Tallinnan Fotografiska Museet avasi ovensa Telliskivi
Creative City-kompleksissa 20.6.2019
Esillä
Jimmy Nelsonin Homage to Humanity
Pentti Sammallahden Distant Land
Anja Niemen In Character
Anna-Stina Treumundin Lili, Reed, Frieda, Sabine, Eha, Malle,
Alfred and Mary
Bloggaaja Henna Mikkilä oli harmissaan, kun
Tallinnaa haukuttiin ankeaksi ja vaaralliseksi kaupungiksi, joten hän otti
yhteyttä Helsingin sanomien toimitukseen ja Hesari tekikin jutun Tallinnasta
6.7.2019, jossa levitettiin Tallinna-ilosanomaa. Tallinna on Mikkilän mukaan
kuin pikku-Berliini, sopivan rosoinen sekä tyylikäs ja tunnelmaltaan kotoinen,
persoonallinen ja kiehtova. Olen samaa mieltä Mikkilän kanssa, koska käyn usein
purjeveneellä Tallinnassa ja olemme mieheni kanssa pyöräilleet Tallinnaa
ristiin rastiin ja vähän kauemmaksikin. Esimerkiksi Telliskiven alue on kehittynyt
huikeasti ja tunnelma siellä on todella mukava ja trendikäs. Uusi ja hieno asia
Telliskivessä on Fotografiska Museet, jonka tämän kesän näyttely oli todella
mahtava aloitus uuden museon taipaleella. Valokuvataiteen museossa on tarkoitus
painottaa paikallisten taiteilijoiden sekä naapurimaiden taiteilijoiden töitä
ja myös Tukholman Fotografiskan kokoamia näyttelyitä.
Avajaisnäyttelyssä nähdään suomalaisen,
norjalaisen ja virolaisen valokuvaajien töitä. Hienoin kokoelma näyttelyssä on
eittämättä Jimmy Nelsonin (Iso-Britannia) upeat valokuvat alkuperäiskansaprojektista
”Before they pass away”, johon hän on ottanut valokuvia parin vuosikymmenen
ajan. Nelson on kertonut, että pääseminen kansojen kanssa vuorovaikutukseen on
vaatinut paljon erilaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi Mongoliassa hän oli
juonut itsensä muiden kanssa humalaan, ja Etiopiassa yhden kuvan ottaminen oli
kestänyt kokonaisen viikon ja oli päättyä tappeluun.
Nelsonin näyttely on todella värikylläinen ja
tärkein sanoma on, että uhan alla olevia kulttuureja on suojeltava sekä
arvostettava. Kuvat ovat katalysaattorina globaalille keskustelulle ja Nelsonin
mielestä meillä on vielä riittävästi aikaa pitää mielekäs yhteys luontoon ja
kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Nelson ilmaisee hienosti, miten etninen
monimuotoisuutemme on kaikkien ajatusten, toiveiden, myyttien, ideoiden,
inspiraatioiden ja intuitioiden summa, jonka ihmisen mielikuvitus on synnyttänyt
hämmennyksen aamusta. Hän toivoo, että kuvien kokoelma tuo kansat koko planeetalta
yhteen. Syrjäisillä kulttuureilla voisi olla parempi tunne
ainutlaatuisuudestaan ja merkityksestään maailmassa hänen tekemänsä työn
kautta. Globalisaatio ja digitalisaatio on lähentänyt kansoja lähemmäksi
toisiaan, ja ihmisten ainutlaatuista kulttuurista identiteettiä on kunnioitettava ja
tuettava tehokkaasti.
Nelson ilmaisee syvän kiitoksensa näille
ihmisille, jotka ovat jakaneet tietonsa ja viisautensa ja näyttäneet meille,
mitä on olla ihminen. Kulttuurit ja tarinat siirtyvät sukupolvilta toisille ja
se osa meistä kaikista on ikuinen.
Nelsonin näyttely oli erityisen vaikuttava ja
kuvien värikylläisyys ja voima jäi mieleen pitkäksi aikaa.
Nelsonin näyttelyn jälkeen täytyi oikein
asettautua tutkimaan Pentti Sammallahden pieniä, mutta hienoja valokuvia. Ne
olivat myös vaikuttavia, pienimuotoisuudessaan. Kahdeksantoista kuvan sarjalla oli
myös yhteys Viroon ja vuoteen 1981, jolloin Sammallahti kuvasi muutamia
minuutteja ohikulkevia ihmisiä.
Valokuvataiteen museon ravintola sijaitsee
ylimmässä kerroksessa, ja ravintolan kallein kapistus on ollut laadukas kompostori.
Ravintola ilmoittautuu olevansa vastuullinen sekä ruoan valmistustavoissa että
kaikessa muussa pyrkien zero waste-ajatteluun. Tarjolla on kasvisruokaa ja asiakas
maksaa ekstraa, jos haluaa kalaa tai lihaa. Henkilökuntaa kohdellaan myös
vastuullisesti sitouttaen yhteisiin tavoitteisiin jalkapallotiimin lailla ja
etenkin niin, että heitä ei polteta loppuun liialla työllä.
Riitta Kujanpää