KULTTUURI kyläilee Järvenpäässä

Osallistuin Järvenpään Setlementissä tilaisuuteen, jossa esiteltiin kulttuuriluotsitoimintaa sekä Järvenpäässä pilotoitavaa Kulttuuri kyläilee hanketta. Kulttuuri kyläilee on Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän Järvenpään alueen kotihoidon, Järvenpään kaupungin museopalveluiden ja Setlementti Louhelan yhteinen hanke. Toiminnan tavoitteena on lisätä kulttuurin saavutettavuutta alueen kotihoidon asiakkaille. Kulttuurikyläilyn mahdollistaa kulttuuriluotsi, joka kyläilee maksutta taidepaketin kanssa ikäihmisten kotona. Jatkossa toimintaa on tarkoitus laajentaa kaikille kotona asuville ikäihmisille.

Taidepaketti sisältää matkalaukussa kuljetettavan taideteoksen, teostiedot sekä taulun teemaan liittyvän aistimateriaalin. Monipuolisen taidepaketin tavoitteena on aktivoida aisteja ja herättää keskustelua. Teosten teemoina ovat ihminen, maisema ja asetelma. Mukaan valitut Pentti Itkosen, Maila Ponkkosen ja Marta Swenssonin kolme teosta kuuluvat Järvenpään kaupungin taidekokoelmaan. Museo valitsi taulut ja käsityötaiteilija tuotti kunkin teoksen teemaan soveltuvan aistimateriaalipaketin. Tutustuin kahden taidepaketin esittelyyn.

Maila Ponkkosen teos Tyttö vuodelta 1981 on kiertänyt monessa kodissa. Teoksessa on nuori nainen ja aistimateriaalipakettiin on koottu erilaisia kankaita: silkkiä, pitsiä, sarkaa ja villakangasta sekä kauneudenhoitoon liittyviä tavaroita: peili, harja ja helmet hypisteltäväksi. Materiaalien tarkoituksena on herättää muistoja siitä, mihin elämänvaiheisiin eri kankaat liittyvät ja minkälaiset kampaukset ovat olleet milloinkin muodissa. Pakettiin on koottu myös peseytymiseen ja saunomiseen kuuluvia tarvikkeita sekä purkki, jossa on kuivattuja koivunlehtiä tuoksuteltavaksi. Yhdessä muistellaan miltä saunominen tuntuu. 

  

Pentti Itkosen  Suunnitelmia Aleksis Stenvall  -teoksen vuodelta 2006 yhteyteen on koottu kalastukseen ja metsään liittyviä materiaaleja mm. veden hiomia kiviä, pieniä oksia ja käpyjä tunnusteltaviksi sekä kolme purkkia, jotka sisältävät kuusenhavujen, katajan ja tervan tuoksuja. Teos herättää keskusteluja metsästä, luonnosta ja kalastuksesta.

 

Kulttuuriluotsin ei tarvitse olla taiteen asiantuntija. Tarkoitus on herättää keskustelua ja tuoda merkitystä ikäihmisen arkeen. Kulttuuriluotsin kanssa voi mennä myös teatteriin, konserttiin, kirjastoon ja erilaisiin tapahtumiin. Järvenpään luotsikohteita ovat mm. Järvenpään Taidemuseo, Ahola, Ainola, Järvenpään Teatteri, Järvenpää-talon konsertit ja Studio 123. Luotsin voi pyytää seuraksi joko itselle, tutulle tai ryhmälle.

Koulutetut vapaaehtoiset kulttuuriluotsit ovat paikalliseen kulttuuritarjontaan perehtyneitä vertaisohjaajia. Kulttuuriluotsiksi voi ryhtyä käytyään kulttuuriluotsikurssin. Maksuttomalla kurssilla tutustutaan luotsauskohteisiin ja niiden tarjontaan sekä vapaaehtoisena toimimiseen. Luotsitoimintaa on useassa kaupungissa ja luotsattava voi olla ikäihminen, liikuntarajoitteinen, maahanmuuttaja tai kuka tahansa seuraa tarvitseva henkilö. Kulttuuriluotsitoiminta on kuntien tai järjestöjen ylläpitämää vapaaehtoistoimintaa, jolla edistetään kulttuurin saavutettavuutta.

Tulisiko sinulle mieleen joku, jolle voisit tarjota kulttuuriluotsia kaveriksi kulttuuritapahtumiin?

Jutta Hakala

https://www.jarvenpaa.fi/--Kulttuuri_kyläilee--/sivu.tmpl?sivu_id=10228

http://kansalaisareena.fi/luotsit/

 

 

MITEN KAUPUNGINORKESTERI LIIKAHTAA KOTISALISTAAN?

Tiesitkö, että kaupunginorkesterit kautta maan eivät suinkaan soita vain omissa, 1980-luvun lopulla rakennetuissa kulttuurikomplekseissaan, vaan liikahtavat ainakin kerran vuodessa myös muualle maailmalle, taikka Suomeen konsertoimaan? Minä tiedän ja kerron nyt mitä se vaatii, sekä mitä mahdollisuuksia tästä tiedosta voisi olla tuottajille orkesterimaailman ulkopuolella.

Lähdetään liikkeelle siitä, mitä kaikkea tämä liikahdus vaatii.  Yleensä orkesteriin kuuluu jäseniä muusikot ja hallinto mukaan lukien noin 50-100 henkilöä, joten matkustaminen Suomen sisälläkään ei ole ihan pieni juttu. Matkoja suunnitellaan hyvissä ajoin etukäteen, ja aikataulut suunnitellaan siten, että harjoittelulle konserttipaikalla jäisi mahdollisimman paljon aikaa. Lisäksi pyrkimyksenä on, että kaikki jaksaisivat matkustelusta huolimatta soittaa konsertin jo samana, tai vähintään seuraavana päivänä. Ulkomaille matkustettaessa vaatimuksena on, ettei konsertti voi tapahtua samana päivänä kuin maahan saapuminen.  Tämä on jo tietysti aikaeron vuoksi ymmärrettävää.

Mukaan konserttipaikoille lähtee myös rekka. Aika ison maailman stadionkonserttimeininkiä, eikö? Oma lava ei sentään kulje mukana, mutta tietyt soittotuolit, nuottitelineet, puvut, soittimet, nuottivalot sekä kapellimestarin koroke kylläkin. Kaikista kalleimmat jousisoittimet kulkevat muusikon itsensä mukana – parhaimmissa tapauksissa kun yhden soittimen hinta voi nousta jopa miljoonaan euroon. En itsekään jättäisi soitinta vartioimatta, vaikka työkavereihini luotankin.

Määränpäästä riippuen muusikot kulkevat bussilla, lentokoneella tai junalla. Vasta viime viikolla kun matkustimme itäiseen Suomeen, päätin että liikumme sinne pieniä ilmastotekoja tehden junalla. Juna osoittautuikin hyväksi matkustusvälineeksi, ja noin viiden tunnin matka meni nopeasti. Määränpäässä on toki oltava myös hotelli, ja mielellään harjoitus- ja leposyistä kaikille muusikoille oma huone. Onnekas on se mitään aavistamaton hotellin asiakas, joka ”joutuu” muusikon seinänaapuriksi hotellissa.

Kuulostaa kalliilta, eikö totta? Miten pienillä musiikkifestivaaleilla on sitten varaa pyytää monihenkisiä kaupunginorkestereita konsertoimaan? Koska kyseessä on kaupunginorkesteri, tehdään nämä vierailut ns. virkatyönä, eli muusikoiden palkkiot sisältyvät heidän kuukausipalkkaansa. Tilaajan maksettavaksi jää vain hotellit, päivärahat, kuljetukset, sekä solistien, kapellimestarien ja muiden vierailijoiden palkkiot. Eikös kuulostakin jo hieman järkevämmältä?

Mitäpäs siis jos taidefestivaalien lisäksi kaupunginorkestereita alettaisiin näkemään myös muillakin kuin festivaaleilla Suomessa? Kallista se ei ole, kunhan vaan kummatkin toimijat löytävät yhteisen tahtotilan, hyvän produktion ja aikataulut saadaan järjestymään. Hmm. Jätetään yhdessä ajatus hautumaan.

Miina Sivula

Ihmisten kohtaaminen tuottajan työkaluna ja voimavarana

Tämän blogipostauksen inspiraationa ovat ihmiset.

 

Urapolkuni tuloksena kesä on aina ollut minulle se hetki, kun työtä tehdään niin paljon ja niin pitkään kuin sitä riittää. Tulosta on tahkottava muutamassa kuukaudessa siten, että siitä riittää pitkille, kylmille ja hiljaisille talvikuukausillekin. Itse nautin näistä pitkistä, intensiivisistä kesäkuukausista täysin rinnoin. Pidän siitä, että saan uppoutua työhöni muutamaksi kuukaudeksi laittaen muun ylimääräisen elämänhälinän sivuun hetkeksi. Kesä-heinä-elokuussa näkökenttä muuttuu kapeaksi ja suorituskeskeiseksi: työskentele, syö, nuku, työskentele, syö, nuku…

Sitä muuttuu helposti koneeksi, joka vain jauhaa ja jauhaa tunteja sisään. Siksi paras osa työssäni on se, että saan kohdata ihmisiä ja työskennellä niin monien persoonien kanssa. Se säilyttää kosketuspinnan ihmisyyteen ja luo koko homman mielekkyyden. Kaikki ihmiset ovat arvokkaita kohtaamisia, mutta osa aidosti pysäyttää ja saa miettimään miten onnekas olen, kun saan tehdä tätä työtä.

Mainio esimerkki tästä ovat Kehitysvammatuki 57 Ry:n vertais- ja vapaaehtoistoiminnan Vekkarit, joiden kanssa olen saanut työskennellä nyt jo kahtena vuotena Tikkurila Festivaaleilla. Harva asia piristää duuniputkessa rypevää ja aamukahvista unelmoivaa pientä duunaria yhtä paljon kuin se, että Staff-alueella alkaa kuulua ”Juuso! Me tultiin taas! Muistatkos meidät?” ja minut ympäröi ystävällisten, innokkaiden ihmisten joukko jotka kaikki ovat aidon iloisia nähdessään tutut kasvot. Minulle Vekkarit ovat erityisen tärkeä porukka useastakin syystä.

Ensinnäkin, Vekkarit ovat yksi parhaiten toimivista työporukoista joita olen saanut opastaa. Ohjaajiensa avulla tämä porukka on omatoiminen, aikaansaava, iloinen ja aina erityisen motivoitunut. Toisekseen he tuovat aivan ainutlaatuisen energian tapahtumaan. Tämä energia on miltei käsin kosketeltavaa ja siitä pitävät niin asiakkaat, tapahtuman myyjät kuin henkilökuntakin. Hymy ei ole kellään kaukana, kun Vekkarit saapuvat. He juttelevat kaikille ja työskentelevät innolla ja hyvällä meiningillä pitkin aluetta. Heidän työpanoksensa on erityisen oleellinen pienessä ryhmässämme, eikä festivaali yksinkertaisesti olisi sama ilman heitä. Heidän olemuksensa ja tapansa tehdä tätä työtä tuottaa koko festivaalille arvoa, joka on täysin korvaamatonta ja mahdotonta löytää muualta.

Annan nyt vahvan suosituksen käydä tutustumassa heidän toimintaansa täältä: 

https://www.kvtuki57.fi/toiminta/tuettu-vapaaehtoistoiminta

Sekä heidän somekanaviinsa:

https://www.facebook.com/kehitysvammatuki57/

https://www.instagram.com/kvtuki57/

  

 

Kiireen ja raskaan duuniputken keskellä on erittäin tärkeää muistaa, että harva kohtaamani ihminen kokee tapahtuman tai tilanteen samalla tavalla kuin minä.

Kohtaan, ohjaan ja opastan vähintään satoja ihmisiä muutaman kuukauden sisällä. Tähän joukkoon kuuluu mm. vapaaehtoisia, seuranuoria- ja vanhempia, vuokratyövoimaa sekä tapahtuma-ammattilaisia. Kaikki heistä tuovat erittäin arvokkaan lisän yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Kuitenkin näillä ryhmillä – sekä yksilöillä – on omat motivaationsa, osaamisalueensa ja persoonansa, joiden kanssa minun on osattava toimia vahvassa aikapaineessa ja yleensä liian pienillä resursseilla tavoitteisiin nähden. Toisaalta heidän näkökulmastaan he ovat vain tulleet ansaitsemaan rannekkeensa, tienaamaan muutaman euron seuralle tai tekemään kesätyökeikkaa. Useat heistä ovat uudessa ja jännittävässä tilanteessa, vähän pihalla.

Näiden ristikkäisten maailmojen kohdatessa minun on oltava hyvin tarkka siitä, miten käyttäydyn ja miten asiat esitän. Jokainen uusi ihminen on kohdattava uutena alkuna ja hyvällä meiningillä. Uuden vapaaehtoisen ei pidä tietää viime yön venymisestä pikkutunneille, työkoneiden hajoamisesta tai muista ongelmista jotka eivät millään tavalla liity häneen. Hänellä on silti kysymyksiä, tarpeita ja toiveita, joihin minun on vastattava.

Tämä haaste on ajoittain melkoinen, mutta yksi pääsyistä miksi tätä työtä teen. Joka vuosi saan muistutuksen siitä, miten siistejä ja aikaansaavia ihmiset ovatkaan, kun heille antaa matkaan oikeat ohjeet, hyvät työkalut ja mainion meiningin.

Tämä kokemus antaa minulle voimaa olla pitkämielinen, kun kohtaan vähemmän esimerkillistä toimintaa vaikkapa sidosryhmien tai toisten alihankkijoiden osalta. Esimerkiksi, kun pitkään valmisteltu tapahtuma on valmis ovien aukaisuun ja asiakkaita alkaa virrata sisään, näen pääreitillä pari järjestyksenvalvojaa makoilemassa ojassa polttamassa tupakkaa. Tällöin, ennen kuin hyökkään antamaan tiukkaa palautetta, jaksan muistuttaa itselleni heidän todennäköisesti tulleen paikalle heikolla korvauksella ja huonohkolla perehdytyksellä kertaluontoiselle keikalle. Heidän näkökulmastaan heidän toiminnallaan ei ole väliä, sillä suurin väkijoukko oli jo ohittanut heidät matkallaan alueelle. Kerään siis malttini ja käyn juttelemassa hyvässä hengessä JV:n osuudesta asiakaskokemukseen, ohjaten heitä pitämään taukonsa joko taukopaikallaan tai poissa väkijoukon reitiltä. Kohtaan mutinaa, mutta pois lähtiessäni näen silmäkulmastani kaksikon nousevan, pudistelevan vaatteensa ja siirtyvän asianmukaisesti tehtäviinsä. Tehtävä suoritettu. Tuskin olisi toiminut ilman asianmukaista tapaa kohdata heitä ihmisinä pitäen mielessä heidän lähtökohtansa.

Nämä kokemukset tekevät minusta paremman ammattilaisen. Ihmisten innostus, oivallukset ja aikaansaavuus ovat hyvin inspiroivia asioita. Niitä tulee varjella ja oikeanlaisissa olosuhteissa niistä tulee mahtava voima, jolla voidaan saavuttaa hienoja asioita. Ihmisten kohtaaminen ihmisinä voi kuulostaa hienolta ja tyhjältä sanahelinältä, joka sopii melkeinpä jokaiseen koskaan pidettyyn maljapuheeseen. Minulle se on hyvin käytännönläheinen motivaattori, inspiraation lähde ja jopa työkalu, jolla minä ja asiakkaani pääsemme tavoitteisiimme. Toivon, että sivutuotteena tästä koituu myös mahtavia kokemuksia ja muistoja kaikille osallisille!

Juuso Liukkonen

Lähiöproblematiikkaa

Osallistuimme opiskelijoina Helsingin kulttuurikeskuksen ja Humakin tekemään tutkimukseen, jossa tutkittiin Helsingin kaupungin osallistavan kulttuurityön mallia, sen tunnettavuutta ja Tapulikaupungin asukkaiden halukkuutta osallistua toimintaan. Tutustuin raporttia tehdessäni kahteen väitöskirjaan, joissa tutkittiin lähiöiden elämää.

Tapulikaupunki ja lähiöiden asiat jäivät kummittelemaan mieleeni ja kesälomapurjehduksella kuuntelin äänikirjana Jere Karalahden rosoisesta taipaleesta Tapulikaupungin lähiöstä urheilumaailman huipulle, jonka on kirjoittanut Aki Linnanahde. Kirjassa kerrotaan Karalahden elämästä viisivuotiaasta pikkupojasta alkaen, jolloin pihaleikit ja kaveripiiri olivat jo iso osa elämää ja äidin makkarakeiton ääreltä oli kova kiire ulkoleikkeihin.

Lotta Junnilaisen etnografinen väitöskirjatutkimus tehtiin vuokratalovaltaisten alueiden elämää havainnoimalla ja asukkaiden arkeen osallistumalla. Tutkimuksessa todettiin lähiöiden vaikuttavan asukkaiden elämään erilaisin tavoin. Vaikutus näkyy asuinalueen sosiaalisen elämän kautta ja myös, miten muut ihmiset mieltävät lähiöiden elämän ja siellä asuvat ihmiset. Ulkopuoliset saattavat kuvitella tekevänsä lähiöistä keskiluokkaisesti yhteisöllisempiä, jotka ovat asukkaiden mielestä jo yhteisöllisiä. ”Alueiden oma yhteisöllisyys ei ulkopuolisille kelpaa”, kertoo Lotta Junnilainen.   Alueilla on naapuriapua ja yhteisöllisyyttä juuri yhteisten kokemusten ja kohtaamisien muodossa. Elämän haasteet ja vaikeudet ovat kaikilla samanlaisia ja ketään ei katsota alaspäin.

Karalahti painottaa minämuotoisessa kerronnassa hyvinkin paljon Tapulin jengin merkitystä omassa elämässään. ”Kerran tapulilainen, aina tapulilainen”. Vaikka nuoruus oli hurja ja alkoholi, huumeet ja tappelut kuuluivat poikien elämään, yhteisöllisyys antoi merkitystä ja esimerkiksi liikuntaa eri muodoissaan harrastettiin paljon porukalla. ”Tapuli on kuin Asterixin Gallia. Pieni voittamaton kylä, johon on turha tulla kenenkään mesomaan. Me pidetään yhtä ja otetaan taikajuomaa taikapadasta.” Kirjassa kerrotaan myös, että Tapulissa oli erityinen huumori, Tapulin läppä, jota ei sitten ymmärrettykään jääkiekkopiireissä. Karalahti kertoo lapsuudenkotinsa olleen turvallinen ja hänestä huolehdittiin. Vanhemmille pääsy Koillis-Helsingin omistusasuntoon avaralainan turvin oli toiveiden täyttymys. Silti päihteet ja viehtymys juhlimiseen ja koulusta lintsaamiseen vetivät poikkeuksellisen lahjakasta urheilijanuorukaista välillä hyvinkin isoihin elämänhallinnan ongelmiin.

Tapulikaupungissa, kuten monissa muissakin lähiöissä sosioekonomiset erot kasvoivat 1990-luvun lama-aikoina, jolloin työttömyys kasautui sekä väestön tulo- ja koulutustaso laskivat.  Seurauksena ovat olleet laajat yhteiskunnalliset ongelmat. Mats Stjernberg on tutkinut väitöskirjatutkimuksessaan lähiöiden sosioekonomista asemaa ja väestönkehitystä. Lähiöiden tulevaisuudesta kannetaan nyt sekä tulevaisuudessa huolta ja kaupunki- ja asuntopolitiikassa huomioidaan ongelmat. Riittääkö esimerkiksi vuokra- ja omistusasuntojen sekoittamispolitiikka ratkaisemaan ongelmia? Stjernbergin mukaan kehitykseen on tehokkainta vaikuttaa panostamalla varhaiskasvatukseen ja nuoriin sekä koulutukseen. Aikaisempi KulKen jalkautuminen taidelaitosten kanssa saavutti hyvin juuri lapset ja nuoret. Meidän tutkimuksessamme nuoret olivat halukkaita osallistumaan taiteen tekemiseen myös itse aktiivisesti. Tätä tietoa olisikin hyvä käyttää suunniteltaessa taidetoimintaa ja sen sisältöä.

Ei voida tietenkään suoraviivaisesti sanoa, että päihde ja muut elämänhallinnan vaikeudet ovat juurikin lähiöiden aikaansaamaa. Karalahti kertoo vanhoista kavereistaan, että joillakin menee todella huonosti, mutta on myös hyvin menestyneitä Tapulin kasvatteja. Itse hän kertoo betoniviidakon kertsin kavereiden aina kannustaneen häntä ja iloinneen hänen onnistumisistaan. Monet myös huolehtivat ja yrittivät rauhoittaa hänen menoaan. Esimerkiksi Jeren päästyä NHL: ään Tapulin kaverit onnittelivat ”Tapulin tapaan vittuilemalla lämpimästi ja sitä juhlittiin yhdessä asiaankuuluvalla vakavuudella eli alkoholilla.”

Lähiöiden yhteisöllisyys ei kenties edusta keskiluokkaista käsitystä yhteisöllisyydestä. Eriarvoisuus ei ole vain tulo- ja koulutuseroja, vaan kyseessä on paljon monimutkaisempi dilemma. 3.6.2019 tutkimuksen esittelytilaisuudessa keskusteltiin paljon polarisaatiosta ja asenteista. Yhdyskuntatyöntekijä Soile Atacocugu painotti sitä, että tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä ja tarjota erilaisia mahdollisuuksia erilaisille ihmisille. Tästä lähtökohdasta on sitten hyvä lähteä tarjoamaan taidetta ja kulttuuria yhdessä osallistaen.

Helsingin kaupungin ydinteema on syrjäytymisen ehkäisy ja siihen panostetaan monin tavoin. Kulttuurilaitosten jalkautuminen on yksi konkreettinen toimintatapa ja on hyvä, että sen vaikuttavuutta mitataan. Tavoittaako se jo ne muutenkin taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneet vai saadaanko mukaan lapsia ja nuoria, joille löytyisi sellaisia aktiviteetteja, jotka innostaisivat kouluttautumaan ja etsimään elämään hyviä rakennuspalikoita?

Riitta Kujanpää

Lähteitä:

Junnilainen, Lotta 2019. Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta, väitöskirjatutkimus. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/298429

Linnanahde Aki 2017. Jere. Helsinki: WSOY

Stjernberg, Mats 2017. Helsingin seudun 1060- ja 1970-lukujen lähiöiden sosioekonominen ja demografinen kehitys vuoden 1990 jälkeen. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/17_06_07_Tutkimuksia_1_Stjernberg.pdf

Stjernberg, Mats 2019. Suburban housing estates and socio-spatial differentiation in Finland. Helsingin yliopiston matemaattis- luonnontieteellinen tiedekunta, väitöskirjatutkimus. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/301865

Tallinnan Fotografiska

Tallinnan Fotografiska Museet avasi ovensa Telliskivi Creative City-kompleksissa 20.6.2019

Esillä 

Jimmy Nelsonin Homage to Humanity

Pentti Sammallahden Distant Land

Anja Niemen In Character

Anna-Stina Treumundin Lili, Reed, Frieda, Sabine, Eha, Malle, Alfred and Mary

Bloggaaja Henna Mikkilä oli harmissaan, kun Tallinnaa haukuttiin ankeaksi ja vaaralliseksi kaupungiksi, joten hän otti yhteyttä Helsingin sanomien toimitukseen ja Hesari tekikin jutun Tallinnasta 6.7.2019, jossa levitettiin Tallinna-ilosanomaa. Tallinna on Mikkilän mukaan kuin pikku-Berliini, sopivan rosoinen sekä tyylikäs ja tunnelmaltaan kotoinen, persoonallinen ja kiehtova. Olen samaa mieltä Mikkilän kanssa, koska käyn usein purjeveneellä Tallinnassa ja olemme mieheni kanssa pyöräilleet Tallinnaa ristiin rastiin ja vähän kauemmaksikin. Esimerkiksi Telliskiven alue on kehittynyt huikeasti ja tunnelma siellä on todella mukava ja trendikäs. Uusi ja hieno asia Telliskivessä on Fotografiska Museet, jonka tämän kesän näyttely oli todella mahtava aloitus uuden museon taipaleella. Valokuvataiteen museossa on tarkoitus painottaa paikallisten taiteilijoiden sekä naapurimaiden taiteilijoiden töitä ja myös Tukholman Fotografiskan kokoamia näyttelyitä.

Avajaisnäyttelyssä nähdään suomalaisen, norjalaisen ja virolaisen valokuvaajien töitä. Hienoin kokoelma näyttelyssä on eittämättä Jimmy Nelsonin (Iso-Britannia) upeat valokuvat alkuperäiskansaprojektista ”Before they pass away”, johon hän on ottanut valokuvia parin vuosikymmenen ajan. Nelson on kertonut, että pääseminen kansojen kanssa vuorovaikutukseen on vaatinut paljon erilaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi Mongoliassa hän oli juonut itsensä muiden kanssa humalaan, ja Etiopiassa yhden kuvan ottaminen oli kestänyt kokonaisen viikon ja oli päättyä tappeluun.

Nelsonin näyttely on todella värikylläinen ja tärkein sanoma on, että uhan alla olevia kulttuureja on suojeltava sekä arvostettava. Kuvat ovat katalysaattorina globaalille keskustelulle ja Nelsonin mielestä meillä on vielä riittävästi aikaa pitää mielekäs yhteys luontoon ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Nelson ilmaisee hienosti, miten etninen monimuotoisuutemme on kaikkien ajatusten, toiveiden, myyttien, ideoiden, inspiraatioiden ja intuitioiden summa, jonka ihmisen mielikuvitus on synnyttänyt hämmennyksen aamusta. Hän toivoo, että kuvien kokoelma tuo kansat koko planeetalta yhteen. Syrjäisillä kulttuureilla voisi olla parempi tunne ainutlaatuisuudestaan ja merkityksestään maailmassa hänen tekemänsä työn kautta. Globalisaatio ja digitalisaatio on lähentänyt kansoja lähemmäksi toisiaan, ja ihmisten ainutlaatuista kulttuurista identiteettiä on kunnioitettava ja tuettava tehokkaasti.

Nelson ilmaisee syvän kiitoksensa näille ihmisille, jotka ovat jakaneet tietonsa ja viisautensa ja näyttäneet meille, mitä on olla ihminen. Kulttuurit ja tarinat siirtyvät sukupolvilta toisille ja se osa meistä kaikista on ikuinen.

Nelsonin näyttely oli erityisen vaikuttava ja kuvien värikylläisyys ja voima jäi mieleen pitkäksi aikaa.

Nelsonin näyttelyn jälkeen täytyi oikein asettautua tutkimaan Pentti Sammallahden pieniä, mutta hienoja valokuvia. Ne olivat myös vaikuttavia, pienimuotoisuudessaan. Kahdeksantoista kuvan sarjalla oli myös yhteys Viroon ja vuoteen 1981, jolloin Sammallahti kuvasi muutamia minuutteja ohikulkevia ihmisiä.

Valokuvataiteen museon ravintola sijaitsee ylimmässä kerroksessa, ja ravintolan kallein kapistus on ollut laadukas kompostori. Ravintola ilmoittautuu olevansa vastuullinen sekä ruoan valmistustavoissa että kaikessa muussa pyrkien zero waste-ajatteluun. Tarjolla on kasvisruokaa ja asiakas maksaa ekstraa, jos haluaa kalaa tai lihaa. Henkilökuntaa kohdellaan myös vastuullisesti sitouttaen yhteisiin tavoitteisiin jalkapallotiimin lailla ja etenkin niin, että heitä ei polteta loppuun liialla työllä.

Riitta Kujanpää