Museoiden aineistot verkossa: digitoinnista kohti avointa dataa

Museoalalla puhutaan tällä hetkellä laajalti erilaisten muistitieto-organisaatioiden kokoelmien avaamisesta verkkoon. Netistä löytyvät teoskokoelmat tai esinekuvailut alkavat olla jo yksi julkisen rahoituksen kriteeri. Museoviraston avoimena datana saataviin museotilastoihin  kerätään myös netissä saatavilla olevien kokoelmien määrää. Museokokoelmien potentiaalisen avattavan datan määrä on valtava ja sen hallitsemiseksi tarvitaan erilaisia teknisiä ratkaisuja, joiden käyttämiseen museoiden kokoelmanhallinnassa tarvitaan osaamista, rahaa sekä näkemystä. On myös mietittävä, mitä osia kokoelmista avataan ja rajataanko niiden käyttöä jollain tavalla.

Avoin data voidaan määritellä seuraavasti: koneellisesti käsiteltävässä muodossa olevaa tietoa, joka on jokaisen käytettävissä maksutta ja luvallisesti. Avoin data ei ole sama, kuin netissä nähtävillä oleva data.

Itse menneisyyden tutkimusta opiskelleena muistan hyvin 2000-luvulla voimistuneen arkistojen ja kirjastojen digitoimisaallon, joka toi opiskelijan tai tutkijan ulottuville uusia lähteitä ja säästi samalla aikaa vievän, usein ulkomaille asti sijoittuvan, arkistomatkan vaivan. Erityisesti tästä ajasta mieleen on jäänyt Kansalliskirjaston digitalkoot.fi -sivuston Myyräpeli, jossa joukkoistettiin digitoitujen aineistojen (1800-luvun sanomalehtien) tarkistus ja korjaaminen. Hauska ja hyödyllinen peli sai myös nuoria osallistumaan talkoisiin ja teki laajalle yleisölle tunnetuksi Kansalliskirjaston työtä. 

Yksi osoite kaikille kokoelmille

Nykyään voisi sanoa, että dataa on jo kattavasti saatavilla. Suomessa Finna kokoaa yhteen arkistojen, kirjastojen ja museoiden kokoelmat. Mukana on yli 300 organisaatiota, joista 14 on museoita. Museoiden kokoelmista vain pieni osa on verkossa saatavilla. Osaa ei ole edes vielä digitoitu, talkoot siis jatkuvat. Kuluvan vuosikymmenen aikana myös museot ovat kiitettävästi avanneet kokoelmiaan verkkoon. Suurin ja kaunein lienee Kansallisgalleriandigikokoelma, joka sisältää myös virtuaalikierroksia museoon sekä erilaisia arkisto- ja muuta materiaalia sisältäviä palveluja. Suomalaisten museoiden kokoelmia löytyy Finnan lisäksi ja Euroopan laajuisesta Europeanasta.

Erilliset vai kaikille yhteiset tietokannat? 

Museoiden Finna-palvelusta löytyy kattavasti aineistoa esimerkiksi yksittäisistä taiteilijoista, sillä heidän teoksiaan voi olla useamman eri museon kokoelmissa. Museon omien, digitaalisessa muodossa olevien kokoelmien avaaminen verkkoon vaatii useimmiten sopivan rajapinnan ja sovelluksen käyttöönoton it-alan asiantuntijan johdolla. Monissa pienemmissä museoissa ei ole tällaisia resursseja, mutta avaamisen voi toteuttaa eri tavoin, kuten esimerkiksi Cumulus-kokoelmanhallintajärjestelmän avaamisella verkkoon. Museon kokoelmien hallinnassa käytettävästä järjestelmästä voi valita julkisiksi vain osan, eikä se aina vaadi ulkopuolista teknistä osaamista. Tässä on usein ongelmana se, ettei sopivaa rajapintaa Finnan kanssa löydy, joten aineistot jäävät muista erilleen. Pienemmille museoille olisi eduksi löytyä kansallisesta hakupalvelusta omien nettisivujen sijaan. Kansallinen palvelu mahdollistaa suuremmat muskelit paitsi kokoelmien avaamiseen, myös käytettävyyden lisäämiseen, joten Finnan laajentuminen käsittämään useampien museoiden kokoelmat olisi Suomessa ideaali tilanne.

Osa museoista, kuten Gallén-Kallela museo sekä Vapriikki ovat avanneet valokuva-aineistojaan ilmaiseen Flickr -palveluun, joka on museoiden keskuudessa suosittu valokuva-arkistojen julkaisualusta. Tunnetun palvelun kautta voi ohjata käyttäjiä myös omilta nettisivuilta löytyvien aineistojen tai alueellisten kokoelmapalveluiden pariin.

Turun kartta 1740-luvulta, Kuva: Turun Museokeskus, Finna

Kenties suurin haaste kokoelmien verkkoon avaamisessa on kuitenkin se, ettei kaikkea ole vielä digitoitu. Monen museon kokoelmat löytyvät vielä osittain kortistosta tai fyysisestä valokuva-arkistosta, jonka selaaminen rasittaa alkuperäisiä kuvia. Kokoelmat myös karttuvat koko ajan, joten jatkuvalle digitoinnille on tarvetta. Museot saavat mm Museovirastolta julkista tukea erityisavustuksien muodossa dokumentointiin ja esimerkiksi OKM on myöntänyt viime vuosina museoille avustuksia myös 3D-dokumentoinnin suorittamiseen. Henkilöresurssit eivät aina pienissä museoissa riitä digitoimiseen, sisällönkuvailuun ja kuvaamiseen perustoimintojen hoitamisen ohella, joten usein näitä töitä tekevät projektituella palkattujen työntekijöiden lisäksi kesäharjoittelijat tai työkokeilijat. Digitoitu ja julkisesti avattava aineisto täytyy myös kuratoida. Volyymin sijaan on mielekkäämpää tuoda esiin esine- tai teosryhmiä, joilla on toisiinsa jokin yhteys. Aineiston valinta ja ”paketointi” vievät asiantuntijoiden aikaa. On suunniteltava, milloin aineistoja avataan ja miten siitä viestitään.

Datan käytön rajoituksia ja sen mahdollistavia lisenssejä

Nykykäyttäjälle ei enää välttämättä riitä matalaresoluutioisten kuvien katselu, vaan yhteiseen kulttuuriperintöön kuuluvia esineitä ja kuvia halutaan myös jatkojalostaa tai ladata omaan käyttöön. Aineiston saatavuudesta halutaan siirtyä aineiston avoimuuteen. Avoimen tiedon tuottamista ja käytettävyyttä voisi pitää jopa julkisin varoin toimivien organisaatioiden velvollisuutena. Tulisiko julkisin varoin digitoitu aineisto olla kaikkien käytettävissä? Ainakin OKM:n mielestä tulisi ja esimerkiksi julkishallinnossa dataa on avattu kansalaisten käyttöön ahkerasti koko 2010-luvun ajan. Aineistojen avoimessa käytössä (ei-kaupalliseen tai kaupalliseen toimintaan) törmätään kuitenkin ongelmaan tekijänoikeuksista sekä erilaisiin rajoittaviin sopimuksiin esimerkiksi kokoelman lahjoittajilta (yksityisarkistojen käyttö) tai immateriaalioikeuksista. Tämä koskee myös tekijänoikeuksista rauennutta aineistoa ja aineistoa, jossa on henkilötietoja.

Myös lisenssit rajoittavat aineiston käyttöoikeutta. Esimerkiksi Helsingin kaupungin avoimen datan Helsinki Region Infoshare -sisällöt (sisältävät myös museoiden aineistoa) on suojattu CC BY 4.0 -lisenssillä, joka mahdollistaa kopioimisen ja jakamisen sekä muokkaamisen kaupalliseen tai muuhun käyttöön, vain alkuperäinen lähde tulee mainita. Tiedon lisensiointi ennen kaikkea helpottaa sen jakamista, siihen viittaamista sekä ylipäätään edesauttaa tiedon käyttöä. Dataa avattaessa lisensiointi on tarpeen sen käyttömahdollisuuksia määrittäessä.

Tekisitkö sinä suihkuverhon Hugo Simbergin taulusta?

Euroopassa ja koko maailmassa kokoelmadatan vapaan käytön edelläkävijäna pidetään Alankomaiden Rijksmuseumia, joka avasi vuonna 2013  kaikille maksutta ilman tekijänoikeusrajoitteita CC 0 -lisenssillä yli 125 000 korkearesoluutioista kuvaa museon kokoelmista. Kuvia saa käyttää ja ladata vapaasti ja kokoelmia avataan jatkuvasti lisää. Ladattujen kuvien pohjalta voi suunnitella vaikka oman museokauppatuotteen. Kokoelmien hyödyntämiselle tarkoitetussa portaalissa voi jakaa myös muille käyttäjille keräämiään kuvakokonaisuuksia vähän Pinterestin tyyliin. Rijskmuseum on mahdollistanut ihmisten pääsyn kulttuuriperinnön äärelle ja havainnut myös kasvua lipputuloissa, kun ihmiset haluavat kuvan sijaan nähdä teokset ”livenä”. 

Elisabeth Geertruida van de Kasteele: Perziken, noten, een pruim en een vlieg

Osallistava data?

Pääsy yhteisen kulttuuriperinnön äärelle ja sen käyttäminen voivat myös tuottaa uusia innovaatioita. Museoiden varastoissa säilytettävät teokset ja esineet saavat myös uudella tavalla yleisöä etenkin, jos niitä pystyy hakemaan keskitetysti. Museoiden datan avaamisessa on vielä paljon potentiaalia ja työtä  riittää IT- ja museoalan asiantuntijoille sekä tuottajille. Esimerkkejä haetaan tällä hetkellä muista Euroopan maista. Yleisesti voidaan todeta, että kokoelmien ja avaaminen vapaaseen käyttöön lisää usein kiinnostusta museota kohtaan ja vaikuttaa positiiviesti kävijämääriin. Yleisöä tai yhteisöä voi myös pyytää tuottamaan dataa, esimerkiksi nykyisyyttä tallentavat museot voivat erilaisten (yhteistyö)hankkeiden avulla kartuttaa kokoelmiaan. Miten olisi vaikka Myyräpeli 2.0. jonkin nykyisyyden ilmiön, kuten vaikka deittisovellusten käytön dokumentoimiseen? 

Taru Tuomisto