19.8.2019

Lähiöproblematiikkaa



Osallistuimme opiskelijoina Helsingin kulttuurikeskuksen ja Humakin tekemään tutkimukseen, jossa tutkittiin Helsingin kaupungin osallistavan kulttuurityön mallia, sen tunnettavuutta ja Tapulikaupungin asukkaiden halukkuutta osallistua toimintaan. Tutustuin raporttia tehdessäni kahteen väitöskirjaan, joissa tutkittiin lähiöiden elämää.

Tapulikaupunki ja lähiöiden asiat jäivät kummittelemaan mieleeni ja kesälomapurjehduksella kuuntelin äänikirjana Jere Karalahden rosoisesta taipaleesta Tapulikaupungin lähiöstä urheilumaailman huipulle, jonka on kirjoittanut Aki Linnanahde. Kirjassa kerrotaan Karalahden elämästä viisivuotiaasta pikkupojasta alkaen, jolloin pihaleikit ja kaveripiiri olivat jo iso osa elämää ja äidin makkarakeiton ääreltä oli kova kiire ulkoleikkeihin.

Lotta Junnilaisen etnografinen väitöskirjatutkimus tehtiin vuokratalovaltaisten alueiden elämää havainnoimalla ja asukkaiden arkeen osallistumalla. Tutkimuksessa todettiin lähiöiden vaikuttavan asukkaiden elämään erilaisin tavoin. Vaikutus näkyy asuinalueen sosiaalisen elämän kautta ja myös, miten muut ihmiset mieltävät lähiöiden elämän ja siellä asuvat ihmiset. Ulkopuoliset saattavat kuvitella tekevänsä lähiöistä keskiluokkaisesti yhteisöllisempiä, jotka ovat asukkaiden mielestä jo yhteisöllisiä. ”Alueiden oma yhteisöllisyys ei ulkopuolisille kelpaa”, kertoo Lotta Junnilainen.   Alueilla on naapuriapua ja yhteisöllisyyttä juuri yhteisten kokemusten ja kohtaamisien muodossa. Elämän haasteet ja vaikeudet ovat kaikilla samanlaisia ja ketään ei katsota alaspäin.
Karalahti painottaa minämuotoisessa kerronnassa hyvinkin paljon Tapulin jengin merkitystä omassa elämässään. ”Kerran tapulilainen, aina tapulilainen”. Vaikka nuoruus oli hurja ja alkoholi, huumeet ja tappelut kuuluivat poikien elämään, yhteisöllisyys antoi merkitystä ja esimerkiksi liikuntaa eri muodoissaan harrastettiin paljon porukalla. ”Tapuli on kuin Asterixin Gallia. Pieni voittamaton kylä, johon on turha tulla kenenkään mesomaan. Me pidetään yhtä ja otetaan taikajuomaa taikapadasta.” Kirjassa kerrotaan myös, että Tapulissa oli erityinen huumori, Tapulin läppä, jota ei sitten ymmärrettykään jääkiekkopiireissä. Karalahti kertoo lapsuudenkotinsa olleen turvallinen ja hänestä huolehdittiin. Vanhemmille pääsy Koillis-Helsingin omistusasuntoon avaralainan turvin oli toiveiden täyttymys. Silti päihteet ja viehtymys juhlimiseen ja koulusta lintsaamiseen vetivät poikkeuksellisen lahjakasta urheilijanuorukaista välillä hyvinkin isoihin elämänhallinnan ongelmiin.
Tapulikaupungissa, kuten monissa muissakin lähiöissä sosioekonomiset erot kasvoivat 1990-luvun lama-aikoina, jolloin työttömyys kasautui sekä väestön tulo- ja koulutustaso laskivat.  Seurauksena ovat olleet laajat yhteiskunnalliset ongelmat. Mats Stjernberg on tutkinut väitöskirjatutkimuksessaan lähiöiden sosioekonomista asemaa ja väestönkehitystä. Lähiöiden tulevaisuudesta kannetaan nyt sekä tulevaisuudessa huolta ja kaupunki- ja asuntopolitiikassa huomioidaan ongelmat. Riittääkö esimerkiksi vuokra- ja omistusasuntojen sekoittamispolitiikka ratkaisemaan ongelmia? Stjernbergin mukaan kehitykseen on tehokkainta vaikuttaa panostamalla varhaiskasvatukseen ja nuoriin sekä koulutukseen. Aikaisempi KulKen jalkautuminen taidelaitosten kanssa saavutti hyvin juuri lapset ja nuoret. Meidän tutkimuksessamme nuoret olivat halukkaita osallistumaan taiteen tekemiseen myös itse aktiivisesti. Tätä tietoa olisikin hyvä käyttää suunniteltaessa taidetoimintaa ja sen sisältöä.
Ei voida tietenkään suoraviivaisesti sanoa, että päihde ja muut elämänhallinnan vaikeudet ovat juurikin lähiöiden aikaansaamaa. Karalahti kertoo vanhoista kavereistaan, että joillakin menee todella huonosti, mutta on myös hyvin menestyneitä Tapulin kasvatteja. Itse hän kertoo betoniviidakon kertsin kavereiden aina kannustaneen häntä ja iloinneen hänen onnistumisistaan. Monet myös huolehtivat ja yrittivät rauhoittaa hänen menoaan. Esimerkiksi Jeren päästyä NHL: ään Tapulin kaverit onnittelivat ”Tapulin tapaan vittuilemalla lämpimästi ja sitä juhlittiin yhdessä asiaankuuluvalla vakavuudella eli alkoholilla.”
Lähiöiden yhteisöllisyys ei kenties edusta keskiluokkaista käsitystä yhteisöllisyydestä. Eriarvoisuus ei ole vain tulo- ja koulutuseroja, vaan kyseessä on paljon monimutkaisempi dilemma. 3.6.2019 tutkimuksen esittelytilaisuudessa keskusteltiin paljon polarisaatiosta ja asenteista. Yhdyskuntatyöntekijä Soile Atacocugu painotti sitä, että tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä ja tarjota erilaisia mahdollisuuksia erilaisille ihmisille. Tästä lähtökohdasta on sitten hyvä lähteä tarjoamaan taidetta ja kulttuuria yhdessä osallistaen.
Helsingin kaupungin ydinteema on syrjäytymisen ehkäisy ja siihen panostetaan monin tavoin. Kulttuurilaitosten jalkautuminen on yksi konkreettinen toimintatapa ja on hyvä, että sen vaikuttavuutta mitataan. Tavoittaako se jo ne muutenkin taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneet vai saadaanko mukaan lapsia ja nuoria, joille löytyisi sellaisia aktiviteetteja, jotka innostaisivat kouluttautumaan ja etsimään elämään hyviä rakennuspalikoita?
Riitta Kujanpää


Lähteitä:
Junnilainen, Lotta 2019. Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta, väitöskirjatutkimus. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/298429

Linnanahde Aki 2017. Jere. Helsinki: WSOY
Stjernberg, Mats 2017. Helsingin seudun 1060- ja 1970-lukujen lähiöiden sosioekonominen ja demografinen kehitys vuoden 1990 jälkeen. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/17_06_07_Tutkimuksia_1_Stjernberg.pdf












12.8.2019

Tallinnan Fotografiska


Tallinnan Fotografiska Museet avasi ovensa Telliskivi Creative City-kompleksissa 20.6.2019
Esillä 
Jimmy Nelsonin Homage to Humanity
Pentti Sammallahden Distant Land
Anja Niemen In Character
Anna-Stina Treumundin Lili, Reed, Frieda, Sabine, Eha, Malle, Alfred and Mary

Bloggaaja Henna Mikkilä oli harmissaan, kun Tallinnaa haukuttiin ankeaksi ja vaaralliseksi kaupungiksi, joten hän otti yhteyttä Helsingin sanomien toimitukseen ja Hesari tekikin jutun Tallinnasta 6.7.2019, jossa levitettiin Tallinna-ilosanomaa. Tallinna on Mikkilän mukaan kuin pikku-Berliini, sopivan rosoinen sekä tyylikäs ja tunnelmaltaan kotoinen, persoonallinen ja kiehtova. Olen samaa mieltä Mikkilän kanssa, koska käyn usein purjeveneellä Tallinnassa ja olemme mieheni kanssa pyöräilleet Tallinnaa ristiin rastiin ja vähän kauemmaksikin. Esimerkiksi Telliskiven alue on kehittynyt huikeasti ja tunnelma siellä on todella mukava ja trendikäs. Uusi ja hieno asia Telliskivessä on Fotografiska Museet, jonka tämän kesän näyttely oli todella mahtava aloitus uuden museon taipaleella. Valokuvataiteen museossa on tarkoitus painottaa paikallisten taiteilijoiden sekä naapurimaiden taiteilijoiden töitä ja myös Tukholman Fotografiskan kokoamia näyttelyitä.

Avajaisnäyttelyssä nähdään suomalaisen, norjalaisen ja virolaisen valokuvaajien töitä. Hienoin kokoelma näyttelyssä on eittämättä Jimmy Nelsonin (Iso-Britannia) upeat valokuvat alkuperäiskansaprojektista ”Before they pass away”, johon hän on ottanut valokuvia parin vuosikymmenen ajan. Nelson on kertonut, että pääseminen kansojen kanssa vuorovaikutukseen on vaatinut paljon erilaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi Mongoliassa hän oli juonut itsensä muiden kanssa humalaan, ja Etiopiassa yhden kuvan ottaminen oli kestänyt kokonaisen viikon ja oli päättyä tappeluun.


Nelsonin näyttely on todella värikylläinen ja tärkein sanoma on, että uhan alla olevia kulttuureja on suojeltava sekä arvostettava. Kuvat ovat katalysaattorina globaalille keskustelulle ja Nelsonin mielestä meillä on vielä riittävästi aikaa pitää mielekäs yhteys luontoon ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Nelson ilmaisee hienosti, miten etninen monimuotoisuutemme on kaikkien ajatusten, toiveiden, myyttien, ideoiden, inspiraatioiden ja intuitioiden summa, jonka ihmisen mielikuvitus on synnyttänyt hämmennyksen aamusta. Hän toivoo, että kuvien kokoelma tuo kansat koko planeetalta yhteen. Syrjäisillä kulttuureilla voisi olla parempi tunne ainutlaatuisuudestaan ja merkityksestään maailmassa hänen tekemänsä työn kautta. Globalisaatio ja digitalisaatio on lähentänyt kansoja lähemmäksi toisiaan, ja ihmisten ainutlaatuista kulttuurista identiteettiä on kunnioitettava ja tuettava tehokkaasti.


Nelson ilmaisee syvän kiitoksensa näille ihmisille, jotka ovat jakaneet tietonsa ja viisautensa ja näyttäneet meille, mitä on olla ihminen. Kulttuurit ja tarinat siirtyvät sukupolvilta toisille ja se osa meistä kaikista on ikuinen.
Nelsonin näyttely oli erityisen vaikuttava ja kuvien värikylläisyys ja voima jäi mieleen pitkäksi aikaa.

Nelsonin näyttelyn jälkeen täytyi oikein asettautua tutkimaan Pentti Sammallahden pieniä, mutta hienoja valokuvia. Ne olivat myös vaikuttavia, pienimuotoisuudessaan. Kahdeksantoista kuvan sarjalla oli myös yhteys Viroon ja vuoteen 1981, jolloin Sammallahti kuvasi muutamia minuutteja ohikulkevia ihmisiä.

Valokuvataiteen museon ravintola sijaitsee ylimmässä kerroksessa, ja ravintolan kallein kapistus on ollut laadukas kompostori. Ravintola ilmoittautuu olevansa vastuullinen sekä ruoan valmistustavoissa että kaikessa muussa pyrkien zero waste-ajatteluun. Tarjolla on kasvisruokaa ja asiakas maksaa ekstraa, jos haluaa kalaa tai lihaa. Henkilökuntaa kohdellaan myös vastuullisesti sitouttaen yhteisiin tavoitteisiin jalkapallotiimin lailla ja etenkin niin, että heitä ei polteta loppuun liialla työllä.
Riitta Kujanpää


31.5.2019

Työuupumus – Uhka vai normi?


Tutustuin aihetta silmällä pitäen Mona Mannevuon kolumniin työuupumuksesta. Lähes jokaisella on käsitys siitä, mitä työuupumus on. Sen sanotaan jopa olevan työelämän uusi normaali, aikamme epidemia. Työuupumuksen määristä kiistellään mutta joidenkin tutkimusten mukaan neljännes suomalaisista kokee työuransa aikana uupumusta. 

Eikä tämä ilmiö ole myöskään kovin tuore. Petteri Pietikäisen teos mielenterveyden historiasta kertoo, että 1800- luvun lopulla hermovoimansa menettäneet olivat neurasteenikkoja. Se luokiteltiin hyväksi sairaudeksi koska se oli myös yksi menestyksen mittareista. Neurastenia ei ole sama asia kuin työuupumus mutta se määritellään hyvin samankaltaiseksi, joka tarkoittaa sitä, että työuupumusta on ollut olemassa aikaisemminkin. 

Myös suomalaisella työkulttuurilla on oma vaikutuksensa aiheuttamaan uupumusta. Esimerkiksi pätkätöitä tekevillä ihmisillä on epävarmuutta kasvavista tulostavoitteista ja rahoituksesta. Paniikinomainen työkulttuuri kasvattaa työnarkomaaneja. Vakituinen työsuhde luo varmuutta ja takaa vakaamman pohjan niin taloudelle kuin mielellekin.



Miksi työuupumukseen törmää melkein jokaisessa työyhteisössä? Selailin erinäisiä työnhakuilmoituksia ja pistin merkille varsinkin kulttuurialaa koskevat ilmoitukset, jossa haettiin moniosaajia. Kun talouspäälliköltä odotetaan liiketaloudellista osaamista, niin tuottajalta odotetaan taloushallinnon, markkinoinnin kuin tapahtumatuotannonkin osaamista. Onko se rikkaus, että meiltä tuottajilta löytyy moniosaamista vai onko se suorin tie kohti työuupumusta? Organisaatioiden vaatimustaso työntekijöitään kohtaan on noussut nousemistaan. Mielenkiintoista nähdä, millaisia työnhakuilmoituksia saadaan lukea 30 -vuoden päästä.

Pidetään siis huoli omista jaksamisen rajoista, jotta tulevaisuus näyttää valoisammalta 😊

LÄHTEET:
https://yle.fi/uutiset/3-10678362

30.5.2019

Työpaikkakiusaaminen ja kaksoisuhriutumisen dynamiikka

Muistan, kuinka kouluaikana koulukiusaaminen oli arkipäivää jokaiselle lapselle. Olit joko kiusaaja tai kiusattu. Varsinkin pienessä maalaiskoulussa piirit olivat pienet ja silmätikuksi joutuminen pienessä kouluyhteisössä ei ollut herkkua kiusatuille. Aikuistuttuani ajattelin, että onneksi lapsetkin kasvavat ja aikuistuvat eikä kenenkään tarvitse kokea kiusaamista lapsivuosien jälkeen. Toisin kuitenkin kävi. Heti työelämään lähdettyäni, tajusin, että suurimmassa osassa työyhteisöjä koulukiusaaminen on saanutkin uuden muodon. Työpaikkakiusaaminen.
Luin Susanna Lundellin hyvän artikkelin työpaikkakiusaamisesta ja kaksoisuhriutumisen dynamiikasta. Työpaikkakiusaamisen seurauksia on tutkittu 1980 -luvulta lähtien. Sen tiedetään aiheuttavan posttraumaattisia stressireaktioita ja mielenterveyshäiriöitä. Pahimmillaan se voi johtaa työkyvyttömyyteen ja itsemurhaan. Suomalaispalkansaajien työoloja kartoittavien tutkimusten mukaan, joka kolmannella palkansaajalla on ollut kokemusta työpaikkakiusaamisesta työuransa aikana. 

Jokaisessa työpaikassa esiintyy toisinaan erimielisyyksiä ja jännitteitä työntekijöiden välillä. Nämä voivat aiheuttaa mielipahaa ja loukkaantumisia työntekijöiden välille. Tätä ei kuitenkaan vielä määritellä työpaikkakiusaamiseksi vaan pitkään jatkuva ja toistuva kaltoinkohtelu, jonka seurauksena yksilö ajautuu puolustuskyvyttömään asemaan, on kiusaamista. Tätä pidetään myös yhtenä psyykkisen väkivallan muotona. 

Luin myös erään työpaikkakiusatun Kirsin kertomuksen, jossa hänen oma esimiehensä kiusasi häntä vuoden ajan, jonka jälkeen hän joutui irtisanomaan itsensä. Nyt vuosia myöhemmin hän on purkanut tuntojaan kirjan muotoon, josta hän toivoo olevan apua monelle samanlaisesta kiusaamisesta kärsivälle. Tämänkaltaisessa tapauksessa, jossa esimies on kiusaaja, tulee kuvaan kaksoisdynamiikka. Työntekijä ei saa apua ylemmältä johdolta tilanteen selvittämiseksi. Puolustautumisyritys on johtanut eräänlaiseen kaksoisuhriutumiseen, jossa uhrin tilanne on pahentunut entisestään. Työnantaja voi myös ryhtyä kohdistamaan sanktioita henkilöihin, jotka yrittävät tukea uhria. Kiusaamistilanteessa valta on organisaation johdolla. Jos johto on kiusaajan puolella niin uhrin mahdollisuudet puolustautua heikkenevät entisestään. On siis hyvinkin selvää, että työpaikkakiusaamisen vakavimmat seuraukset aiheutuvat nimenomaan tästä kaksoiuhriutumisesta. 



Myös kulttuurialla kohistiin, kun vuonna 2017 Me too- kampanja levisi kulovalkean tavoin. Hollywoodin naisnäyttelijät nostivat esille naisiin kohdistunutta seksuaalista häirintää ja jopa väkivaltaa. Kuuluisin asiassa esille nostettu henkilö, lienee elokuvatuottaja Harvey Weinstein, jota kohtaan lukuisat naisnäyttelijät esittivät syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä. Tämä aiheutti maailmanlaajuisen kampanjan, josta kohistaan vielä tänäkin päivänä. Myös Suomessa on nostettu esille tapauksia, jossa elokuva-alalla olleita näyttelijöitä on kohdeltu epäasiallisesti. 

Työpaikkakiusaaminen ilmenee siis monessa muodossa, seksuaalinen häirintä mukaan lukien.
Pidetään huolta toisistamme ja yritetään puuttua tilanteisiin, joissa havaitsemme epäasiallista kohtelua. Joukossa on aina voimaa.

LÄHTEET:
https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste12018/tyopaikkakiusaaminenjakaksoisuhriutumisendynamiikka.html