Tallinnan Fotografiska

Tallinnan Fotografiska Museet avasi ovensa Telliskivi Creative City-kompleksissa 20.6.2019

Esillä 

Jimmy Nelsonin Homage to Humanity

Pentti Sammallahden Distant Land

Anja Niemen In Character

Anna-Stina Treumundin Lili, Reed, Frieda, Sabine, Eha, Malle, Alfred and Mary

Bloggaaja Henna Mikkilä oli harmissaan, kun Tallinnaa haukuttiin ankeaksi ja vaaralliseksi kaupungiksi, joten hän otti yhteyttä Helsingin sanomien toimitukseen ja Hesari tekikin jutun Tallinnasta 6.7.2019, jossa levitettiin Tallinna-ilosanomaa. Tallinna on Mikkilän mukaan kuin pikku-Berliini, sopivan rosoinen sekä tyylikäs ja tunnelmaltaan kotoinen, persoonallinen ja kiehtova. Olen samaa mieltä Mikkilän kanssa, koska käyn usein purjeveneellä Tallinnassa ja olemme mieheni kanssa pyöräilleet Tallinnaa ristiin rastiin ja vähän kauemmaksikin. Esimerkiksi Telliskiven alue on kehittynyt huikeasti ja tunnelma siellä on todella mukava ja trendikäs. Uusi ja hieno asia Telliskivessä on Fotografiska Museet, jonka tämän kesän näyttely oli todella mahtava aloitus uuden museon taipaleella. Valokuvataiteen museossa on tarkoitus painottaa paikallisten taiteilijoiden sekä naapurimaiden taiteilijoiden töitä ja myös Tukholman Fotografiskan kokoamia näyttelyitä.

Avajaisnäyttelyssä nähdään suomalaisen, norjalaisen ja virolaisen valokuvaajien töitä. Hienoin kokoelma näyttelyssä on eittämättä Jimmy Nelsonin (Iso-Britannia) upeat valokuvat alkuperäiskansaprojektista ”Before they pass away”, johon hän on ottanut valokuvia parin vuosikymmenen ajan. Nelson on kertonut, että pääseminen kansojen kanssa vuorovaikutukseen on vaatinut paljon erilaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi Mongoliassa hän oli juonut itsensä muiden kanssa humalaan, ja Etiopiassa yhden kuvan ottaminen oli kestänyt kokonaisen viikon ja oli päättyä tappeluun.

Nelsonin näyttely on todella värikylläinen ja tärkein sanoma on, että uhan alla olevia kulttuureja on suojeltava sekä arvostettava. Kuvat ovat katalysaattorina globaalille keskustelulle ja Nelsonin mielestä meillä on vielä riittävästi aikaa pitää mielekäs yhteys luontoon ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Nelson ilmaisee hienosti, miten etninen monimuotoisuutemme on kaikkien ajatusten, toiveiden, myyttien, ideoiden, inspiraatioiden ja intuitioiden summa, jonka ihmisen mielikuvitus on synnyttänyt hämmennyksen aamusta. Hän toivoo, että kuvien kokoelma tuo kansat koko planeetalta yhteen. Syrjäisillä kulttuureilla voisi olla parempi tunne ainutlaatuisuudestaan ja merkityksestään maailmassa hänen tekemänsä työn kautta. Globalisaatio ja digitalisaatio on lähentänyt kansoja lähemmäksi toisiaan, ja ihmisten ainutlaatuista kulttuurista identiteettiä on kunnioitettava ja tuettava tehokkaasti.

Nelson ilmaisee syvän kiitoksensa näille ihmisille, jotka ovat jakaneet tietonsa ja viisautensa ja näyttäneet meille, mitä on olla ihminen. Kulttuurit ja tarinat siirtyvät sukupolvilta toisille ja se osa meistä kaikista on ikuinen.

Nelsonin näyttely oli erityisen vaikuttava ja kuvien värikylläisyys ja voima jäi mieleen pitkäksi aikaa.

Nelsonin näyttelyn jälkeen täytyi oikein asettautua tutkimaan Pentti Sammallahden pieniä, mutta hienoja valokuvia. Ne olivat myös vaikuttavia, pienimuotoisuudessaan. Kahdeksantoista kuvan sarjalla oli myös yhteys Viroon ja vuoteen 1981, jolloin Sammallahti kuvasi muutamia minuutteja ohikulkevia ihmisiä.

Valokuvataiteen museon ravintola sijaitsee ylimmässä kerroksessa, ja ravintolan kallein kapistus on ollut laadukas kompostori. Ravintola ilmoittautuu olevansa vastuullinen sekä ruoan valmistustavoissa että kaikessa muussa pyrkien zero waste-ajatteluun. Tarjolla on kasvisruokaa ja asiakas maksaa ekstraa, jos haluaa kalaa tai lihaa. Henkilökuntaa kohdellaan myös vastuullisesti sitouttaen yhteisiin tavoitteisiin jalkapallotiimin lailla ja etenkin niin, että heitä ei polteta loppuun liialla työllä.

Riitta Kujanpää