12.8.2019

Tallinnan Fotografiska


Tallinnan Fotografiska Museet avasi ovensa Telliskivi Creative City-kompleksissa 20.6.2019
Esillä 
Jimmy Nelsonin Homage to Humanity
Pentti Sammallahden Distant Land
Anja Niemen In Character
Anna-Stina Treumundin Lili, Reed, Frieda, Sabine, Eha, Malle, Alfred and Mary

Bloggaaja Henna Mikkilä oli harmissaan, kun Tallinnaa haukuttiin ankeaksi ja vaaralliseksi kaupungiksi, joten hän otti yhteyttä Helsingin sanomien toimitukseen ja Hesari tekikin jutun Tallinnasta 6.7.2019, jossa levitettiin Tallinna-ilosanomaa. Tallinna on Mikkilän mukaan kuin pikku-Berliini, sopivan rosoinen sekä tyylikäs ja tunnelmaltaan kotoinen, persoonallinen ja kiehtova. Olen samaa mieltä Mikkilän kanssa, koska käyn usein purjeveneellä Tallinnassa ja olemme mieheni kanssa pyöräilleet Tallinnaa ristiin rastiin ja vähän kauemmaksikin. Esimerkiksi Telliskiven alue on kehittynyt huikeasti ja tunnelma siellä on todella mukava ja trendikäs. Uusi ja hieno asia Telliskivessä on Fotografiska Museet, jonka tämän kesän näyttely oli todella mahtava aloitus uuden museon taipaleella. Valokuvataiteen museossa on tarkoitus painottaa paikallisten taiteilijoiden sekä naapurimaiden taiteilijoiden töitä ja myös Tukholman Fotografiskan kokoamia näyttelyitä.

Avajaisnäyttelyssä nähdään suomalaisen, norjalaisen ja virolaisen valokuvaajien töitä. Hienoin kokoelma näyttelyssä on eittämättä Jimmy Nelsonin (Iso-Britannia) upeat valokuvat alkuperäiskansaprojektista ”Before they pass away”, johon hän on ottanut valokuvia parin vuosikymmenen ajan. Nelson on kertonut, että pääseminen kansojen kanssa vuorovaikutukseen on vaatinut paljon erilaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi Mongoliassa hän oli juonut itsensä muiden kanssa humalaan, ja Etiopiassa yhden kuvan ottaminen oli kestänyt kokonaisen viikon ja oli päättyä tappeluun.


Nelsonin näyttely on todella värikylläinen ja tärkein sanoma on, että uhan alla olevia kulttuureja on suojeltava sekä arvostettava. Kuvat ovat katalysaattorina globaalille keskustelulle ja Nelsonin mielestä meillä on vielä riittävästi aikaa pitää mielekäs yhteys luontoon ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Nelson ilmaisee hienosti, miten etninen monimuotoisuutemme on kaikkien ajatusten, toiveiden, myyttien, ideoiden, inspiraatioiden ja intuitioiden summa, jonka ihmisen mielikuvitus on synnyttänyt hämmennyksen aamusta. Hän toivoo, että kuvien kokoelma tuo kansat koko planeetalta yhteen. Syrjäisillä kulttuureilla voisi olla parempi tunne ainutlaatuisuudestaan ja merkityksestään maailmassa hänen tekemänsä työn kautta. Globalisaatio ja digitalisaatio on lähentänyt kansoja lähemmäksi toisiaan, ja ihmisten ainutlaatuista kulttuurista identiteettiä on kunnioitettava ja tuettava tehokkaasti.


Nelson ilmaisee syvän kiitoksensa näille ihmisille, jotka ovat jakaneet tietonsa ja viisautensa ja näyttäneet meille, mitä on olla ihminen. Kulttuurit ja tarinat siirtyvät sukupolvilta toisille ja se osa meistä kaikista on ikuinen.
Nelsonin näyttely oli erityisen vaikuttava ja kuvien värikylläisyys ja voima jäi mieleen pitkäksi aikaa.

Nelsonin näyttelyn jälkeen täytyi oikein asettautua tutkimaan Pentti Sammallahden pieniä, mutta hienoja valokuvia. Ne olivat myös vaikuttavia, pienimuotoisuudessaan. Kahdeksantoista kuvan sarjalla oli myös yhteys Viroon ja vuoteen 1981, jolloin Sammallahti kuvasi muutamia minuutteja ohikulkevia ihmisiä.

Valokuvataiteen museon ravintola sijaitsee ylimmässä kerroksessa, ja ravintolan kallein kapistus on ollut laadukas kompostori. Ravintola ilmoittautuu olevansa vastuullinen sekä ruoan valmistustavoissa että kaikessa muussa pyrkien zero waste-ajatteluun. Tarjolla on kasvisruokaa ja asiakas maksaa ekstraa, jos haluaa kalaa tai lihaa. Henkilökuntaa kohdellaan myös vastuullisesti sitouttaen yhteisiin tavoitteisiin jalkapallotiimin lailla ja etenkin niin, että heitä ei polteta loppuun liialla työllä.
Riitta Kujanpää


4 kommenttia:

  1. Tallinna on kiehtova esimerkki siitä, miten neuvostoaikaisen kaupungin tilat ja niiden merkitykset muuttuvat nopeasti, jopa yhden sukupolven aikana. Yksityisellä rahalla pyörivät teatterit, ravintolat ja museot (Tallinnan Fotografiska on yksityinen, täysin virolaisella rahalla perustettu galleria) ja muut kulttuurikohteet ovat vallanneet entisiä teollisuus- ja asuinalueita.

    Turistimassojen demografiakin on jo monipuolistunut ja länsimaiselle kävijälle ympäristön rosoisuus kielii ikään kuin vanhasta, jo voitetusta köyhyydestä, kapitalismin kukistamasta ankeasta kommunismista, kuten jaetussa entisessä Berliinissä konsanaan. Molemmille kaupungeille yhteistä on myös se, että juuri kulttuuri- ja vapaa-aikakenttä on luonut kasvua suursijoittajien karttaessa näitä boheemeja alueita. Sanotaan, että pääkaupunki ei ole sama, kuin muu valtio. Viron kohdalla tämä on valitettavan totta, sillä maaseutu ei ole kehittynyt Tallinnan imussa.

    Tukholman Fotografiska tunnetaan turistimassoistaan, Tallinnan vastaava kiinnostanee myös paikallisia, mutta yritys tarvitsee tarpeeksi kävijöitä pysyäkseen kannattavana ja suurten nimien tuominen esille on isolle toimijalle helpommin toteutettavissa.

    VastaaPoista
  2. Se on totta, että muu Viro ei ole kehittynyt samaan tahtiin kuin Tallinna. Itä-Viro varsinkin on jäljessä, mutta muutos on kuitenkin tulossa. Itäiselle Suomenlahdelle on rakennettu Eu-rahoin uusia satamia ja esimerkiksi Narva on kehittymässä uuteen uskoon kovaa vauhtia. Mutta turistit eivät ole vielä löytäneet tuonne muutoin hyvin venäläiseen kaupunkiin, vaikka hieno info-keskus digitaalisine vempeleineen odottelee jo kävijöitä. Englantia ei osata ja pääasiallinen asiointikieli on venäjä. Ja hups, vierasvenesatamat ovat uutuuttaan kiiltävät, mutta kukaan ei ole hoksannut ottaa selvää, miten niissä palvelu toteutetaan. Satamakapteeni tulee milloin huvittaa ja veneilijät odottelevat monen lukon takana. Mutta kenties muutaman vuoden päästä hieno linna oopperajuhlineen ja kaupunki uusine rantabulevardeineen houkuttelee turisteja!!

    VastaaPoista
  3. Alkusyksystä vierailin Tallinnassa ja totesin Telliskiven alueen gallerioineen todellakin nopeasti muuttuneen kiinnostavaksi vierailukohteeksi, eikä pelkästään Fotografiskan takia. Sinne kuitenkin suuntasin, Jimmy Nelsonin kuvista kiinnostuneena – olin aikaisemmin nähnyt hänen töitään vain netissä. Ajoituksessa onnistuin, sillä Nelson oli itse paikalla ja kertoi auliisti työskentelystään.
    Näyttely sellaisenaan oli vaikuttava. Kuvien pääosassa on aina ihminen, useimmiten vakava, tiukasti kameraan katsova. Vangitsevan katseen ohella värikkäät puvut, korut, kasvomaalaukset, kuvatuille tärkeät esineet ja autenttinen ympäristö tekevät näistä muotokuvista visuaalisesti kiinnostavia. Ne ovat lavastettuja asetelmia, harkittuja sommitelmia – ja sellaisina ansiokkaita. Yksilön tai yhteisön tarinan lisäksi kuviin on ikuistettu myös esineistöä ja tietoa alkuperäiskulttuureista, mutta ensisijaisesti Nelsonin kuvat ovat mielestäni enemmän muotokuvia ja taideteoksia kuin dokumentaatiota.
    Tapasin taiteilijan, joka suhtautuu työhönsä nöyrästi ja kuvauskohteisiinsa kunnioittavasti. Valokuvaajan työstä paljastui muitakin ulottuvuuksia. Keski-Aasian arktisilla alueilla kaupungistumisen myötä autioituvassa yhteisössä häviämässä ollut haukanmetsästysperinne on nyt elpymässä ja paluumuutto alkanut, sillä nuoren sukupolven kiinnostus ja arvostus perinnettä kohtaan on kasvanut Nelsonin kuvien myötä. Kuulimme myös matkakertomuksia niistäkin kuvista, joita ei koskaan tullut otettua. Kun 30 vuotta eristyksissä olleen Tyynen valtameren saaren asukkaat kieltäytyivät kuvauksista, koska kokivat menettäneensä oman kulttuurinsa lähetystyöntekijöiden painostuksesta jo 40 vuotta sitten. Olivat kuulemma luvanneet tilalle jotain parempaa, mutta poistuivat sitten ja jättivät heimon oman onnensa nojaan.
    Nelson kertoi työnsä motiivin olevan erilaisuuden arvostaminen ja kokee tehtäväkseen herättää keskustelua alkuperäiskansojen kulttuuriperinnön säilymisen mahdollisuuksista. Erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunne on geologi-isän matkassa eri maailman kolkissa varttuneelle Nelsonille omakohtainen. Hän palaa kuvauskohteidensa luo esittelemään heistä ottamiaan kuvia vahvistaakseen myös alkuperäiskansojen omaa käsitystä arvokkaan kulttuuriperinnön vaalimisen merkityksestä. Nelson on myös perustanut säätiön, joka yhdessä yhteisöjen kanssa toteuttaa vastavuoroisia hankkeita kulttuuriperinnön tukemiseksi. https://jimmynelsonfoundation.com/
    Nelsonin julkaisemiin valokuvakirjoihin, sosiaalisen median kautta jaettuihin kuviin ja näyttelyyn liittyy myös kännykkäsovellus (ilmainen). Kuvan skannaamalla voi siirtyä virtuaaligallerian 360-videotallenteisiin ja päästä mukaan kuvausmatkoille eri puolille maailmaa. Nämä making of- videot sisältävät haastatteluja, kiehtovia tarinoita ja paljastuksia kulissien takaa.
    Niin kulttuurin kuluttajan kuin tuottajankin näkökulmasta tämä näyttelyvierailu oli avartava: kokemusta syvensi niin taiteilijan tapaaminen kuin mobiilisovelluksen tarjoama lisämateriaali. Tukholmaan matkaaville tiedoksi: Homage to Humanity -näyttely on esillä Tukholman Fotografiskassa 1. joulukuuta asti.

    VastaaPoista
  4. Boheemi ja urbaani Telliskivi on nykyisin suosikkipaikkani Tallinnassa. Luovassa keskuksessa on mukava kävellä ja vierailla pienissä designkaupoissa ja gallerioissa, erilaisissa ruoka- ja juomapaikoissa ja ihailla katutaidetta. Missasin Jimmy Nelsonin näyttelyn mutta pelkästään Fotografiskan yläkerran terassi on vierailun arvoinen. Siellä viihtyy pidempäänkin ruoan tai lasillisen äärellä. Tallinnassa omaksutaan uudet trendit nopeasti. Kaupungissa on taidenautintojen lisäksi erittäin runsas kasvisravintolatarjonta sekä usea vegaaniravintola. Tavallisten ravintoloiden ruokalistoilta ei myöskään ole enää vaikea löytää kasvis- tai vegaaniannoksia.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.