suomessa alkaa vuodesta 1966, jolloin ensimmäiset musiikkiluokat perustettiin Lahteen. Pian tämän jälkeen syntyi luokkia ympäri Suomen. 1980- luvulla luokilla opiskeli jo yli 10 000 oppilasta eri puolella Suomea. 1990-luvulla tulivat muut taideaineet perässä, syntyi kuvataideluokkia ja tanssiluokkia. 2010-luku on valitettavasti ollut taidepainotteisten luokkien alasajoa ympäri Suomen. Painotettua opetusta peruskouluissa kyllä annetaan monenlaista, mutta taide on jäänyt vähemmistöön.
Painotetun taideopetuksen opetuksen alasajossa vedotaan hakijamäärien laskuun. Kaskon julkaisemissa oppaissa saa oikein hakemalla hakea, että löytää esim. 1. luokalla alkavan painotetun musiikin opetuksen Porolahden peruskoulussa.  Tiedon piilottaminen tuntuu kovin tahalliselta. Painotettua opetusta pidetään ylipäänsä opetuksen eriarvoistamisena, lähikoulu ja tasa-arvo nostetaan vasta-argumenteiksi. Tuntuu myös, että erityisesti taideluokkien alasajossa on kyse naisvaltaisen luokkien alasajamisesta. Koska taideluokilla oppilaiden enemmistö on tyttöjä,monet tieteelliset tutkimukset, jotka tukevat taideaineiden integrointia koulupäivään, eivät välttämättä ole päättäjien mielestä vain hyvä asia. Kun taideopetus tuo niin paljon monenlaista hyvää oppilaille, niin kuinka käy tulevaisuuden miesten, kun heiltä puuttuu taideopetuksen tuoma viisaus? Vai johtuvatko alasajo päätökset juuri siitä, että päättämässä on niin paljon henkilöitä, joilla ei ole kokemusta ja tietämystä painotetun taideopetuksen tuomasta positiivisesta vaikutuksesta elämän laatuun?

Haluaisin tällä blogikirjoituksellani luoda positiivista uskoa siihen, että taide ja taideopetus kiinnostaa niin tyttöjä kuin poikia sekä miehiä ja naisia. Nostan esiin muutaman konkreettisen esimerkin siitä, että ainakaan musiikki ja soittaminen ei ole vain tyttöjen/naisten juttu.
23.1.19 oli ilmoittautuminen soveltuvuuskokeesen, jolla haetaan Porolahden peruskoulun 2019 alkavan painotetun musiikin opetuksen luokalle. Soveltuvuuskokeeseen ilmoittautui 55 hakijaa (luokalle mahtuu 25 oppilasta), joista 52,7 % oli poikia. Porolahden erikoisuus suhteessa muihin painotetun musiikin opetuksen luokkiin Helsingissä on se, että yhteistyö Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa tuo soitonopetuksen syventämään musiikintuntien oppeja. Koulupäivään integroiduilla kerhotunneilla, joita musiikkiopiston soitonopettajat ohjaavat, syvennetään musiikillista osaamista oman instrumentin avulla ryhmässä soittaen. Soittimen hallinnan osaamista voi syventää koulupäivän jälkeen musiikkiopiston soittotunnilla. Tällä yhteistoiminnallisella mallilla perusopetus, kerhotunnit ja musiikkiopiston opetussuunnitelman mukainen soitonopetus antavat oppilaille osaamista, joka motivoi myös poikia musiikin ja soittamisen äärelle. Tällä hetkellä Porolahden painotetun musiikin luokilla opiskelee 197 oppilasta, heistä 63 % on tyttöjä, mutta huomattavaa on, että jollain luokilla poikien osuus on jopa 44 % ja nykyisellä 8 M luokalla jopa
60 %. Tulevalle 7 M luokalle oli myös uusia hakijoita, joista 67 % oli poikia.
Soveltuvuuskokeeseen saapuneissa pienissä esikoululaisissa oli ilahduttavaa huomata, että herkkyys ja musiikin koskettavuus ei riipu sukupuolesta. Taide ja musiikki kuuluu kaikille.

Taiteen perusopetuksen oppilaitosten tärkeimpänä tehtävänä on mahdollistaa kaikille opiskelijoilleen elinikäinen taiteen harrastamisen mahdollisuus ja innostus. Mahdollisuus tarjotaan musiikkiopistoissa riittävänä käsityö(tekninen)osaamisena, jotta omaehtoinen opiskelu aikuisenakin on mahdollista ja motivaatiota pyritään tukemaan opetuksella, joka jättää musiikin tekemisen nälän vielä aikuisiällekin, koukuttaa soittamiseen, musiikkiin, yhdessä tekemiseen. Olen viimeiset viisi vuotta ollut mukana harrastajaorkesterissa, joka valmistaa vuosittain 3 sinfoniakonserttia. Orkesterin soittajat ovat varsin heterogeeninen yhdistelmä niin iältään (n. 15- 75 vuotta) kuin taidoiltaan/valmiuksiltaan (musiikkiopiston oppilaita, entisiä musiikkiopiston oppilaita, ammattiopiskelijoita, soitonopettajia, muita musiikin ammattilaisia kuin orkesterimuusikoita, ammattimuusikoita, eläkkeellä olevia ammattimuusikoita)olevia soittajia. Taitava ja innostava kapellimestari saa tämän moninaisen porukan motivoitumaan, harjoittelemaan, sitoutumaan ja mikä parasta aina lavalla loistamaan. Tässä porukassa miesten osuus on iso, usein jopa yli 50%. Ne pienet pojat, jotka hakeutuvat taideopetuksen äärelle ja saavat riittävät valmiudet ovat selkeästi henkilöitä, joille taide on merkityksellistä läpi elämän.

Taidepainotteisia luokkia ei saa enää enempää alasajaa, pikemminkin paluu 80- 90- luvun kasvavaan buumiin olisi paikallaan. Taide ei ole koskaan pois toisilta, se hehkuu aina ympärilleen hyvää oloa, yhteisöllisyyttä, välittämistä, toisten huomioimista. Meidän taiteen äärellä toimivien tulee vain jaksaa rummuttaa asian puolesta, niin itsestään selvää kuin se meille onkin: virkamiehet, kuntapäättäjät ja kansanedustajat tulee valistaa asiasta jatkuvasti aina vaan uudelleen ja uudelleen.

Taidekasvatus kuuluu kaikille, myös pojille.

Heidi Viksten