22.4.2019

Päiväkodeissa kurkataan kulttuuriin

Lyhenteet kuten KULPS, LAKU, OPS, HOPS JA POPS pyörivät kuntatyöntekijän arjessa mukana päivittäin. Lyhenteiden tarkoituksena on kuvastaa erilaisia hankkeita joita tehdään kuntalaisten hyväksi. Mitä hauskempi nimi, sitä varmempi voit olla, että kyseessä on varhaiskasvatukseen ja kulttuuriin liittyvä hanke.

Olen saanut itse olla mukana Espoon kaupungin LAKU-pilottihankkeessa, jossa olemme lähteneet rakentamaan päiväkodeille taide- ja kulttuuritarjontaa yhdessä Espoon varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden kanssa. Kaikki toiminta on lähtenyt päiväkotien arjen tarpeista, ja se jos jokin on tuonut haasteita matkan varrelle. Espoo on pinta-alaltaan iso kaupunki, mutta sen sisäinen liikenne on todella heikkoa – esimerkiksi matka Espoon keskuksesta Tapiolaan kestää bussilla noin tunnin. Tämä on liian pitkä matka esimerkiksi 1-3-vuotiaalle taaperolle.


Hankkeessa lähdettiin siitä, mitä päiväkodeissa voitaisiin tehdä paikan päällä. Mukana pilottihankkeessa olivat Tapiola Sinfoniettan lisäksi Espoon kaupunginmuseo sekä Espoon kulttuuripalvelut. Muita kaupungissa toimivia kulttuuriorganisaatioita, kuten tanssiteatteri Glims & Gloms sekä Teatteri Hevosenkenkä otettiin myös mukaan kun pilottivaihe saatiin kunnolla käyntiin.






Itse lähdimme miettimään orkesterin toimintaa kustannusten ja logistiikan kannalta. Koska  kyseessä on parhaimmillaan yli neljänkymmenen soittajan orkesteri, ei tullut  kyseeseen, että kaikki soittajat lähtisivät kiertelemään päiväkoteja yhden viikon aikana. Niinpä päätimme irrottaa jousikvartetin niin sanotusta perinteisestä lavatyöstä, ja lähettää heidät päiväkoteihin viikoksi. Idea toimi hyvin ja saimme ensimmäisellä kokeilulla aikaiseksi syksyteemaisen konsertin, jossa oli osallistavaa toimintaa lapsille lastenlauluineen, kuitenkaan perinteistä klassista musiikkia unohtamatta.





Lapset pääsivät kurkistamaan orkesterin arkeen, ja mikä parasta; orkesterilaiset saivat kosketuksen ns. ruohonjuuritason toiminnasta. Toivon mukaan juuri näistä päiväkodeista kasvaa ne tulevaisuuden konserttikuulijat orkestereiden konsertteihin niin Espoossa kuin muuallakin pääkaupunkiseudulla.

Toiminta saa jatkoa pilottijakson jälkeen ensi syksynä ja keväällä 2020. Toimintaa laajennetaan siten, että mukana tulee olemaan 24 taide- ja kulttuuritoimijaa. Sisällöt tullaan jakamaan kahdeksaan eri teemaan kaupungin sisäisesti alueittain.  Musiikin lisäksi on kuvataidetta, muotoilua, tanssia sekä teatteria. Tavoitteena on vuoden aikana saavuttaa kaikki Espoossa toimivat 175 kunnallista päiväkotia. Jatkossa toiminnan vakiinnuttua on tarkoitus tarjota palveluita myös yksityisille päiväkodeille sekä perhepäivä- ja avoimen päiväkodin toimijoille.


Huh.


Olkoon siis sekavia lyhenteitä eri hankkeilla ja pitkiltä tuntuvia palavereita yli vuoden ajan samasta aiheesta. Kaikki tämä turhautuminen, hankkeiden nimissä sekoileminen ja käynnit päiväkodeissa saavat merkityksensä, kun syntyy jokin uusi valmis toimintamalli, jota on saanut olla yhdessä kehittämässä kaupungin rakenteisiin.

Myös hankenimestä luovutaan, ja tästä lähtien päiväkodeissa tehdään Kulttuurikurkkausta.
Haluatko lueskella lisää Espoon kaupungin toiminnasta jotka on suunnattu lapsille ja nuorille? 

Täältä pesee:
KULPS! 

Miina Sivula 





1 kommentti:

  1. Hei, kuulostaapa mahtavalta projektilta itse juuri Tapiola Sinfoniettan konsertista kotiutuneena. April jazzissa yhteisesitys saksofonisti Marius Nesetin kanssa, upea oli! Jos noinkin laadukas porukka muusikoita jalkautuu päiväkoteihin, nostan hattua ja haluaisinpa kopioida mallia Helsinkiin! Ja mikä parasta, teillä on lisää tulossa ja vieläpä erilaisia toimijoita. Vähän samaa periaatetta Helsinki-mallissa KulKe tekee, jonka vaikuttavuutta tutkimme. Tässä Espoon mallissa olisi myös ihan opinnäytetyön ainesta tutkia vaikuttavuutta! Lapset ovat ihan paras kohderyhmä ja todella merkityksellinen tulevaisuuden kulttuurikävijän vinkkelistä. Mutta myös siitä, miten taide voimaannuttaa kaikenikäisen kuulijan, sivutuotteena varhaiskasvattajakin pääsee kokemukseen mukaan. Ja miten ihanaa, että kulttuuria viedään lasten äärelle, eikä tarvitse lähteä vaivalloiselle bussimatkalle. Hienoa!!!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.