22.8.2019

Ihmisten kohtaaminen tuottajan työkaluna ja voimavarana


Tämän blogipostauksen inspiraationa ovat ihmiset.

 
Urapolkuni tuloksena kesä on aina ollut minulle se hetki, kun työtä tehdään niin paljon ja niin pitkään kuin sitä riittää. Tulosta on tahkottava muutamassa kuukaudessa siten, että siitä riittää pitkille, kylmille ja hiljaisille talvikuukausillekin. Itse nautin näistä pitkistä, intensiivisistä kesäkuukausista täysin rinnoin. Pidän siitä, että saan uppoutua työhöni muutamaksi kuukaudeksi laittaen muun ylimääräisen elämänhälinän sivuun hetkeksi. Kesä-heinä-elokuussa näkökenttä muuttuu kapeaksi ja suorituskeskeiseksi: työskentele, syö, nuku, työskentele, syö, nuku…

Sitä muuttuu helposti koneeksi, joka vain jauhaa ja jauhaa tunteja sisään. Siksi paras osa työssäni on se, että saan kohdata ihmisiä ja työskennellä niin monien persoonien kanssa. Se säilyttää kosketuspinnan ihmisyyteen ja luo koko homman mielekkyyden. Kaikki ihmiset ovat arvokkaita kohtaamisia, mutta osa aidosti pysäyttää ja saa miettimään miten onnekas olen, kun saan tehdä tätä työtä.

Mainio esimerkki tästä ovat Kehitysvammatuki 57 Ry:n vertais- ja vapaaehtoistoiminnan Vekkarit, joiden kanssa olen saanut työskennellä nyt jo kahtena vuotena Tikkurila Festivaaleilla. Harva asia piristää duuniputkessa rypevää ja aamukahvista unelmoivaa pientä duunaria yhtä paljon kuin se, että Staff-alueella alkaa kuulua ”Juuso! Me tultiin taas! Muistatkos meidät?” ja minut ympäröi ystävällisten, innokkaiden ihmisten joukko jotka kaikki ovat aidon iloisia nähdessään tutut kasvot. Minulle Vekkarit ovat erityisen tärkeä porukka useastakin syystä.

Ensinnäkin, Vekkarit ovat yksi parhaiten toimivista työporukoista joita olen saanut opastaa. Ohjaajiensa avulla tämä porukka on omatoiminen, aikaansaava, iloinen ja aina erityisen motivoitunut. Toisekseen he tuovat aivan ainutlaatuisen energian tapahtumaan. Tämä energia on miltei käsin kosketeltavaa ja siitä pitävät niin asiakkaat, tapahtuman myyjät kuin henkilökuntakin. Hymy ei ole kellään kaukana, kun Vekkarit saapuvat. He juttelevat kaikille ja työskentelevät innolla ja hyvällä meiningillä pitkin aluetta. Heidän työpanoksensa on erityisen oleellinen pienessä ryhmässämme, eikä festivaali yksinkertaisesti olisi sama ilman heitä. Heidän olemuksensa ja tapansa tehdä tätä työtä tuottaa koko festivaalille arvoa, joka on täysin korvaamatonta ja mahdotonta löytää muualta.

Annan nyt vahvan suosituksen käydä tutustumassa heidän toimintaansa täältä: 


Sekä heidän somekanaviinsa:

  
 
Kiireen ja raskaan duuniputken keskellä on erittäin tärkeää muistaa, että harva kohtaamani ihminen kokee tapahtuman tai tilanteen samalla tavalla kuin minä.

Kohtaan, ohjaan ja opastan vähintään satoja ihmisiä muutaman kuukauden sisällä. Tähän joukkoon kuuluu mm. vapaaehtoisia, seuranuoria- ja vanhempia, vuokratyövoimaa sekä tapahtuma-ammattilaisia. Kaikki heistä tuovat erittäin arvokkaan lisän yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Kuitenkin näillä ryhmillä – sekä yksilöillä – on omat motivaationsa, osaamisalueensa ja persoonansa, joiden kanssa minun on osattava toimia vahvassa aikapaineessa ja yleensä liian pienillä resursseilla tavoitteisiin nähden. Toisaalta heidän näkökulmastaan he ovat vain tulleet ansaitsemaan rannekkeensa, tienaamaan muutaman euron seuralle tai tekemään kesätyökeikkaa. Useat heistä ovat uudessa ja jännittävässä tilanteessa, vähän pihalla.

Näiden ristikkäisten maailmojen kohdatessa minun on oltava hyvin tarkka siitä, miten käyttäydyn ja miten asiat esitän. Jokainen uusi ihminen on kohdattava uutena alkuna ja hyvällä meiningillä. Uuden vapaaehtoisen ei pidä tietää viime yön venymisestä pikkutunneille, työkoneiden hajoamisesta tai muista ongelmista jotka eivät millään tavalla liity häneen. Hänellä on silti kysymyksiä, tarpeita ja toiveita, joihin minun on vastattava.

Tämä haaste on ajoittain melkoinen, mutta yksi pääsyistä miksi tätä työtä teen. Joka vuosi saan muistutuksen siitä, miten siistejä ja aikaansaavia ihmiset ovatkaan, kun heille antaa matkaan oikeat ohjeet, hyvät työkalut ja mainion meiningin.

Tämä kokemus antaa minulle voimaa olla pitkämielinen, kun kohtaan vähemmän esimerkillistä toimintaa vaikkapa sidosryhmien tai toisten alihankkijoiden osalta. Esimerkiksi, kun pitkään valmisteltu tapahtuma on valmis ovien aukaisuun ja asiakkaita alkaa virrata sisään, näen pääreitillä pari järjestyksenvalvojaa makoilemassa ojassa polttamassa tupakkaa. Tällöin, ennen kuin hyökkään antamaan tiukkaa palautetta, jaksan muistuttaa itselleni heidän todennäköisesti tulleen paikalle heikolla korvauksella ja huonohkolla perehdytyksellä kertaluontoiselle keikalle. Heidän näkökulmastaan heidän toiminnallaan ei ole väliä, sillä suurin väkijoukko oli jo ohittanut heidät matkallaan alueelle. Kerään siis malttini ja käyn juttelemassa hyvässä hengessä JV:n osuudesta asiakaskokemukseen, ohjaten heitä pitämään taukonsa joko taukopaikallaan tai poissa väkijoukon reitiltä. Kohtaan mutinaa, mutta pois lähtiessäni näen silmäkulmastani kaksikon nousevan, pudistelevan vaatteensa ja siirtyvän asianmukaisesti tehtäviinsä. Tehtävä suoritettu. Tuskin olisi toiminut ilman asianmukaista tapaa kohdata heitä ihmisinä pitäen mielessä heidän lähtökohtansa.

Nämä kokemukset tekevät minusta paremman ammattilaisen. Ihmisten innostus, oivallukset ja aikaansaavuus ovat hyvin inspiroivia asioita. Niitä tulee varjella ja oikeanlaisissa olosuhteissa niistä tulee mahtava voima, jolla voidaan saavuttaa hienoja asioita. Ihmisten kohtaaminen ihmisinä voi kuulostaa hienolta ja tyhjältä sanahelinältä, joka sopii melkeinpä jokaiseen koskaan pidettyyn maljapuheeseen. Minulle se on hyvin käytännönläheinen motivaattori, inspiraation lähde ja jopa työkalu, jolla minä ja asiakkaani pääsemme tavoitteisiimme. Toivon, että sivutuotteena tästä koituu myös mahtavia kokemuksia ja muistoja kaikille osallisille!

Juuso Liukkonen

6 kommenttia:

  1. Juuso, ihana kirjoitus ja osut aivan naulan kantaan kohtaamisten tärkeydestä. Ja juurikin ammatillisuus siinä, että ei siirrä omia ja omasta työstä johtuvia kommervenkkeja toisille ihmisille. Ei tosiaan ole helppoa asettua olemaan aktiivisesti läsnä, jos päässä pyörii monta keskeneräistä työtehtävää. Kohtaamiset tulevat aina olemaan tärkeitä, vaikka digitalisaatio ja muut tietotenkiikan mullistukset tulevat keskellemme. On varmasti paljon osuutta sinullakin, kun nostat sen merkityksen itsellesi tärkeäksi ja saat siitä myös itse voimaantumisen tunnetta:) Nuo Vekkarit on mahtava lisä festareille!!

    VastaaPoista
  2. Lähtökohtasi on ihailtavan humaani ja toivon suuremmankin osan kanssakulkijoista oivaltaman, että ihmisten välinen kanssakäyminen ja siitä syntyvä lisäarvo vie hommia eteenpäin. Erityisplussaa siitä, että ymmärtää sinun tavoin oman positionsa: kaikki eivät tosiaan koe tilannetta kuin itse sen kokee! Tätä koittaa itselleenkin ajoittain muistutella, kun verenpaine tilanteissa nousee.

    VastaaPoista
  3. Juuso, oot kyllä täysin oikea tyyppi tuohon hommaan. Tunnistan tuon työn ja vapaaehtoisten ohjaamisen haasteet, joten sitä suuremmallakin syyllä täytyy todeta että ihailtavaa hommaa, että sulla on noin timanttinen asenne.

    VastaaPoista
  4. Ihmiset ovat parasta myös omassa työssäni! Riippumatta tuotatoprosessin tai harjoitusjakson pituudesta esittävä taidehan muuttuu oikeastaan taiteeksi vasta silloin, kun kohtaaminen taiteilijan ja yleisön kanssa tapahtuu, ja riippumatta siitä kuinka raskas tai hankala tuotanto/harjoitusprosessi on ollut onnistunut kohtaaminen, taiteen vaikutuksen omin silmin todistaminen saa unohtamaan kaikki (tai ainakin melkein kaikki) vääntämiset ja tarttumaan uuteen projektiin. Myös arkipäiväinen kohtaaminen kollegoiden kanssa on ihanaa ja motivoivaa! On suurenmoinen onni saada tehdä töitä tiimissä, jossa viihtyy.

    VastaaPoista
  5. Niin hyvä muistutus! omassa vuodessanikin on onneksi yksi viikko kun kohtaamisia on enemmän kuin vuoden kaikkina muina viikkoina yhteensä. Festivaaliviikon aikana kohtaan satoja asiakkaita, monta kymmentä kansainvälistä taiteilija-vierasta, lukuisia kotimaisia yhteistyökumppania, rahoittajia jne... välillä se kohtaamisen suma aiheuttaa stressiä enkä oikein onnistu nauttimaan niistä. Mutta onneksi viikon kestävän tapahtuman aikana (kokemukseni mukaan festivaalin 3. tai 4. päivän aikana) tulee hetki jolloin asiat ikään kuin alkavat rullata ja pystyn aidosti pysähtymään kohtaamisten äärelle. Kuinka paljon se antaakaan! Se hetki ja yhteinen kokemus, jossa näkee tilanteen ja tilaisuuden tämän kohtaamani ihmisen näkökulmasta! Kun yhtäkkiä näkee asiakkaan tai yhteistyökumppanin tai vierailevan taiteilijan silmälasien läpi tapahtuman/esityksen/festivaalitunnelman, jolloin se oma kokemuskin muuttuu. Oma kokemus kun saattaa sitä ennen olla kimppu erilaisia haasteita, ongelmia ja loputtomia to-do -listan tehtäviä... jolloin kokonaiskuva ja työn merkitys ja tarkoitus on hämärtynyt. Ja sitten yksi kohtaaminen saa pysähtymään jonka seurauksena kokemus tarkentuu ja perspektiivi laajenee.

    VastaaPoista
  6. Kiva kirjoitus ja pohdinta tuotantotyön parhaasta puolesta, eli ihmisistä joiden kanssa, ja joille koko työtä ylipäätään tehdään.
    Työskentelen itse Helsingin kaupungilla tehtävässä, jossa kohtaan sekä kaupunkilaisia, että teen paljon työtä kaupungin asiantuntijoiden kanssa. Olen oikeastaan koko työurani ajan pohtinut sitä, kuinka tärkeää on muistaa miksi ja kenelle työtäni ylipäätään teen; ihmisille. Lisäksi kohtaamisen merkitys korostuu erityisesti, kun kyseessä on esimerkiksi jokin hankala tai uusi asia, tai kun tapaamme ihmisiä ensimmäistä kertaa. Kiireen ja stressin (jotka lienevät kulttuurialalla vakituisia ominaisuuksia) keskellä on ymmärrettävää, ettei aina hymyilytä, tai ettei aina voi muistaa toisen olevan ensimmäistä päivää ja aivan pihalla. Kuitenkin kokemuksen myötä sitä vaan oppii ottamaan tietynlaisen moodin päälle, jolla kohtaa ihmiset mukavalla tavalla omista tuskista huolimatta.
    Arvostavan kohtaamisen lisäksi huomaan muistuttavani itseäni koko ajan siitä, että vaikka luotan, ikinä en voi olettaa. Oli sitten kyseessä tuttu kollega, tai ensimmäistä työvuoroaan tekevä vapaaehtoinen, sitä ei vaan voi olettaa toisen tietävän tai osaavan. Tätä olettamisesta luopumista olen harjoitellut varmistamalla, kysymällä ja keskustelemalla mahdollisimman usein ja paljon. Ajan myötä sitä toki oppii tuntemaan työkaverinsa, mutta kovilta töyssyiltä olen säästynyt, kun olen muistanut pitää keskustelua auki pienistäkin yksityiskohdista. Aika pitkälle pääsee – niin työelämässä kuin vapaallakin – kun kohtaa hyvin, keskustelee paljon ja arvostaa kanssatekijää.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.