Näytetään tekstit, joissa on tunniste klassinen musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste klassinen musiikki. Näytä kaikki tekstit

1.9.2019

MITEN KAUPUNGINORKESTERI LIIKAHTAA KOTISALISTAAN?


Tiesitkö, että kaupunginorkesterit kautta maan eivät suinkaan soita vain omissa, 1980-luvun lopulla rakennetuissa kulttuurikomplekseissaan, vaan liikahtavat ainakin kerran vuodessa myös muualle maailmalle, taikka Suomeen konsertoimaan? Minä tiedän ja kerron nyt mitä se vaatii, sekä mitä mahdollisuuksia tästä tiedosta voisi olla tuottajille orkesterimaailman ulkopuolella.

Lähdetään liikkeelle siitä, mitä kaikkea tämä liikahdus vaatii.  Yleensä orkesteriin kuuluu jäseniä muusikot ja hallinto mukaan lukien noin 50-100 henkilöä, joten matkustaminen Suomen sisälläkään ei ole ihan pieni juttu. Matkoja suunnitellaan hyvissä ajoin etukäteen, ja aikataulut suunnitellaan siten, että harjoittelulle konserttipaikalla jäisi mahdollisimman paljon aikaa. Lisäksi pyrkimyksenä on, että kaikki jaksaisivat matkustelusta huolimatta soittaa konsertin jo samana, tai vähintään seuraavana päivänä. Ulkomaille matkustettaessa vaatimuksena on, ettei konsertti voi tapahtua samana päivänä kuin maahan saapuminen.  Tämä on jo tietysti aikaeron vuoksi ymmärrettävää.



Mukaan konserttipaikoille lähtee myös rekka. Aika ison maailman stadionkonserttimeininkiä, eikö? Oma lava ei sentään kulje mukana, mutta tietyt soittotuolit, nuottitelineet, puvut, soittimet, nuottivalot sekä kapellimestarin koroke kylläkin. Kaikista kalleimmat jousisoittimet kulkevat muusikon itsensä mukana – parhaimmissa tapauksissa kun yhden soittimen hinta voi nousta jopa miljoonaan euroon. En itsekään jättäisi soitinta vartioimatta, vaikka työkavereihini luotankin.







Määränpäästä riippuen muusikot kulkevat bussilla, lentokoneella tai junalla. Vasta viime viikolla kun matkustimme itäiseen Suomeen, päätin että liikumme sinne pieniä ilmastotekoja tehden junalla. Juna osoittautuikin hyväksi matkustusvälineeksi, ja noin viiden tunnin matka meni nopeasti. Määränpäässä on toki oltava myös hotelli, ja mielellään harjoitus- ja leposyistä kaikille muusikoille oma huone. Onnekas on se mitään aavistamaton hotellin asiakas, joka ”joutuu” muusikon seinänaapuriksi hotellissa.

Kuulostaa kalliilta, eikö totta? Miten pienillä musiikkifestivaaleilla on sitten varaa pyytää monihenkisiä kaupunginorkestereita konsertoimaan? Koska kyseessä on kaupunginorkesteri, tehdään nämä vierailut ns. virkatyönä, eli muusikoiden palkkiot sisältyvät heidän kuukausipalkkaansa. Tilaajan maksettavaksi jää vain hotellit, päivärahat, kuljetukset, sekä solistien, kapellimestarien ja muiden vierailijoiden palkkiot. Eikös kuulostakin jo hieman järkevämmältä?

Mitäpäs siis jos taidefestivaalien lisäksi kaupunginorkestereita alettaisiin näkemään myös muillakin kuin festivaaleilla Suomessa? Kallista se ei ole, kunhan vaan kummatkin toimijat löytävät yhteisen tahtotilan, hyvän produktion ja aikataulut saadaan järjestymään. Hmm. Jätetään yhdessä ajatus hautumaan.



Miina Sivula