YAMK -opinnot alkavat olla päätöksessä ja valmistuminen häämöttää.
Olo on hieman epätodellinen! Kulttuurituotannon YAMK -tutkinto on ollut minulle kulloisestakin elämäntilateestani riippuen enemmän tai vähemmän mielessä ja tavoitteena siitä saakka, kun se tuli mahdolliseksi, joten tämä on tärkeä virstanpylväs.
Muistan ensimmäisen kulttuurituotannon
YAMKin valintakokeeni vuonna miekka ja kivi. Humak ja Metropolia järjestivät koulutuksen
yhdessä, ja jopa haastattelussa mukana olivat molempien oppilaitoksen edustajat.
Se oli melkoisen piinallista, asetelmassa oli hieman sellaista hyvä poliisi –
paha poliisi -vibaa. (Humakin haastattelija oli se hyvä btw!) Seuraavalla kertaa
hakiessani jäin kismittävästi toiselle varasijalle. Klassisesti kolmas kerta toden
sanoi: Tammikuussa 2019 opinnot viimein alkoivat.
Tuntuu, että tuosta hetkestä on jo ikuisuus. Muistan
kuitenkin, että sain migreenikohtauksenkin siinä heti alkuunsa, ja
lopulta tajusin lähteä kotiin kesken päivää. Jouduin hyppäämään Eläintarhan pysäkillä
raitiovaunusta pois, ja oksentamaan pusikkoon. Vaikka opiskelujeni ajalle
sijoittuu kymmeniä toinen toistaan ikävämpiä migreenikohtauksia, joita olen
välillä potenut kotona ja välillä sairaalassa, ovat opinnot ovat
todellakin olleet muutakin kuin kärsimystä!
Meillä on ollut mahdollisuus tavata
joukko rohkeita ja inspiroivia luennoitsijoita ja vierailijoita, jotka ovat
kertoneet mukaansatempaavasti paitsi työstään, myös itsestään asiantuntijoina, johtajina,
ja ihmisinä. Olen tutustunut mahtaviin tyyppeihin, kulttuurin eri alojen
superammattilaisiin, jotka suurella sydämellä tekevät tätä työtä, ja ovat myös
hemmetin hauskaa seuraa!
Opinnäytetyön tekeminen on ollut loppuvaiheessa yksinäistä
puurtamista, ja yksinäisyyden tunnetta on korostanut koronaviruspandemia, joka
on sulkenut ovia sekä fyysisesti että henkisesti. Alan tulevaisuudennäkymät
ovat hetkeksi kadonneet horisontista lähes täysin. Olo on kuin huonossa
parisuhteessa: kärttyisä, huolestunut ja epäluuloinen.
Mutta te, ihmiset! Kiitos hienoista hetkistä, tsempeistä, helpeistä
ja tiimihengestä.
Tässä vaiheessa uskaltaa jo melkoisen suurella
todennäköisyydellä sanoa:
Me tehtiin se!
Raija Kuisma
