Esiintyvien taiteilijoiden uusi alv-laki on monelle tervetullut muutos

Esiintyvät taiteilijat ja muut julkiset esiintyjät, urheilijat sekä heidän esityksiään myyvät tahot, esimerkiksi ohjelmatoimistot, voivat hakeutua vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvolliseksi 1.4.2019 alkaen. Huhtikuusta alkaen on siis mahdollisuus päästä hakemuksesta verovelvolliseksi esiintymispalkkioiden ja tilaisuuden järjestäjälle luovutettujen esitysten myynnistä saatavien korvausten osalta. Myynteihin sovelletaan alennettua 10 prosentin verokantaa.

Miksi alv-muutos tarvitaan? 

Toiminta kulttuuri- ja viihdealalla on ammattimaistunut verovapautta koskevan säännöksen säätämisen jälkeen. Yhä useamman artistin toiminta voidaan katsoa liiketoiminnaksi ja sitä harjoitetaan yhtiömuodossa. Myös ostajapuolella on tapahtunut suuria muutoksia. Jos ennen ostajina toimivat usein erilaiset seurat ja yhdistykset, nykyisin suuri osa ostajista on arvonlisäverovelvollisia toimijoita.

Myytävät tuotantokokonaisuudet ovat myös kasvaneet ja ne saattavat sisältää useita arvolisäverollisia palveluja ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Tyypillisiä hankintoja ovat esimerkiksi äänentoisto, valaistus, teknisen henkilökunnan palvelut sekä majoitus- ja matkakulut.

Koska taiteilijat eivät maksa arvonlisäveroa esiintymispalkkioistaan, he eivät myöskään pysty vähentämään esiintymisiään varten hankkimiensa tavaroiden ja palveluiden ostohintojen sisältämiä arvonlisäveroja. Tämä on aiheuttanut veron kertaantumista ja arvonlisäveroketjun katkeamisen.

Lakimuutoksen myötä esiintyvät taiteilijat ja ohjelmatoimistot ovat tasavertaisemmassa asemassa muiden alojen yrittäjien kanssa.

Alv-verovelvolliseksi vai ei?

Nyt jääkin pohdittavaksi keiden kannattaa hankkiutua alv-verovelvolliseksi. Vastaus ei ole yksinkertainen, se riippuu paljon toimijasta. Jokaisen taiteilijan ja yrityksen pitää pohtia omalta osaltaan onko hakeutuminen taloudellisesti ja verotuksellisesti järkevää.

Helpoin päätös lienee alan isoimmilla toimijoille, joilla on suuret tuotannot niin myyntihinnalla kuin esiintymiseen kohdistuvilla arvolisäverollisilla hankinnoilla mitattuna. Heitä vähennyskelpoisuus selkeästi hyödyttää.

Uskonkin, että päätös liiketoimintaa pyörittävän yksittäisen artistin tai pienen yrityksen kohdalla on vaikein. Esiintymisiin kohdistuvat kulut ovat rajallisia, tai niissä on paljon vaihtelua. Monien toimijoiden kannalta on hienoa, että verovelvollisuus jää vapaaehtoiseksi, koska toiminta ei hyödy vähennysoikeudesta vähäisten ostojen takia. Alv-rekisteriin liittyminen vaikuttaa myös hallinto- ja kirjanpitokuluihin, niiden osuus on hyvä selvittää.

Päätöstä mutkistavat vielä “riippuvuussuhteet”. Jos ohjelmatoimisto välittää taiteilijoita, joista osa on alv-verovelvollisia, kannattaa toimiston todennäköisesti myös liittyä verokantaan.

Esimerkkilaskelma ohjelmatoimiston näkökulmasta esiintymispalkkiota laskutettaessa havainnollistaa asiaa:

Lakimuutoksen ensimmäiset vaikutukset 

Jos aikaisemmin ei ole tarvinnut aktiivisesti miettiä mitkä esiintymisiä ostavista asiakkaista ovat arvonlisäverovelvollisia, on sen kartoitus nyt paikallaan. Esiintymisen myyvän tahon verokantaan kuuluminen kun näkyy verokantaan kuulumattoman ostajan laskussa 10 % hinnannousuna. Päätökseen arvonlisäverovelvolliseksi hakeutumisesta vaikuttavat siis jokaisen oman tilanteen lisäksi myös verkoston toimijoiden kokonaistilanne, joka varmasti vaihtelee taiteenalasta riippuen.

Niiden, joille päätös ei ole yksioikoinen, kannattaa varmasti ottaa aikalisä, tehdä laskelmia, jutella rauhassa asiakkaiden kanssa ja tehdä vasta sitten päätöksiä. Mukaan ehtii hyvin myöhemminkin.

Terhi Aaen

Hyvää ruokaa tapahtumissa - Katuruokatrendin nousu (ja tuho?)

Mitä sinä söisit tapahtumassa? Enää ei tarvitse valita makkaraperunoiden ja muikkujen väliltä, vaan vaihtoehtoja on paljon. Pitkään smokeryssa uinunutta lihaa tai eettisempiä kasvisvaihtoehtoja. Katuruokatrendi tuli Suomeen ja tapahtumiin vauhdilla ja mullisti koko maan ruokatarjonnan.

Ensimmäisiä merkkejä uudesta valtatrendistä oli ensimmäinen ravintolapäivä vuonna 2011, oman käsitykseni mukaan ensimmäiset varsinaiset ruokarekat perustettiin vuonna 2013. Erilaisia kärryjä oli ollut jo aiemmin, mutta näitä en näe trendin mukaisina ruokarekkoina. Katuruokatrendin huippuvuosia olivat 2015 ja 2016. Molempina vuosina järjestettiin Streat Helsinki Eats -tapahtuma, vuonna 2015 paikalla oli 64 eri keittiötä ja tarjolla noin 200 erilaista annosta. Kahden päivän aikana tapahtumassa oli kävijöitä noin 30 000 ja annoksia myytiin noin 50 000 kappaletta. Toki erilaisia katuruokatapahtumia järjestetään edelleen, mutta myyjien ja kävijöiden määrät ovat paljon pienempiä. Lisäksi esimerkiksi Helsingin kaupunki vastasi kysyntään ja perusti Ketterä kioski -myyntiluvat.

Vuonna 2013 näin ensimmäiset suomalaiset katuruokarekat, Street Gastron ja Fisu & Ranen kärryn. Seuraavana vuonna niitä oli jo useampi Ruisrockissa ja vuonna 2015 uudistin Ruisrockin ruokatarjonnan täysin, se oli mahdollista koska tarjontaa oli paljon aiempia vuosia enemmän. Seuraavina vuosina monet festivaalit ja tapahtumat Suomessa jatkoivat samaa trendiä. Paellapannujen, pakastevihannesten ja valmisteiden sijaan valittavissa on autenttisia aasialaisia annoksia kotimaisista luomuvihanneksista, täysin vegaanisia ruokakojuja, pientuottajien luomumaidosta tekemää jäätelöä tai kotimaisesta lihasta tehtyjä fuusiohampurilaisia.

Vielä 10 vuotta sitten samat toimijat kiersivät kaikki tapahtumat ja ruoka oli, noh, se oli sitä mitä se oli. Nykyään alalla kilpailu on kovaa ja tapahtumien myyntipaikoista käydään kovaa kamppailua. Konseptit ovat brändättyjä ja niihin panostetaan. Monet tulokkaat eivät taistossa pärjää, konsepteja tippuu vuosi vuodelta pois samaa tahtia kuin uusia tulee.

Mutta kuinka kauan uusia tulee? Onko tapahtumien laadukas ruoka tullut jäädäkseen? En jaksa uskoa, että takaisin paellapannuihin palataan, mutta taantumusta on jo havaittavissa. Katuruokatrendi on jo parin vuoden ajan ollut hiipumassa. Oikeastaan se taisi alkaa jo silloin, kun katuruoka ei enää ollut katuruokaa, helposti käsin syötävää, johon ei haarukan avuksi tarvita veistä ja annoksen voi syödä seisaallaan. Katuruoka valtasi markettien tiskit ja sitä tehtiin kotona. Katuruoka tarkoitti jokaista hampurilaista tai tacoa paikasta ja tilanteesta riippumatta. Mutta niin taitaa käydä kaikille trendeille, ne tulevat ja menevät.

Moni ruokarekalla aloittanut toimija jatkaa edelleen festareilla, mutta ovat myyneet rekan ja siirtyneet telttapaikoille, koska ruuan myyntivolyymi on teltassa suurempi kuin ruokarekan ahtaissa tiloissa. Ruokarekat ovat kuitenkin tulleet tapahtumiin jäädäkseen, vaikka huippuvuodet ovat jo takana päin. Toimijat tulevat vuosien varrella vaihtumaan, mutta hyvän konseptin löytyessä ruokamyynti tapahtumissa on kannattava bisnes. Mahdollisuus kannattavasta bisneksestä houkuttelee monenlaista yrittäjää, ruokarekka ja laadukas tuote eivät aina kulje käsi kädessä, myös bulkkituotteet ja ulkomaiset pakastevihannekset ovat löytäneet ruokarekkoihin. Ruokarekkojen tarjonta ei ole tasalaatuista, mutta kuluttajat ovat tulleet tietoisemmaksi, bulkkitavaran myynti ei enää kannata.

Vuonna 2013 ruokarekkoja oli vain kourallinen, pari vuotta myöhemmin mitä erikoisempia virityksiä löytyi Suomesta useita kymmeniä, ellei jopa satoja. Näiden huippuvuosien jälkeen monet ensimmäisistä ruokarekkayrittäjistä ovat jo rekkansa myyneet eteenpäin, uusille innokkaille yrittäjille. Aivan ensimmäisistä suomalaisista ruokarekoista taitaa enää toiminnassa olla kaksi tai kolme. Eikä se ole ihme, katuruokayrittäjyys on riskibisnes, pienestäkin tapahtumasta tulevat tappiot voivat olla suuret. Yhteen kesään ei tarvita kuin pari huonosti mennyttä tapahtumaa ja yhtäkkiä suossa ollaankin jo niin syvällä, ettei sieltä nousta ylös.

Samaan suohon upposivat myös trendin alkaessa moni sellainen yrittäjä, joka on toiminut alalla jo kymmeniä vuosia. Kenttä uusiutui, mutta nämä toimijat eivät pystyneet uusiutumaan mukana. Yhtäkkiä pakastevihannekset eivät enää riittäneet, paikan tapahtumassa vei joku uusi yrittäjä trendiruuillaan. Pitkän historian omaava yrittäjä ei enää pysynyt kilpailussa mukana, kun vaatimustaso nousi liian kovaksi, uudistumiskykyä ei löytynyt riittävästi, vanha kymmeniä vuosia menetellyt konsepti ei ollutkaan enää riittävä.

Mikä on seuraava ruokatrendi tapahtumissa? Itse uskon, että seuraavien vuosien aikana suuret ketjut jalkautuvat tapahtumiin yhä suuremmin. Vuonna 2017 nähtiin festivaaleilla ensimmäistä kertaa isompi kumppanitoteutus ruokaan liittyen, kun Kotipizza oli suuresti mukana Provinssissa. Vuonna 2018 Subway oli yhtenä suurimmista yhteistyökumppaneista sekä Provinssissa että Ruisrockissa. Subway on jatkanut sopimustaan tulevalle kesälle molempien festivaalien kanssa. Uskon, että tämä trendi tulee jatkumaan, suuret pikaruokaketjut kiinnostuvat ainakin suurimmista festivaaleista, seuraavana ehkä esimerkiksi Hesburger tai Burger King. Kumppanisopimukset usein sulkevat pois kilpailijat, joten jatkossakin tapahtumissa tullaan näkemään vain yksi suurempi toimija. Tämä jättää tilaa myös pienemmille toimijoille, niin teltoissa kuin ruokarekoissa, mutta paikkojen määrä voi vähentyä joka lisää kilpailua entisestään.

Hyvän ruuan voittokulku tapahtumissa jatkuu, mutta muikut ja makkaraperunat eivät ole menettäneet suosiotaan. Ruisrockin kävijäkyselyssä ne ovat edelleen suosituimpien annosten joukossa. Mutta nykyään muikut ovat tuoreita ja eettisiä, ja makkaraperunatkaan eivät ole enää aivan halvinta bulkkia tukun pakasteesta. Muikut ja makkaraperunatkin pystyvät siis uudistumaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan mikä on seuraava ruokatrendi tapahtumissa, pystyvätkö uuden polven konseptit uudistumaan uusien trendien mukana.

Tuliko nälkä? Kuvat ovat Woolshedin, Street Gastron ja Pizzariumin promokuvat Ruisrockissa 2018. Suosittelen käymään.

Satu Kankaristo

Pitääkö nuorille suunnattu taide olla aina viihdyttävää?

”Meh”

”Paska”

”Soitetaan jotain rämpytystä ja kutsutaan sitä taiteeksi”

”Sinne meni 2 h elämästä”

”Takana istuvat tuusulalaiset häiritsivät ja ryömivät penkkien alla”

Yllä suoria palautteita tekemistäni nuorille kohdennetuista konserteista. Kannustavaa, eikö totta?

Kyseessä on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondetin kolmivuotinen hanke Taidetestaajat. Hankkeen tarkoituksena on tarjota kaikille Suomen kasiluokkalaisille mahdollisuus päästä taide-elämysten pariin kaksi kertaa lukuvuoden aikana. Toinen näistä tapahtuu joko omassa tai lähikunnassa ja toista varten matkustetaan kauemmas. Esimerkiksi espoolaiset lähtivät viime vuonna päiväreissulla Vaasan kaupunginteatteriin. 

Kun sain tietää että olemme hankkeessa mukana, oli ensireaktio negatiivinen; mitä nuorille voi tarjota? Eikö nyt kerta kaikkiaan löytynyt mitään vaikeampaa kohderyhmää? Eihän sen ikäisille keksi mitään sopivaa soitettavaa musiikkia, eikä meidän kaltainen organisaatio pysty mitenkään pysymään trendien perässä. 

Jo ennen Taidetestaajat-hanketta orkesterimme toki jo teki nuorille kohdennettuja konsertteja. Niiden sisällöt olivat suoraan sanottuna melko viihdelähtöisiä, ja hieman huonosti mietittyjä. Kunhan nyt vaan viihtyisivät, olisivat häiritsemättä pahemmin, ja taputtaisivat lopuksi edes jollakin volyymilla.  Taidetestaajat-hankkeen ajatuksena on, että nuorille täytyy tarjota etkot, pajaosuus ja jatkot. Eli jotain ennakkomateriaalia ennen konserttia, pajaosuus konsertin aikana, ja vielä jotain muistamista konsertin jälkeen. Nämä vaateet pistivät aivonystyrät koville ja haastoivat koko taiteellisen suunnitteluryhmän. Pitääkö nuorille nyt oikeasti miettiä jotain tarkkaanharkittua sisältöä?

Hyvä että haastoi. 

Nyt kolmatta Taidetestaajat-konserttikokonaisuutta miettiessä on lähtökohta täysin erilainen kuin ensimmäisellä ja toisella kierroksella. On tullut uskallusta siihen, että nuorille voi ja pitää tarjota myös semmoista materiaalia, joka pistää heissä liikkeelle jotain muutakin kuin "ihan kiva" -ajatuksen. Toki ei pidä käsittää väärin, monen nuoren kohdalla tuokin sanayhdistelmä on enemmän kuin tarpeeksi. Silti on innostavampaa saada palautetta, jossa lukee vaikkapa että konsertti oli outo. Outo kun on mielestäni sana, joka voi tarkoittaa joko positiivista tai negatiivista. Siinä on jo erilainen tunne mukana.

Mitä tästä olemme opineet? Kyllä 14-vuotiaskin kuuntelee Beethoveninsa, kun sen tarjoilee oikealla tavalla sopivissa pätkissä. Älkäämme siis pelätkö tarjota nuorille myös jokaisen taiteenlajin perinteistä materiaalia ainakin jossain määrin. Nuoret eivät tule sitä heti konsertin jälkeen lisäilemään Spotify-listoilleen, mutta tuskin kovasti traumatisoituvatkaan.

Sitä paitsi, eikö olisi hieman pelottavaa jos yhtäkkiä kaikki teini-ikäiset rynnisivät hurmiossa ostamaan kaupunginorkestereiden kausikortteja suurella joukolla? Minusta olisi.

Tapiolasali täynnä Taidetestaajia. 

Miina Sivula